23. lokakuuta 2012

Jännitystä 1700-luvun Turusta


Jyrki Heino: Kellari
Schildts & Söderströms 2012
288 s.

Kirjastosta.


Kellari eli kertomus poikkeuksellisista ja järkyttävistä tapahtumista, jotka aikoinaan herättivät suurta huomiota Ruotsin kuningaskunnan Turun kaupungissa...

Eletään alkukesää vuonna 1796. Luutnantti Carl Wennehielm viettää hiljaiseloa Turussa talouttaan hoitavan mamselli Kaisa Mannelinin ja pienen mutta mieluisan ystäväjoukon kanssa. Luutnantin jalka on vammautunut pahasti sodassa kaukana kotoa, ja rakas kuningas Kustaa III on onnistuttu murhaamaan lähes luutnantin silmien edessä. Kun Wennehielm kutsutaan kaupunginviskaali Appengrenin avuksi selvittämään raakaa henkirikosta, jonka uhriksi on joutunut kapteeni Fågelstierna, melankolia saa väistyä kinkkisen tapauksen tutkimisen tieltä. Kuka on halunnut raivata Fågelstiernan tieltään? Onko syynä kaupunkiin levittäytynyt kahvikieltolain synnyttämä kahvin salakuljetusrinki? Onko jollain ollut jotain henkilökohtaista ristiriitaisena tunnettua kapteenia vastaan? Vai voiko taustalla olla jotain vielä pahempaa, vaikutteet kuohuvasta Ranskasta kun tuntuvat nimittäin pohjolassa saakka ja eräs symboli nousee jatkuvasti esiin...?

Miten mukava yllätys tämä Kellari! Nappasin kirjan satunnaisotannalla kirjastosta mukaan ja päätin kokeilla. Kannatti! Biokemian professorina työskentelevän Heinon esikoisteos lupaa hyvää – ehkä kuulemme luutnantti Wennehielmistä vielä lisääkin...?

Tarina on mainio. Se imaisee mukaansa, vaikkei ylettömän dynaaminen olekaan. Siinä on sopivasti yllätyksiä, odottamattomia juonenkäänteitä ja arvoituksen ratkaisun ripottelua matkan varrella. Luutnantti Wennehielm vei sydämeni heti, sillä vaikka hän on hieman syrjäänvetäytyvä ja monissa liemissä keitetty, sellainen "perinteinen" kyynisyys ja eräänlainen välinpitämättömyys loistaa poissaolollaan. Sen sijaan hän on viisas, maailmaa nähnyt ja kovia kokenut, silti sivistystään vaaliva ja avomielinen herrasmies, joka rakastaa hyvää ruokaa, kasvattaa uutuusyrttejä pihamaallaan ja pitää silmänsä auki kaiken uuden ja kiinnostavan varalta. Ihana mies, kaikessa melankolisuudessaankin (vai juuri siksi?). Hih.

1700-luvun lopun Turku tulee elävänä lukijan eteen. Kaupunki valmistautuu kesämarkkinoihin, kiellettyä kahvihammasta kolottaa, arki rullaa eteenpäin, vaikka odottamattomia tapahtuu. Luutnantilla on omat syynsä epäillä tapahtumien taustalla olevan poliittista valtapeliä, mutta muitakin mahdollisia syitä niille on. Lukijaa ei sen enempää harhauteta kuin kädestä pitäen ohjatakaan, vaan tarina kulkee omalla painollaan – viihdyttäen ja ilahduttaen. Vaikka vereltä, väkivallalta ja pelolta ei täysin vältytä, yleisvire Kellarissa on miellyttävän valoisa ja positiivinen, minun silmääni ennen kaikkea aito. (Tai sitten olen vain niin ihastunut luutnanttiin, että olen muulle sokea.)

Tarina toimii, lukukokemus on mieluisa, kirja on juuri sopivan pituinen. Pienenä kritiikkinä esitettäköön, että loppupuolen tapahtumia olisi voinut mielestäni hyvin pohjustaa paremmin jo aiemmin, nyt tuli hieman sellainen olo, että homma kurottiin kasaan liian vauhdilla. Monta mielenkiintoista teemaahan tässä on: henkilökohtaiset, kielletyt ja sallitut suhteet, salakauppa, taloudelliset vaikuttimet, kirkon valta ja vallankumoukselliset aatteet, ja kyllä ne minusta kaikki tarinaan mahtuvat.

Keskeisesti kuvataan myös yhteiskuntarakennelmaa. On herrat ja narrit ja vielä korkeammat herrat. Osa aatelistosta on edelleen katkera Kustaa III:n itsevaltiudesta ja omista kavennetuista oikeuksistaan. Piiat tietävät paikkansa, eivätkä sitä kyseenalaista. Luutnantti itse on hieman outolintu, sillä hänen sukutaustansa ei ole erityisen ylhäinen, mutta hän on siitä huolimatta kyennyt sotilasuransa avulla nousemaan varsin miellyttävään yhteiskunnalliseen asemaan – mikä sekin ärsyttää joitakin piirejä. Kiinnostavia välähdyksiä ajankuvasta tarjoillaan, mutta niitä ei jäädä liiaksi selittämään auki.

Suosittelen viihdyttävän lukemisen tarpeeseen! Itse jään odottamaan, jatkaako Heino luutnantin tarinaa vielä lisää.

Myös Kirjakko-blogissa ihastuttiin Kellariin ja kiinnitettiin huomiota Wennehielmin melankolisuuteen.

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti: Esikoiset. 

16 kommenttia:

  1. Oijoi! Vanha Turku riittää mulle, mutta jos vielä tarinakin on mukava. Tämän varmasti luen. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Minulla on tämä lukupinossa odottamassa. Monesti olen sitä jo malttamattomana lehteillyt... yritän kuitenkin säästäv tämän siihen kun palailen maailmanmatkalta kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sinulla on ainakin jotain hyvää odotettavaa!

      Poista
  3. Oletko tutustunut ruotsalaiseen tv-sarjaan Anno 1790? Se tuli FST:ltä vuosi sitten ja vissiin jossain kohtaa myös uusintana. Anno sijoittuu Tukholmaan, ja päähenkilö rikoskomisario Dåådh vaikuttaa kovin samantyyppiseltä hahmolta kuin tämä Wennehielm. Murhia, vallankumousta ja draamaa! Ja pukuja! Ja ihana Dåådh!

    Ostin Ruotsista koko sarjaboksin, ja ajattelin, että sen vois jossain kohdin katsoa läpi. Kiinnostaisko sua myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole, mutta kuulostaa kivalta! Mulla on ihan uusi innostus 1700-lukua kohtaan meneillään, joten uskaltanen sanoa, että kyllä kiinnostaa!

      Poista
  4. Hohoo! Kuulostaa tosi hyvältä. Dekkarit eivät ole aivan omin genreni, mutta miljöön erikoisuus ja päähenkilön sinulta saamat suositukset kuulostavat lupaavilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ole ihan perinteinen dekkari, vaan huomattavasti valoisampi ja arkisempi. Suosittelen testaamaan noin niinkun turkulaisen ominaisuudessa. ;)

      Poista
  5. Kiitos taas kiinnostuksen herättävästä arviosta! Voisiko dekkarifani tätä sivuuttaa..? :)

    VastaaPoista
  6. Sulle on jotain pientä blogissani :)

    VastaaPoista
  7. Olen ollut tästä jo valmiiksi kiinnostunut, ja nyt kiinnostus nousi edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua! Minusta tämä on jotenkin hurjan sympaattinen kirja. Ja lukemisen arvoinen ehdottomasti.

      Poista
  8. En ole kuulutkaan tästä aiemmin, mutta kiinnostus heräsi! Haluaisin lukea! Etenkin, kun olen itse Turusta kotoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Tämä on ihan tuore tapaus, joten ei ihmekään, jos ei vielä ole sattunut silmiin. Ilokseni huomasin Kellarin olevan Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkintoehdokkaana, vinkeää. Ja Turusta tuleva mielipide kiinnostaisi kyllä. ;)

      Ps. Kiva että liityit lukijakseni, sain arvonnan pystyyn!

      Poista

Kiitos kommentistasi!