This Mess We're In...

Minusta tuli tiistaina melkein-täti, kun serkkuni (toinen niistä kahdesta ainoasta) sai tytön. Huomenna pääsen katsomaan tätä uutta ihmistaimea, enkä malttaisi millään odottaa. Tänään arvoin lelukaupassa huomattavan kauan, ostanko prinsessalle lampaan vai Herra Hakkaraisen. Otin Herra Hakkaraisen. Toivottavasti tyttö pitää siniasuisista vuohista. Ja toivottavasti se ei ala heti itkeä sylissäni, niinkuin Kaisun Leevi teki. Heh.

Prose etenee suurin hyppäyksin, kahden viikon päästä tutkimussuunnitelman on oltava valmiina. Ensi viikolla menen museolle, jännittävää! Kirjoja raahasin kotiin tänään. Kohta voisin katsella niitä hieman tarkemmin. Kiinnostukseni ja innostukseni kasvavat hyppäyksittäin, aina prosetapaamisen jälkeen puhkun intoa. Onneksi minulla on koko ensi viikko aikaa tehdä kaikenlaista järkevää, kun on perioditauko. No, yhteen tenttiinkin pitää lukea, mutta siinähän se menee. Luentoja ei kuitenkaan ole. Intoa ja kiinnostusta olisi saanut kyllä olla jo aiemminkin tällä viikolla, kun olisi pitänyt lukea poetiikkaa ja sosiaalipsykologiaa, joiden tentit olivat tänään. Poetiikan väänsin jotakuinkin kasaan, tentti oli vaikea, mutta tein parhaani. Sosiaalipsykologian jätin suosiolla väliin, enhän ollut ehtinyt edes selata muistiinpanoja. Uusinta on parin viikon päästä. Kurssien loppuunsaattaminen on miellyttävää. Suorituskeskeisen maanikon sydäntä lämmittää palauttaa tenttipaperi/luentopäiväkirja/essee ja jäädä odottamaan opintorekisterin täydennystä. Se on sitä edistymistä, kaiketi.

Minulla on ollut kiireinen viikko. Olen nähnyt paljon ystäviä, mikä on ollut ihanaa. Laura oli Tampereella alkuviikon, ja se oli erityisen kivaa. Joskus kaipaan erittäin paljon lukioaikoja, jolloin olin niin paljon sosiaalisempi kuin nyt. Nykyisin nyhjötän usein iltatolkulla omissa oloissani. Viihdyn toki yksinkin, mutta kyllä se oli ihanaa, kun pystyi sopimaan tupakanpolttotreffejä vartin varoitusajalla tai poiketa oven taakse noin vain. Tampereella ei juuri ole siihen mahdollisuutta (enkä tahdokaan enää tupakalle), mikä on sääli. Urautuminen ja tapojensa orjaksi jääminen on suoraan sanoen perseestä.

Yöpöydällä on paljon kirjoja, joita tahtoisin lukea, ennen kuin ne on palautettava kirjastoon. Kaikki lukeminen kasautuu aina samaan kohtaan, tylsää. En kuitenkaan voi lukea 24 h vuorokaudessa, vaikka tahtoisinkin. Ja vaikka voisinkin, en kuitenkaan koskaan lukisi sitä, mitä pitäisi, vaan jotain ihan muuta. Tehokkuus on suhteellista.