24. huhtikuuta 2007

Kismettiä mulle

Päivän vitutus: raa'at avokadot. Varsinkin kun huomaa raakuuden vasta kuorimisen jälkeen.

Mulla on huono omatunto, koska en ole lajitellut biojätettä pääsiäisen jälkeen.

Tämä viikko näyttää pelottavalta. Kolme elämäkertaa kuudesta on nyt kirjoitettu, eli kolme on vielä kirjoittamatta. Huomenna aion nousta aikaisin. Pitäisi vielä lukea kahteen eri tenttiinkin. Ja saksan tehtäviä on tekemättä - en mennyt viime viikkoiseen tenttiin, uusinta on ensi viikolla. Opiskelu on ihan mukavaa, mutta joskus on sellainen olo, että haluaisi päästää irti. Viikon päästä alkavatkin kyllä jo kesätyöt, eikä nekään kiinnosta. Olenko jokin väliinputoaja? Tai sitten olen vain laiska. Voisinpa nukkua kolme viikkoa putkeen ja olla ajattelematta MITÄÄN. Varsinkaan rahaa. Rahasta tulee ällöttävä olo ja paha mieli.

Kissani ei ymmärrä kissuuttaan oikein. Äsken keittiön lattialla oli kärpänen. Normaali kissa alkaisi saalistaa ja lopulta söisi saaliinsa. Mutta ei Riesa, se vain tuijotti pörisijää vähän matkan päästä ja luikahti lopulta toiseen huoneeseen. Mikä luuseri!

En avaa televisiotani kovin usein. Ei sieltä tule mitään katsomisen arvoista. En kuitenkaan jaksa alkaa mööpeliseeraamaankaan, koska huonekalujen paikkoja pitäisi vaihtaa, jos hankkiutuisin siitä eroon. Joten nököttäköön tuolla nurkassa avaamattomana. No, katsoin minä sunnuntaina Good bye Leninin, ja muutaman jakson Frendejä, eli ei se ihan tarpeeton kapistus ole. Kai. Tosin tietokone hoitaisi saman asian täysin kivuttomasti.

Töitä sairaalassa riittäisi niin paljon kuin jaksaisi tehdä. Olen joutunut kieltäytymään, mikä tuntuu ikävältä, mutta tenteistäkin on selviydyttävä. Harmi ettei sairaalan vuorotyösysteemi tunne osa-aikapäiviä, ainoastaan kokonaiset aamu- ja iltavuorot. Jostain pitää aina luopua. Raha on kyllä tarpeen, niinkuin varmasti joka ikiselle opiskelijalle. Haluaisin ostaa tavaroita. Uskomaton materian himo, se on lähes fyysistä!

Tahdon:
uusia astioita
uusia vaatteita
uusia huonekaluja
uusia lakanoita
uusia tavaroita

Ja eka palkka tulee vasta 26.5.!

Tiukkaa tekee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!