7. tammikuuta 2014

Elämä on peruna



Vähän on sellainen olo, että elämä on kuin peruna. Epämääräisen muotoinen, multainen ja aina joko vähän raaka tai rikki keitetty. Töitä ei edes ole ollut kuin vasta kolme päivää, ja silti olo on jo kaikkensa antanut. No, toisaalta, fiilis on sama siellä opettajanpöydän toisellakin puolella. Ja minä osaan sentään jotenkin hallita tunteeni (töissä).

Ja miksi aina sataa? Kysyn vaan! Lööpit tiesivät kertoa, että talvi ehkä perutaan. Se sopii kyllä minulle, mutta olisin halunnut sen tapahtuvan jo ennen kuin kaamea marraskuun pimeys iskee päälle. Koska nyt sitä marraskuun pimeyttä jatkuu jo kolmatta kuukautta, ja minulla alkaa palaa pinna. Kevät ja valo tuntuu olevan kauempana kuin koskaan – yleensä näihin aikoihin on ollut kauniita, pakkaskuorrutettuja talvipäiviä, punaisia poskia ja nenänpäitä, talvireippailua ja narskuvaa lunta. Nyt ei ole. Mitään muuta kuin marraskuista pimeyttä. "Pitäkää tunkkinne", tekee tämän naisen mieli sanoa, "mä lähen vetää". (Voisipa. Valoon. Aurinkoon. Jonnekin!)

Olen myös palannut oposijaisuudesta takaisin erityisopettajan töihin ja ahdistunut funktioista. Mietinpä vaan, miksi ihmeessä niitä pitäisi erityisopetuksessa käsitellä, edes yleisopetuksen oppimäärää opiskelevien kanssa. Saati sitten yksilöllistettyjen. Hohhoi. Syynä tähän on se, että itsekin vain hilkun kilkun käsitän, mistä on kyse sekä se, että oppilaat ovat aivan kuutamolla. (Ensin mainittu saattaa tosin olla syynä jälkimmäiseen, mene ja tiedä.) Ja joululoma ei tehnyt ainakaan minun oppilaistani yhtään leppoisampia. Pyh ja pah, äksyily on ollut sitä luokkaa, että on tosissaan saanut purra hammasta yhteen, ettei tiuski takaisin.

Tästä aasinsiltana olenkin jo alkanut pohtia, mistä sitä mahtaa itsensä ensi syksynä löytää. On aika selvää, etten nykyisessä paikassani jatka: pestin jatko sellaisenaankin on katkolla, minkä lisäksi painavin syy on se, etten halua tehdä töitä vajailla tunneilla. Matkakulujen kanssa yhtälö antaa huonon lopputuloksen: elän kädestä suuhun. Ja koska enemmänkin voisi näissä töissä tienata, ongelma on aito. Toisaalta tietysti harmittaa, koska olisi näinä pätkätöiden aikoina eksoottista ja hienoa saada jatkaa toinen vuosi samassa paikassa tuttujen oppilaiden ja kollegoiden kanssa, mutta pakko tässä on ihmisen saada pari milliä paksumpi voikerros leivälle. Katsotaan. Työnhaku ja pohdinta edessä, yhtä kaikki. Mutta ei vielä.

Muuttopuuhat sen sijaan pitävät pirteänä. Lauantaina kaivelimme kellarikomeron aarteet esiin ja lopputulemana kannoin 8,1 kiloa vuosien varrella arkistoimaani paperia paperinkeräykseen. Jostain syystä olen joskus todennut tarpeelliseksi säilyttää (ja rei'ittää ja kansioida) maksamiani laskuja, hammaslääkärin hoito-ohjeita, loppuunkäytettyjä reseptejä, OAJ:n jäsenkirjeitä ja tolkuttoman kasan luentomuistiinpanoja. Huokaus. Vaan enpä säilytä enää!

Vanhat vuokrasopimukset, työsopimukset ja palkkakuitit sekä (siedettävän) kasan muuta paperia kuitenkin säilytin, sillä voihan olla, että joku haluaa joskus tehdä arkeologisia kaivauksia henkilökohtaiseen historiaani, ja siihen nuo sopivat hyvin. Paitsi ehkä ne palkkakuitit, mutta niitä en jotenkin millään raaski heittää pois. Kuten en kansantaloustieteen peruskurssin muistiinpanojakaan, joiden sisältämistä paraboloideista en nyt ymmärtänyt hölkäsen pöläystä. Kuten en ymmärtänyt kurssillakaan. (Jonka kävin kahdesti. Enkä siltikään päässyt läpi.)

Paperihommien lisäksi olemme pakanneet kaksi isoa pahvilaatikkoa, joihin menivät ilmeisesti pian kivikautisiksi muuttuvat irtaimiston osamme: cd- ja dvd-levyt. Minulla on laajahko levykokoelma, jota nuorna tyttönä innolla koostin ja kuuntelin, mutta viime vuosina musiikin kuuntelu on jäänyt hyvin vähiin ja sekin vähä tulee nykyään Spotifyn kautta. Hieman tylsää, mutta kehitys kehittyy, eikä auta inistä. Ihan vielä en kuitenkaan ole valmis luopumaan kaikista levyistä. Tosin niille pitäisi keksiä uuteen kotiin jokin järkevä säilytysratkaisu. Huoh. Pidän itseäni varsin esteettisenä ihmisenä, mutta sisustamisessa olen laiska ja aikaansaamaton. Enkä vieläkään, kolmen vuoden jälkeen, ole ihan tottunut siihen, että jonkun muunkin mielipide pitää ottaa huomioon.

Muuttoon on onneksi vielä reilut kolme viikkoa aikaa. Ehtii laittaa ja pakata ja valmistautua. Toisaalta kuitenkin toivoisi, että muutto olisi heti. Uusi kotimme on nimittäin ihan mielettömän cool. Kuten ovat asukkaansakin, tietenkin.

Kaukana perunasta.

16 kommenttia:

  1. Siivoamisesta voi tulla yllättävän hyvä fiilis. Just eilen siivosin yhden hyllykön/nurkan, josta lähti käsittämätön määrää paperia ja muuta roinaa roskiin. Mm. luentomuistiinpanoja vuodelta 2000, ja sentään valmistuin vuonna 2008.. en näköjään aikaisemmin raaskinut luopua niistä. Tsemppiä muuttohommiin! Sinullahan on reilusti aikaa koluta nurkkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on taipumusta hamstraamiseen ja kiinnyn helposti tavaroihin, joihin liitän jotain muistoja tms. Se on rasittavaa, sillä läheskään aina oikeaa tunnemerkitystä ei ole ollenkaan. Muuttojen yhteydessä on aina hyvä putsata pöytää, ja ajattelinkin, että uudessa kodissa ollaan sitten tarkempia tavaran määrästä. Jos hankkii uutta, jonkin vanhan on lähdettävä kiertoon.

      Poista
  2. Ihana teksti Suketus, jälleen kerran -etenkin perunavertaus <3 Täällä kanssa masentaa tuo pimeys ja hämäryys. Jos voisin, ottaisin samantien äkkilähdon lämpöön. Tsekkailin niitä vkloppuna, mutta hiihtolomaviikon matkat on jo lähes täynnä.

    Minulla alkaa jälleen myös työnhaku keväällä. Missä olen syksyllä, sitä ei vielä tiedä. Tänä vuonna olen pähkäillyt sitä, voiko ihminen koskaan tietää, mitä haluaa tehdä isona.

    Hehe, minä inhoan mapittamista, vaikka rakasta siisteyttä. Hmm, nytkin kaapissa lojuu hujanhajan tuntimatskua, odottavat varmasti itsestään menoa kansioon... Noh, sitten keväällä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, se on niin masentavaa! Äkkilähtö olisi ihana, mutta ei ole kyllä nyt oikein varaa mihinkään... Jos sitä muuten vain saisi jotain piristyshoitoa sitten hiihtolomalla. (En siis mitenkään elä lomista tai mitään, muuten vaan haaveilen jo seuraavasta lomasta, vaikka edellinen on just päättynyt...)

      Voi apua, saisinpa työasiat yhtä hyvin mappiin kuin ne vanhat laskut... Luokkani on ihan kauheassa kunnossa, ja kaikki paperit sikinsokin!

      Poista
  3. Voi että, miten ihania aikoja elätkään! Muutto uuteen entistä parempaan kotiin ja tavaroitten selvittely sitä ennen!

    Olen monesti ihmetellyt samaa kuin sinä. Miksi, oi miksi, pitää kaikille opettaa niin paljon ja niin vaikeita asioita? Oppilaiden viihtyvyyteen olisi helppo keino: vähentää opetettavan aineksen määrää. Jos kolmannes aineista olisi valinnaisia, niin neropatit voisivat valita lisää "kovia aineita" ja tuntea oppimisen iloa ja vähemmän akateemiset vintiöt tekisivät sillä välin jotain, missä voivat olla hyviä. Silloin heidän ei tarvitsisi tuntea aina pelkoa epäonnistumisesta ja riehua peittääkseen sen. Taas on uudet opsit tekeillä, mutta saamme nähdä, että paljon mikään ei muutu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kivaa, vaikkakin paikoin stressaavaa. Ja itse muuttopäivä on ihan kamala, mutta kun siitä selviää, uuden kodin laittaminen on ihanaa.

      Minusta oppimäärien suhteen pitäisi tulla nykyaikaan. Ihan kaikkea ei ole pakko niihin ympätä, vaan vahvistaa tiedonhakutaitoja ja lähdekritiikkiä. Mutta katsotaan nyt, miten käy. Käytännön työssähän karsintaa on pakko tehdä joskus raskaallakin kädellä, vaikka ops sanoisi mitä. Ihmeisiin harva pystyy.

      Poista
  4. Asukkaat ovat ihan varmasti cool, uskon sen! Minullakin on muutto edessä, huimaa!

    Suketus, aivan loistava otsikko tällä bloggauksella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä muuttopuuhiin, Krista! Samaan aikaan stressaavaa ja hauskaa. :)

      Poista
  5. Voihan peruna!

    Minä rakastan sisutamista ja siksi tykkään myös muuttamisesta. On hauskaa, kun pääsee miettimään uutta sisutusta uuteen tilaan. Tämän vanhan mökin sisutamisessa ei enää ole oikein haastetta, kaikki mahdolliset vaihtoehdot on jo kokeiltu.

    Mun mies on mahdoton paperihamsteri. Kaikki mahdolliset salkut täynnä papereita vuodesta nolla alkaen. Yritän aina välillä salaa poistaa jotain, mutta määrä sen kuin lisääntyy.

    Olen edelleen kateellinen tuosta teidän asunnon sijainnista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kivaa, jos olisi kaiken lisäksi rahaa sen verran, että voisi antaa vain visioiden viedä... Mutta uusi koti ja tilat siellä ovat tosiaan inspiroiva. Onneksi olemme saaneet vähän rahaa säästöön, jotta voimme hankkia uusia juttuja uuteen kotiin. Ihan nollabudjetilla ei tarvitse mennä.

      Heh, luulen, että meillä taas mies yrittää salaa poistaa välillä minun kamojani. ;)

      Poista
  6. Minäkin olen säilönyt maksettuja laskuja ym. vuosikausia! Viime kuussa päätin, että ei koko hommassa ole mitään järkeä ja kylläpä helpotti. :) Tsemppiä muuttopuuhiin, ja muihinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! Minulle tuli jotenkin tosi kevyt olo sen jälkeen, kun se kuorma oli roudattu roskikseen. Ja nyt en enää lähde samaan touhuun ikinä, vaan pidän hommat kuosissa. (Tiukka lupaus!)

      Poista
  7. Tsemppiä muuttoon ja alkaneeseen lukukauteen! <3 Ja kyllä se kevät sieltä lähestyy kovaa vauhtia - pian on jo tammikuun puoliväli, vaikka tuntuu että vastahan tämä vuosi alkoi. Kohta on taas valoa aamusta iltaan, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara. Kai se on uskottava, että joka päivä ollaan vähän lähempänä valoa. :)

      Poista
  8. Upea teksti uuden vuoden alkuun!

    Tsemppiä potaattiämpärillinen sinne! Talvi on nähtävästi peruttu, onneksi päivät ovat jo pitenemään päin, vaikkakin hitaasti.. Lumi tekisi nyt enemmän kuin hyvää!

    Iloa viikonloppuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Tämän työviikon päälle olo on taas kuin muussatulla perunalla, mutta eiköhän tästä taas lähdetä nousuun... Valo olisi paikallaan, ja ehkä se lumikin.

      Joskus on vielä kevät. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!