Huomenna lähden mökille, jonne en haluaisi mennä. Juhannus, tuo keskikesän uusivuosi on siis käsillä, hauskaa pitäisi pitää niin maan perkeleesti ja unohtaa huolet ja murheet hetkeksi. Mitä huolia ja murheita minulla muka on, onnellisella kesätyöläisellä, kenties yliopistossa syksyllä aloittavalla nuorella neitokaisella? Niinpä.
Raha-asiani ovat syvältä hanurista. Tilillä on muutama kymppi, pöydällä laskuja, vuokranmaksupäivä ensi viikolla, reissu edessä huomenna.. Ensimmäisen kunnon palkan, jolla on mahdollista elää, saan kuukauden päästä. Kyllä, elämä on ihanaa! Ihanaa, ihanaa, ihanaa!
Voi vittu.
Lisäksi riitely on jatkunut enemmän ja vähemmän, myös tänään, vaikkei toinen puoliskoni sitä tiedäkään, humalassa kun heiluu jossain Rauma-beachilla. Perhana että osaan olla vihainen! Milloin minusta tuli tällainen? Milloin tämä kääntyi tähän? Olenko ihan oikeasti niin omistushaluinen, minä, joka en halua omia menojani kellekään selitellä puolella sanallakaan? Taidan olla. Kyllä on paskamaista.
--
Miksiköhän kaikki merkintäni ovat niin negatiivisia? Enhän minä oikeasti edes ole mikään hapannaama, kyyninen ehkä, mutten kuitenkaan sitruunoita syönyt. Kyllä on kummaa.
Kuumuus ahdistaa. Se tulee joka puolelta, ei jätä hetkeksikään rauhaan. Yöllä on niin kuuma, että hikoilen lakanat märiksi. Aamulla herään huonoon happeen ja kymmeniin uusiin itikanpuremiin. Ei me olla Lapissa hei, kamoon! Koetimme eräänä yönä nukkua parvekkeella. Ajatus oli hyvä, patja meni mukavasti parvekkeen lattialle ja olo oli viileähkö ja miellyttävä. Noin kolme minuuttia. Sitten tulivat itikat ja oli mentävä takaisin sisälle, hikoilemaan ja tulemaan purtuksi joka tapauksessa.
Ja vastauksena kysymykseen, en tiedä yhtään mitään mistään juuri nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!