On jäänyt bloggaaminen sitten toukokuun. Runsaslukuinen lukijakuntani antanee sen anteeksi. Lähinnä harmittaa itseä, kun ei tule merkittyä asioita enää muistiin. Oikeaa päiväkirjaani kirjoitin viimeksi sivun verran Lontoossa. Sitä ennen... en edes muista. Miksen enää kirjoita? Mitään. Postikortin silloin tällöin, tekstiviestejä, sähköposteja (kerran viikkoon), kirjeen joskus. Mitään omaa, itselle jäävää en ole saanut kasaan aikoihin. Ja jos tämä meno jatkuu, en uskalla sellaista toivoa lähivuosina.
Kummaa, miten paljon perusasiat muuttuvat, lyhyessäkin ajassa. 16-vuotiaana tiesin niin paljon ja olin oikeasti tasapainossa itseni ja muiden kanssa. Nyt on ihan toisin. En ole varma mistään, vähiten itsestäni. Epäilen kaikkea. Eniten itseäni.
--
Kesätyöt alkoivat. Päivät ovat rankkoja, 10-tuntisia, olen ollut todella väsynyt. Henkinen puoli ei ole niin paha kuin odotin, hoidokit ovat ihan okei. Enkä edes ole heidän kanssaan juuri tekemisissäkään. Siivoan vain. Luuttuan, pyyhin, moppaan. Tylsää, ja niin turhauttavaa. Eikö minusta tosiaan muuhun ole? Palkkakin on huono, huonompi kuin viime vuonna, enkä edes kirjoittanut nimeäni alle mihinkään työsopimukseen. Todella takapajuista. En jaksa kyllä nyt välittää, vaikka yleensä olen tiukkis näissä asioissa ja perään oikeuksiani. Olen väsynyt. Talvesta, Porvoosta, yksinäisyydestä, jatkuvasta itsetunnon heittelemisestä, kummallisesta epävarmuudesta ja olemattomasta innokkuudesta. Haluaisin vain istua laiturin nokassa, polttaa tupakkaa ja siemailla olutta hienosta viinilasistani.
Juhannus ei voisi vähempää kiinnostaa.
--
Tänään riitelin niin, että sydän rutisi. Jäi sitten pyörälenkki väliin, kun silmät muurautuivat kiinni itkemisestä. Ja jostain kumman syystä ei Eternal Erectionin keikkakaan jaksanut innostaa.
Suruttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!