26. maaliskuuta 2009

Katupölyä nenässä

Kevät on tullut, sillä herään aamulla aikaisin auringon paisteeseen ja nenäni vuotaa ilmassa leijuvasta katupölystä. Kunpa loputkin lumet sulaisivat pian pois. Olen saanut talvesta jo ihan tarpeekseni. Kuukauden kuluttua meillä on taloyhtiön yhtiökokous, jossa lopultakin lyödään nuija pöytään remontin aloittamisen merkiksi. Täytyy varmaan hakea pyörä pois kämpiltä, ennen kuin alkavat avaamaan sen lattiaa. Aika kallis pyörävarasto meikäläisellä. Kesäkuussa tulee vuosi täyteen siitä, kun ongelma havaittiin. Aika uskomatonta, että tällaisen asian hoitamisessa voi mennä vuosi. En ihan usko, että tätä on hoidettu kaiken taiteen sääntöjen mukaisesti, viime syksyhän oli pelkkää paskan satamista niskaan ja puhelimessa isännöintitoimiston miehille itkemistä. Minusta saisi joku hyvän orjan, kun en osaa vaatia oikeuksiani tai pitää niistä kiinni.

Pitäisi kirjoittaa vielä kaksi kansatieteen esseetä, että saan yleisen etnologian perusopinnoista kokonaismerkinnän tutkintotodistukseen. Kirjoitan niistä toisen tänään, lupaan. Vaikka tuskin se teitä kiinnostaa, arvoisat lukijani. Joku näytti olevan Lieksasta, ja olenkin aina miettinyt, millainen paikka se mahtaa olla. Eikös Simpauttaja sijoitu jonnekin sinne main? Haluaisin joskus tehdä kunnollisen Suomi-road-tripin. Se alkaisi etelästä ja kulkisi länsirannikkoa pohjoiseen. Lapissa käytäisiin ainakin Inarissa (Siida-museossa!) ja Jäämeren rannalla (eli road-trip menisi jopa ulkomaille saakka). Sieltä palattaisiin Kainuun kautta Savoon ja kotiin. Kaikki autolliset voivat ilmoittautua! Tosin ei minulla on lomaa yhtään päivää tänäkään kesänä, joten ehkä sitten seuraavana. Tai syyskuussa ennen luentojen alkua. Ei, kyllä se pitäisi tehdä heinä-elokuussa. En tiedä ehdinkö edes mökille koko kesänä. Joensuuhun on pitkä matka, varsinkin kun ei omista autoa. Haluaisin lomailla, edes viikon tai kaksi. Ahneuksissani lupasin jälleen olla töissä koko kesän. Tosin en tiedä, oliko se yksi niistä syistä, joista minut töihin otettiin. Hoh.

V lähtee pääsiäiseksi vaeltamaan Lappiin partiolaisten kanssa. Itse haluaisin tehdä joskus ruskavaelluksen jossain Kuusamossa. Mahdollisesti sitten keski-ikäisenä. Miksi opiskelijan kesät ovat aina tällaisia? Pitää jaksaa niin hiton paljon, eikä sanallakaan valittaa tai myöntää haluavansa lomailla. Se on laiskuutta se. Ole kiitollinen, että töitä on.

Joopa joo.

2 kommenttia:

  1. Ilmoittaudun välittömästi road trip -seuraksi - tosin mulla ei ole autoa. Mut sulla on luottokortti (tunnetaan myös avaimena Kunnon Kansalaisen maailmaan), eli kaikki, mitä autonvuokraajalta vaaditaan! Olenkin jo pitkään haaveillut perusteellisesta Itä-Lapin kierroksesta...

    VastaaPoista
  2. Woohoo, enää tarvitaan sitä kuuluisaa Lomaa. Ehkä se järjestyy. Joskus.

    V:llä on hauskoja kokemuksia vuokra-autoista, jotka hajoavat Europpa-rundilla viime metreillä virolaisille moottori(?)teille. Mut ehkä Suomi-tournee antaa autoille paremman mahdollisuuden...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!