10. tammikuuta 2014

Kahdeksan vuotta



Tie vie eteenpäin, ja aina vain se kiinnostaa eniten.

Blogillani on tänään synttärit! Kahdeksan vuotta sitten, 10.1.2006, päätin pistää pystyyn blogin. Nimekseen se sai rivin Anni Sinnemäen runosta ja sittemmin Ultra Bran kappaleesta Eniten.


Eniten minua kiinnostaa yö
että voisin mennä
vuoteeseen murehtimatta
ja olisi hiljaista

Eniten minua kiinnostaa tie
että voisin taas
rakentaa kiskoja
että pääsisi kauemmaksi



Olen kirjoittanut (tämä teksti mukaan lukien) 870 postausta. 

Google-tilin kautta kirjautuneita lukijoita on 155. (Vau! Kiitos ja tervetuloa, uudet ja vanhat ynnä kaikki kirjautumattomat!)

Kolme viimeisintä vuotta olen kirjoittanut myös kirjoista. Kirjabloggaaminen on vienyt mukanaan, mutta edelleenkään en osaa ajatella blogiani puhtaasti kirjablogina. Kaikenlaista muutakin täältä aina aika ajoin edelleen löytyy: työtä ja elämää, teatteria, museoita, ajatuksia, kaikenlaista. Tuntuisi hassulta luopua niistä. Onneksi kukaan ei pakota.

Olen saanut käydä muutamissa kustantamoiden järjestämissä tilaisuuksissa (kiitos kutsuista!), pyytänyt ja saanut arvostelukappeleita, oppinut jotakin suomalaisesta kustantamomaailmasta ja iloinnut uusista (ja vanhoista) kirjoista. Rahaa ei blogissani liiku pennin jeniä nyt eikä tulevaisuudessa. Suurin ja merkittävin lukukokemuksia minulle tarjoava taho on nyt ja aina suomalainen kirjastolaitos.

Kirjoitan nimimerkillä, mutta se ei syö sanojani. Kaiken kirjoittamani takana seison – sen mitä sanon, sanon kuten voisin sanoa kasvokkain. Etenkin nykyisen työni vuoksi koen, että on mukavampaa olla ja harrastaa vakiintuneen nimimerkin suojassa kuin omalla nimellä. Kaikki samalla alalla olevat ja monet muutkin varmasti ymmärtävät, miksi. Toisinkin voisi tehdä, mutta tämä on minun valintani.

Olen saanut tutustua kirjablogikavereihin netissä ja livenä, käynyt ravintoloissa, oluella, leivoksilla, kuohuviinillä, teatterissa ja uusissa kodeissa. Kiitos kaikista niistä, jatketaanhan edelleen? Ja toivottavasti saan tavata tänäkin vuonna taas uusia kasvoja – konteksti voi hyvin olla mikä tahansa yllämainituista tai jokin aivan muu.

Kommentit ja keskustelu ovat bloggaamisen suola, sokeri ja yleismauste – kiitos ennen kaikkea niistä.

Näillä on taas hyvä jatkaa matkaa.    

Bloggaaminen on ilo.

Kiitos sinulle, lukija, siitä ilosta.

63 kommenttia:

  1. Onnea! Huikeaa, jo kahdeksan vuotta! Se on kunnioitettava saavutus.

    Meidän blogimme ovat muuten synttärikaimoja. Tajusin nimittäin juuri, että Tarinoiden taikaa on ollut tänään tasan kaksi vuotta. :) En kyllä osaa ajatella, millaista olisi olla kahdeksanvuotiaan blogin emäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tintti! Onpa hauskaa, että blogeillamme on sama synttäripäivä. Alkuvuosi taitaa olla yleistä aikaa uusille tuulille, esimerkiksi blogin perustamiselle.

      Niin ja ihan kivaahan tämä on. ;)

      Poista
  2. En tiennytkään, että blogisi on jo noin monta vuotta ollut olemassa -todella kunnioitettavaa :) Kiitos sinulle ihanasta blogistasi, josta saa kiinnostavien arvioiden lisäksi vertaistukea ja hymyn huulille mainioista (ope)jutuista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä itsekään aina tajua. Ensimmäisinä vuosina en tosin ollut kovin aktiivinen bloggaaja, varsinainen into puhkesi vasta kolme, neljä vuotta sitten.

      Kiitos, Kaisa. Vertaistuki on tärkeää. :)

      Poista
  3. Onnea huippublogille! Muistan, kun löysin tämän sattumalta jonkin yliopiston jutun kautta ja innostuin tästä niin, että halusin oman blogin. Sinä tosin onneksi kirjoitat ahkerammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna! Kivaa, kun sinäkin perustit aikoinaan blogin ja mukavaa, jos taas innostut kirjoittelemaan enemmänkin.

      Poista
  4. Onpa siitä jo kauan! Rispektiä, ja aktiivista blogielämää myös jatkossa. Juttujasi on aina kiva lukea. Ja blogikavereita tavata. Blogisi nimi on yksi parhaita, joita tiedän .*kade*. Hyvää uutta blogi-, luku-, opetus- ja elämävuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, tuo kahdeksan vuoden takainen elämä tuntuu ihan todella kaukaiselta. Se oli vielä aikana ennen yliopistoakin, joka on ollut yksi keskeisimmistä elämäni asioista. Hassua! Ja samalla kivaa, että voi joskus halutessaan tehdä aikamatkan menneeseen.

      Kiitos, Arja, kaikkea samaa sinulle myös!

      Poista
  5. Onnea ihanalle blogillesi! Olen hämmästynyt kahdeksasta vuodesta - upeaa! Täällä on ilo vierailla, joten toivotan lisää vuosia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina! Kivaa, että käyt vierailuilla täällä. Lukijat ovat bloggaamisen ilo!

      Poista
  6. Onnea roppakaupalla maan mainiolle blogille. En muista mitä kautta tänne löysin, mutta heti kiinnostuin, kun täällä silloinen historianopiskelija kirjoitteli laadukkaita tekstejä. On ollut ilo tavata myös "oikeassa elämässä", toivottavasti törmäämme jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana! Niin minustakin – ja ihan varmasti niin käy jatkossakin. :)

      Poista
  7. Hui en yhtään tiennyt, että olet ehtinyt blogata jo noin kauan. Onnea kahdeksasta vuodesta ja toivottavasti vuosia kertyy vielä monta lisää! Tekstejäsi on ilo lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä aina itsekään muista. Toisaalta tuntuu joskus, että "ainahan" tämä on ollut olemassa. Kiitos!

      Poista
  8. Kahdeksa vuotta, huikeaa! Onnittelut, ihana Suketus. Paljon hyviä vuosia ja kirjoja - ja lisää teatteria, kuohuviiniä ja kaikkea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Toivotaan, että kaikkea sitä riittää. ;)

      Poista
  9. Wau, upea vuosimäärä jo mittarissa. Onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä tosiaan aina edes muista, mutta onhan tämä tosiaan jo melko pitkä aika. Kiitos, Jonna!

      Poista
  10. Onnea, onnea! Hieno määrä vuosia ja jatkuu.

    VastaaPoista
  11. Hurjaa, jo kahdeksan vuotta! Upeaa! Enkä tiennytkään mistä blogisi on saanut nimensä, ihana runo. Anni Sinnemäki vaan on <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo tosiaan jo aika pitkä aika. :) Minustakin Sinnemäki on hieno runoilija.

      Poista
  12. Taas vuosi vierähti ja
    mittari eteenpäin kierähti.
    Elä niin, että kierto jokainen,
    olisi hyvä ja ihmeellinen.

    Onnittelut 8 vuotiaalle blogille ja sinulle Suketus :)

    VastaaPoista
  13. Roppakaupalla historiaa ja tulevaa,
    onnea tielle, joka vie
    eteen päin ja taakse
    joskus on hyvä istahtaa penkereelle.

    Mukvia tekstejä - aina on mukava visiteerata!


    Hienoa myös, että kirjoitit myös pseudonyymikirjoittamisesta - aivan samoilla linjoilla! Ymmärrän valintasi hyvin - on erilaisia tilanteita kirjoittamiselle. Ei ole yhtä oikeaa tapaa. Tämän ajattelun toivoisin saavan laajemminkin näkyvyyttä taajuuksilla.

    Huikeata kirjavuotta! Kahdeksan - se on kyllä hieno ikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Valkoinen Kirahvi.

      Haluan uskoa siihen, että perustellut valinnat kantavat. Jokainen tekee parhaaksi katsomallaan tavalla. Netti on omanlaisensa maailma, mutta valinnat merkitsevät täälläkin ja oikeastaan etenkin täällä todella paljon.

      Kiitos ja sitä samaa, hyvältä on ainakin alku näyttänyt!

      Poista
  14. Onnea pitkästä blogitaipaleesta! On ollut ilo lukea juttujasi ja on varmasti jatkossakin :))

    Yhdyn Valkoiseen Kirjahviin liittyen tuohon pseudonyymikirjoittamiseen. Minusta se on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elegia! Toivottavasti myös jatkossa. ;)

      Itse olen iloinen siitä, että jokaisella on oikeus valita, kuinka toimii. Jopa anonyyminä pysyminen on valinta, jonka voi tehdä. Ehkei se ole kaikkein hedelmällisin, mutta olkoon se mahdollinen.

      Poista
  15. Sinulla onkin ihana blogi juuri tällaisena: paljon kirjoja, mutta myös muuta elämää. :) Onnea kahdeksasta vuodesta ja kaikkea hyvää tulevillekin vuosille! :)

    VastaaPoista
  16. Onnea blogillesi! On ollut ilo lukea kirjoituksiasi, heti kun tänne löysin tieni. Aivan sitä 8 vuotta en ole tullut seuranneeksi, mutta mahtava ikä blogille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari a! Harvempi lie kulkenut matkassa aivan alusta alkaen, mutta onneksi jäljet jäävät ja myöhemminkin pääsee aina kärryille. ;)

      Poista
  17. Onnittelut saavutuksestasi! ;)

    Ja sainpas vihdoin selville blogisi nimen taustan. Epäilin jotain saksalaista filosofiaa. Ultra Bran musa ei ole koskaan pyörinyt levylautasellani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! Hih, vai että saksalaista filosofiaa. Ei sentään. Sen sijaan mainiota kotimaista lyriikkaa! ;)

      Poista
  18. Hieno hieno saavutus! Onneksi olkoon ja bloggausintoa jatkossakin!

    VastaaPoista
  19. Onnea kahdeksanvuotiaalle! Oli ilo tavata myös irl viime syksynä :)

    VastaaPoista
  20. Onnea kahdeksasta vuodesta! Kirjoja, skumpaa ja kaikkea kivaa myös tuleville vuosille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa! Näitä kaikkia kyllä kelpaa toivotella – suosikkejani. ;)

      Poista
  21. Onnea ja iloa - kahdeksan vuotta on kunnioitettavan paljon. <3

    Tykkään aina käydä täällä mutta puhelimella enimmäkseen selatessa olen aika hiljainen lukija. Oli myös ihan mahtavaa tavata syksyllä. <3

    Tsemppiä koulutyöhön, onnea uuteen kotiin, hyviä kirjoja tänäkin vuonna ja onnea kahdeksanvuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Onhan se oikeastaan aika hurja määrä vuosia ja aikaa. Netissä asiat ovat joskus niin nopeita, että pidempi ajanjakso tuntuu jopa oudolta.

      Niin oli mahtavaa treffata, uusiksi toivottavasti tänä vuonna! Ja kiitos – tsemppiä kyllä tarvitaan.

      Poista
  22. Onnea kahdeksan vuotiaalle! :)

    Blogiasi on aina ollut ilo lukea ja on varmasti jatkossakin. Ihanaa, että jaksat pitää tätä <3

    VastaaPoista
  23. Onnea hienosta blogitaipaleesta! 8 vuotta... on pitkä aika blogimaailmassa. :) Toivottavasti into säilyy; sinulla on niin mukavan persoonallinen blogi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minustakin se on, ja olen siitä aika ylpeä, vaikka kunnolla aktiivisia blogivuosia ovatkin vasta 3-4 viimeisintä. Intoa kyllä piisaa!

      Poista
  24. Paljon onnea! Mielelläni tätä blogiasi luen jatkossakin. :)

    VastaaPoista
  25. Onnea, Suketus♥ Kahdeksan vuotta on pitkä aika, mutta osaat tehdä blogiasi tyynellä tyylilläsi, jota minä suorastaan kadehdin. Olkoon uuden vuoden päätökseni muuttua edes vähän sinuksi;) Olen välillä uupunut omaan tahtiini, joka saakin nyt luvan muuttua, muuten en näe kuudetta blogivuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena. Minustakin se tuntuu hurjan pitkältä ja silti aika on hurahtanut kuin siivillä. Välillä on enemmän intoa, toisinaan ei huvita ollenkaan. Silloin on hyvä hengähtää hetki ja keskittyä muuhun. Nyt siis pian sinulle sopivampaa tahtia päälle, sillä toivon ehdottomasti että kuudes blogivuosi alkaa sielläkin!

      Poista
  26. Onnenonnea! Mahtava saavutus! Ja tietysti siisti blogi ;)

    VastaaPoista
  27. Onnea, kahdeksan blogivuotta on hieno saavutus :) Toivottavasti vuosia tulee paljon lisää, täällä on ilo käydä kylässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan se ainakin aika pitkä aika, jos ei muuta. ;)

      Poista
  28. Parhaimmat onnittelut, huikea taival takana, toivottavasti bloggausintoa riittää, blogisi on siksi innostava ja laadukas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onhan tämä ollut aikamoinen kokemus jo tähän saakka. Kaikkeen ihmeelliseen on blogi vienyt, mitä en olisi ikinä osannut arvata.

      Poista
  29. Onnittelut ja pitkää ikää tälle blogille
    Innokkaana lukijana täältä löytää aina uusia tuttavuuksia kirjojen lukemattomasta maailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Onpa kiva kuulla, että olet saanut lukuvinkkejä! Jätähän lisää kommentteja, jos tulee jotain mieleen!

      Poista

Kiitos kommentistasi!