Ohutta, koskettavaa, jännittävää – Elokuun kuukauden lyhyet

Elokuu vetelee viimeisiä henkäyksiään. Niin taitaa tehdä myös kesä: takkia ja kaulahuivia alkaa tarvita säännöllisesti. Syksy on suosikkivuodenaikani, joten en pidä lainkaan pahana kuukauden vaihtumista. Tervetuloa, kirpeys ja kuulaus!

Elokuussa luin paljon enemmän kuin muuten viime aikoina, yhteensä 26 kirjaa. Neljä teoksista oli scifisarjakuvaa, kaksi runokokoelmia, kolmetoista lasten- ja nuortenkirjallisuutta, yksi elämäkerta (Gösta Sundqvist, josta bloggaan toivoakseni vielä tällä viikolla osallistuakseni tietokirjaviikon hengessä Klassikkojen lumoissa -blogin tietokirjahaasteeseen). Osallistuin myös kirjablogien yhteiseen lukumaratoniin ja Runokuu-viikon rakkausrunohaasteeseen.

Kuukauden paras kirja oli minulle Nathan Hillin Nix, hyvänä kakkosena tulee Annastiina Stormin Me täytytään valosta.

Kuten tapanani on ollut, koostan yhteen muutaman sellaisen kirjan, joista en saa kirjoitettua kokonaista bloggausta yksinään. Elokuussa lyhykäisiin pääsevät seuraavat opukset (muista elokuussa luetuista saan toivottavasti kirjoitettua lähiaikoina jotain muuta):

Mahtava suomalais-norjalainen lanu-scifisarja Kepler62 on edennyt jo viidenteen ja toiseksi viimeiseen osaansa.

Virus tuntuu kaikista julkaistuista osista synkimmältä ja jännittävimmältäkin, vaikka enää ei edes matkusteta avaruudessa. Sen sijaan uuden kotiplaneetan salaisuudet alkavat paljastua, eikä voi olla lainkaan varma, keneen voi luottaa ja keneen ei.

Planeetan vuodenajat vaihtuvat yllättäen, ja epäilykset retkikunnan matkaan lähettämisen syistä heräävät ja vahvistuvat. Kaikki ei taatusti ole ihan sitä miltä näyttää.

Sarjan hahmot ovat saaneet paljon lihaa luidensa ympärille kirja kirjalta ja heidän luonteensa saa uusia puolia, kun väistämättömiä muutoksia tapahtuu ja kuviot laajenevat. Edelleen Kepler62 on kuitenkin helposti lähestyttävää ja todella vauhdikasta luettavaa, mutta ilman muuta on syytä lukea sarja alusta alkaen järjestyksessä. Nyt kun ollaan jo viidennessä osassa, tilanne on uusille lukijoille sangen herkullinen, sillä luettavaa on yhteensä jo roimasti useampi sata sivua. Sarja on tosin hurjan suosittu, ja kirjat liikkuvat kirjastossa vauhdilla. Hyvä niin!

Enkä malta olla jälleen kehumatta Pasi Pitkäsen kuvitusta, joka on yksinkertaisesti henkeäsalpaavan upea. Tässä viidennessä osassa hän käyttää paljon jotakin tiettyä vahvaa teemaväriä tarinan eri vaiheissa, mikä lisää dramaattista tunnelmaa muttei ammu yli.

Suosittelen, jos on vielä tutustumatta! Nyt kutkuttaa, kuinka kaikki kuudennessa osassa päättyy, sillä aineksia on vaikka mihin.


Bjørn Sortland, Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 – Kirja viisi: Virus
WSOY 2017
189 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Kirjojen keskellä, Yöpöydän kirjat 

Kalle Veirton Ohut hauska kirja on otsikkonsa mukaisesti ainakin ohut. Hauskakin se voi tietynlaisesta huumorista ja hölmöilystä pitävälle olla, mutta itse en löytänyt siitä juurikaan tartuttavaa.

Ysiluokka ja peruskoulu ovat melkein päätöksessään. Melkein. Mieli tekee jo kohti päättäribileitä ja ehkä tyttöystävän lakanoita, mutta sitä ennen pitäisi piru vieköön vielä raapaista kasaan puuttuvat kirjaesitelmä. Niinpä kaverukset Ekku ja Iiro-Matias valitsevat opettajan listalta A. P. Yrjölän Ohuen hauskan kirjan. Mutta kas kun kirjaa ei löydy sen enempää koulun kuin kaupunginkirjastostakaan. Ei auta kuin hankkia käsiinsä itse kirjailija, joka sattuu asumaan samalla paikkakunnalla. Ehkä häneltä löytyy käsikirjoitus?

Veirto on kieltämättä nopealiikkeinen kirjoittaja, kirjan luvut ovat lyhyitä ja teksti helpostilähestyttävää. Kukapa ei joskus joutuisi hieman hankaliin aikataulu- ja muihin sekoilutilanteisiin? Juoniakin täytyy hieman osata.

Minulle jäi tosin hämäräksi, mikä kirjan lopullinen tarkoitus on. Tarjota jotain ohutta ja hauskaa luettavaa niille, joiden on pakko jotain lukea? Oletettavasti. Vähänkään enemmän lukevalle Ohut hauska kirja tuskin tarjoaa juuri muuta kuin tiiviin ja nopealukuisen sekoilupaketin ja kurkistuksen huonon onnen ritarien viikonloppuun.


Kalle Veirto: Ohut hauska kirja
Ulkoasu: ?
Karisto 2017
151 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Bibbidi bobbidi book, Opus eka

Miltä tuntuu, kun oman isän on pitänyt kadota maan alle todistettuaan oikeudenkäynnissä vaarallista rikollisjengiä vastaan?

Lotta päättää eräänä maanantaiaamuna jäädä kotiin. Koulu saa odottaa. Haaveilu ajasta, kun on aikuinen ja saa asua jollain vanhalla rautatieasemalla ja ylipäänsä olla niin, ettei kukaan puutu omiin asioihin. Isää on ikävä, eikä yhteyttä ole. Lotta päättää lähteä etsimään isää.

Mukaan lähtee koulun uusi poika, joka vaikuttaa samanlaiselta vaihdokkaalta kuin Lottakin on. Perjantai on hyvä päivä lähteä. Suunta on Raumalta Poriin Lotan mummolaan, sitten tädin luokse Tampereelle, isän kommuuniin Helsinkiin…

Matkalla löytyy vihjeitä isästä, mutta aina Lotta ja poika ovat askeleen jäljessä. Toisaalta yksinäisyys helpottaa, kun toinen yhtä yksinäinen on jakamassa sitä.

Pidin kirjan surumielisestä tunnelmasta, jossa on kumminkin mukana vähän huumoria. Lotta on kiinnostava henkilö, kaipaa isää ja silti vähän kovis. Nopealukuinen kirja, joka saa miettimään, mitä ja ketä on itse kaivannut joskus ja mitä tehnyt sen eteen, ettei tarvitsisi kaivata.

Jukka-Pekka Palviainen: Perjantai on hyvä päivä lähteä
Ulkoasu: ?
Karisto 2014
158 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Lukutoukan kulttuuriblogi, Notko, se lukeva peikko

Ihastumisen todennäköisyys (lähes) 100%

Siirappivaara! Siirappivaara!

Vaara on, mutta se ei toteudu. Onneksi! Lähellä käväistään, mutta siitäkin selvitään. Suuhun jää hyvä maku, hymy huulille ja mieleen uskoa satuihin.

17-vuotias Hadley löytää itsensä lentokentältä ratkaisevat neljä minuuttia myöhässä lennoltaan. Hänen on tarkoitus matkustaa New Yorkista Lontooseen isänsä häihin. Isä menee naimisiin brittinaisen kanssa, jota Hadley ei ole edes koskaan tavannut. Äiti jäi luonnollisesti kotiin tältä matkalta, jolle Hadleykaan ei haluaisi lähteä. Lisäksi hän on onnistunut riitelemään myös äidin kanssa juuri ennen lennolle kiiruhtamistaan.

Seuraavaa lentoa odotellessa Hadley tapaa hieman vanhemman brittipojan, Oliverin, joka osoittautuu melkoiseksi gentlemanniksi. He alkavat jutella ja huomaavat matchaavansa lähes pelottavan hyvin yhteen. Lento Atlantin yli sujuu hyvissä tunnelmissa, vatsanpohjaa kutittelee muistakin syistä kuin häiden jännittämisen vuoksi.

Heathrown lentokentän ruuhkassa Hadley ja Oliver kuitenkin kadottavat toisensa, eikä heillä ole toistensa yhteystietoja. Suudelma on kuitenkin ehditty vaihtaa… Hadleylla on kiire häihin, joihin hän ehtii viime tingassa. Häähumu valtaa päivän, mutta Oliver pysyy ajatuksissa. Pakkohan hänet on löytää, metropoli ei voi panna vastaan tilastolliselle todennäköisyydelle löytää se ainoa oikea, jonka jo kerran kadotti.

En yleensä innostu tämäntyyppisistä nuorten ihmissuhderomaaneista, ja ajattelin että tämäkin on jotain lällyä, joka nyt vaan on jostain syystä kolahtanut moniin. Yllätyin positiivisesti ja kirja oli pakko ahmia melkein yhdeltä istumalta (siinä asiassa tosin auttoi myös lukumaraton). Pidin Hadleysta ja Oliverista, vaikkei kumpikaan ole mitenkään yksioikoisen hyvä ihminen. Heidän välisensä kemia on ihastuttava, he ovat sanavalmiita ja fiksuja, ja kummallakin on omat perhesalaisuutensa. Hadley on vihainen isälleen, ja joutuu kovan paikan eteen häissä. Kasvun paikka, joka konkretisoituu väistämättä.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on sujuvaa, innostavaa luettavaa. Se tarjonnee samastumispintaa avioero- ja uusperheiden käänteitä kokeneille ja toki siitä löytää jotain tuttua, jos on joskus kokenut huumaavan ihastumisen. Kirja ei vähättele aihepiiriään eikä lukijoitaan, vaan tarjoilee siivun elämästä, jossa on aina pieni tila ripaukselle taikapölyä.

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Suomentaja: Joel Kontro

Otava 2012

203 s.

The Statistical Probability of Love at First Sight (2012)

Kirjastosta.

________________

Toisaalla: Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, Kirjaneidon tornihuone, Tarinoiden syvyydet, Kirjailijan kellarissa, Vinopino kirjoja, Kirjojen keskellä     

100 kirjaa vuodessa – luettu!

Kuva: pixabay.com (CC0)

Seinäjoen kaupunginkirjasto haastoi viime vuoden joulukuussa lukemaan 100 kirjaa vuoden aikana. Tartuin haasteeseen innolla, vaikka olen viime vuosina lukenut muutenkin reilusti päälle 100 kirjaa vuodessa. Niinpä saavuin haasteen kanssa maaliin jo nyt elokuussa, hyvissä ajoin ennen sen määräaikaa, joka on marraskuun lopussa.

Mitä noihin sataan kirjaan sisältyi?

Voi, melkoinen määrä tarinaa ja seikkailua. Liikkeelle lähdettiin tyystin ruumittomasti, viimeisenä kuului Nix. Kotimaista alkuperää oli kirjoista 65, yksi pohjoismainen yhteistyö (ja hyvä sellainen, jos et vielä ole tutustunut!). Yhdysvalloissa olin yhdeksän kertaa, Iso-Britanniassa kuudesti. Ruotsalaisia kirjoja luin neljä, ja nekin putkeen. Japani ja Ranska ovat listalla kahdesti ja muista maista valloitin Nigerian, Vietnamin, Turkin, Norjan, Albanian/Italian (superhyvä!), Bolivian, Etelä-Korean, Venäjän, Malesian, Hollannin ja Saksan.

Novellikokoelmia luin 22, joista parhaat olivat synkähköä, synkempiä ja synkintä.

Runokokoelmia listalla on yhdeksän. Paras oli Kirsi Kunnaksen Uivat saaret, jota luin kesällä kahvilassa ja päässäni tapahtui loksahdus uuteen asentoon.

Nuortenkirjallisuutta kirjoista oli 11, sarjakuvia kaksi.

Tietokirjallisuutta, asiaproosaa ja muistelmia luin 13 opusta. Se on yllättävän vähän, mutta ehkä aina ei ole tietokirjallisuuden aika. Parasta antia edusti Jani Kaaron hieno esseekokoelma Kauniimpi maailma, jota suosittelen suurella lämmöllä kaikille.

Haasteen ehdoton ansio on se, että tajusin todella rakastavani Asko Sahlbergia. Siis todella. Lisäksi selätin pitkään lukemista odottaneen muhevan klassikon. Muita mieleenpainuvimpi olivat Seksistä ja matematiikasta, Elämä elämältä ja Hävityksen jumala.

Eikä sovi unohtaa aivan huikeaa uutta kotimaista fantasiasarjan avausta, Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleiaa. Jatko-osa Seleesian näkijä onkin parhaillaan luettavana.

Tässä vielä kronologisena listana lukemani kirjat. Kiitän Seinäjokea haasteesta, oli hauskaa olla siinä mukana!


Joulukuu 2016

1. Heikki Nevala, Anni Nupponen & Shimo Suntila (toim.): Ruumiittomat – suomalaisia aavenovelleja (Osuuskumma 2014)
2. Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus (Otava 2010)
3. Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600–1700-luvuilla (Atena 2015)
4. Sugawara Takasuen tytär: Keisarinnan hovineidon päiväkirja (Basam Books 2005)
5. Zinaida Lindén: Ennen maanjäristystä (Gummerus 2005)
6. Zinaida Lindén: Kirjeitä Japanista (Gummerus 2007)
7. Mika Waltari: Neljä päivänlaskua (WSOY 1949)
8. Hanna Hauru: Liian pienet sandaalit (Like 2010)
9. Zinaida Lindén: Nuorallatanssija (Gummerus 2009)
10. Asko Sahlberg: He (WSOY 2010)
11. George Saunders: Sotapuiston perikato (Siltala 2016)
12. Orhan Pamuk: Istanbul. Muistot ja kaupunki (Tammi 2004)
13. Maija Haavisto & Juha Jyrkäs (toim.): Marraskesi – tarinoita iholta ja ihon alta (Osuuskumma 2016)
14. Asko Sahlberg: Pimeys (Like 2014)
15. Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut (Otava 1967)
16. Kari Välimäki: Todensanat (Osuuskumma 2014)
17. Bjørn Berge: Kartalta kadonneet. 1800– ja 1900–luvun unohdetut maat (Art House 2016)
18. Stephen Crane: Morsian saapuu kaupunkiin ja muita lännentarinoita (Faros 2007)


Tammikuu 2017

19. Asko Sahlberg: Pilatus (Like 2016)
20. Antti Tuuri: Ameriikan raitilla (Otava 2016)
21. Katja Kettu: Surujenkerääjä (WSOY 2005)
22. Joyce Carol Oates: Tavallinen rakkaus (Otava 1982)
23. Riitta Jalonen: Kuka sinut omistaa (Tammi 2013)
24. Ville Kivimäki & Anssi Männistö: Sodan särkemä arki (WSOY 2016)
25. Jani Saxell: Huomispäivän vartijat (Avain 2007)
26. Pertti Lassila: Armain aika (Teos 2015)
27. Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja (Tammi 2016)
28. Richard Mason: Meren huoneissa (Gummerus 1999)
29. Anilda Ibrahimi: Punainen morsian (Tammi 2010)
30. Erkka Leppänen & Markus Harju: Praedor – Kirotun maan kulkijat (Osuuskumma 2014)
31. J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt (Tammi 2016)


Helmikuu 2017

32. Jari Tervo: Suomemme heimo (WSOY 2001)
33. Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY 2017)
34. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus 2015)
35. Nam Le: Merimatka (Like 2009)
36. Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja kadonneen kaupungin salaisuus (Tammi 1986)
37. Enid Blyton: Viisikko vanhassa majakassa (Tammi 2005)
38. Kaarina Helakisa: Naisen paikka (Otava 1993)
39. Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli (Gummerus 2010)
40. Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille (Gummerus 2007)
41. Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014)


Maaliskuu 2017

42. Harry Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja (Siltala 2017)
43. R. Goscinny & A. Uderzo: Syvä kuilu (Egmont Kustannus 2016)
44. R. Goscinny & A. Uderzo: Asterixin harharetket (Egmont Kustannus 2016)
45. Juuli Niemi: Et kävele yksin (WSOY 2016)
46. Sofi Oksanen: Liian lyhyt hame – Kertomuksia keittiöstä (Bonnier Kirjat 2011)
47. Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä (Atena 2017)
48. Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja Venetsian kummitus (Tammi 2008)
49. Helmi Kekkonen: Vieraat (Siltala 2016)
50. Anne Ventelä & Kaisu Jouppi: Ammatinvalintakysymys (Omakustanne 2017)
51. Riikka Palander: Maa muistaa matkustajan (Sanasato 2010)
52. Jarkko Volanen: Hiekankantajat (Teos 2017)
53. Maria Turtschaninoff: Naondel (Tammi 2016)


Huhtikuu 2017

54. Miika Nousiainen: Juurihoito (Otava 2016)
55. Rodrigo Hasbún: Kiintymyksiä (Like 2017)
56. Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu (Otava 2017)
57. Anu Partanen: Pohjoinen teoria kaikesta – Parempaa elämää etsimässä (Tammi 2017)
58. Han Kang: Vegetaristi (Gummerus 2017)
59. Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni. Elämänkuvia (WSOY 2014)


Toukokuu

60. Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia (Siltala 2015)
61. Christine Thorel & Kari Välimäki (toim.): Ajantakojat. Kummalinnun munia 3 (Osuuskumma 2017)
62. Anne Leinonen: Pienen rasian jumala ja muita novelleja (Atena 2015)
63. James Rebanks: Elämäni paimenena. Kertomus erilaisesta elämäntavasta (Gummerus 2017)
64. Kate Atkinson: Hävityksen jumala (Kustantamo S&S 2016)
65. Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo (Karisto 2013)
66. Maija Salmi: Paholaisen juna. Matkalla kohti amerikkalaista unelmaa (Atena 2015)
67. Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä? (WSOY 2017)
68. Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (Nemo 2017)
69. Tash Aw: Silkkimies (WSOY 2006)


Kesäkuu

70. Aulikki Oksanen: Kolmas sisar (Siltala 2011)
71. Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli (WSOY 2013)
72. Mikko Porvali: Veri ei vaikene (Atena 2016)
73. Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken (Gummerus 2014)
74. Cilla & Rolf Börjlind: Uinu, paju pienoinen (S&S 2017)
75. Margaret Mitchell: Tuulen viemää (Otava 1937)
76. Cilla & Rolf Börjlind: Nousuvesi (S&S 2013)
77. Cilla & Rolf Börjlind: Kolmas ääni (S&S 2014)
78. Cilla & Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto (S&S 2016)
79. Tomi Kontio: Vaaksan päässä taivaasta (Teos 2004)
80. Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi (Otava 2017)


Heinäkuu

81. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Gummerus 2017)
82. Kirsi Kunnas: Uivat saaret (WSOY 1950)
83. Jenni Linturi: Jälleenrakennus (Teos 2017)
84. Jarkko Tontti: Vuosikirja (Otava 2006)
85. Philip Teir: Donner-ryhmä ja muita novelleja (Otava 2011)
86. Bjørn Sortland, Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 – Kirja neljä: Pioneerit (WSOY 2016)
87. Markku Pietikäinen: Painajainen leirikoulussa (Tammi 2008)
88. Pekka Sauri: Ratkaisemattomien kysymysten kirja (Kosmos 2015)
89. Kirsti Kuronen: Paha puuska (Karisto 2015)
90. Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016)
91. Maria Peura: Tunkeilijat (Teos 2017)
92. Katja Kallio: Yön kantaja (Otava 2017)
93. Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus (Teos 2015)
94. Samuel Davidkin: Sodomasta pohjoiseen (Johnny Kniga 2017)
95. Antti Tuuri: Ameriikan raitti (Otava 1986)
96. Veera Antsalo: Pölyn historia (Teos 2015)
97. Jani Kaaro: Kauniimpi maailma. Kirjoituksia sielusta, taloudesta ja oikeudenmukaisuudesta (WSOY 2017)
98. Helena Sinervo: Tilikirja (WSOY 2005)


Elokuu

99. Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen? (Gummerus 2017)
100. Nathan Hill: Nix (Gummerus 2017)

Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles

Huoleton, boheemi elämä. Halu olla joka päivä uusi ihminen, joku muu kuin ennen oli, vaikkei tiedä, kuka on koskaan ollutkaan. Kykenemättömyys rutiineihin, haluttomuus keskiluokkaiseen, pikkuporvarilliseen, ennalta-arvattavaan elämään. Kyltymätön taito kuvitella todellisuuden reunoille aina vain lisää versoja.

Ja vauhti, joka ei hyydy. Paitsi sitten kun se todella hyytyy.

Ranskalaisen Olivier Bourdeautin kapoinen romaani Tule takaisin, Mr. Bojangles on tarina perheestä, joka ei vimmaisesta yrittämisestä huolimatta saa elämää, jota kohti pyristelee. Se on silmäkulman pilkkeellä kuorrutettu tragedia, ristiriitojen leikkauspiste. Erikoinen tuttavuus, vauhdiltaan hengästyttävä.

Pienen pojan maailma on se, millaiseksi vanhemmat sen rakentavat. Niin on myös tämän romaanin päähenkilön, pojan, joka kasvaa epätavallisissa oloissa. Vanhemmat nauttivat arkirutiineja enemmän martineista, tanssimisesta Nina Simonen tahtiin, spontaaneista yllätyslomista Espanjan loma-asunnolle, juhlista ja mielikuvituksesta. Väistämättä yritys pitää lapsi koulussa, yhteiskunnan talutusnuorassa, normien alla, epäonnistuu.

Poika rakastaa vanhempiaan ja miksi ei rakastaisi. Uusi päivä on joka päivä uusi seikkailu, koskaan ei voi arvata, mitä se tuo mukanaan. Vanhempien kiintymys lapseen on aito, mutta taito kasvattaa, huolehtia ja hoitaa puuttuu. Se näkyy, se vaikuttaa.

Moralisoinnille Tule takaisin, Mr. Bojangles antaisi oivan mahdollisuuden, mutta halu osoitella sormella ja paheksua ropisee pois mitä pidemmälle tarina etenee. Suru valtaa mielen: on voimaton olo, kun joutuu seuraamaan mielen särkymistä, kolhuja, kykenemättömyyttä muuttaa laivan kurssia. Karille mennään, köli repeää, valtameri vie mukanaan.

Tule takaisin, Mr. Bojangles ei ole kevyttä luettavaa, vaikka sen tunnelma onnistuu kuin ihmeen kaupalla pysymään höyhenmäisenä. Toisaalta sama ilmiö tuntuu siinä, ettei tarinan imuun aivan pääse: sen ydin pysyttelee viuhkan takana, etäällä, saavuttamattomana. Kiusoittelija, tuo Bourdeaut, pirullinen lukijan kiusoittelija.


Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles
Suomentaja: Ville Keynäs
Ulkoasu: ?
Siltala 2017
144 s.
En attendant Bojangles (2015)

Arvostelukappale.

_______________

Toisaalla: Reader, why did I marry him?, Kirjasta kirjaan, Lumiomena, Täysien sivujen nautinto

Sarjiskokeiluja: Avaruusagentit Valerian ja Laureline

Kävimme kesällä elokuvissa katsomassa Luc Bessonin tuoreimman ohjaustyön Valerian and the City of a Thousand Planets. Leffa ei ole saanut erityisen ylistäviä arvioita, mutta itse viihdyin sen parissa 3D-lasit nenällä aivan oivallisesti. Erityisesti kiitän elokuvan visuaalisuutta: siinä on paljon väriä, valoa, liikettä ja mietittyjä yksityiskohtia.

Innostuin leffan jälkeen selvittelemään, millaisia ovat sarjakuvat sen taustalla. Niinpä kirjastosta lähti mukaan satunnainen pino ranskalaisten Jean-Claude Mézièresin ja Pierre Christinin vuodesta 1967 tekemiä avaruusseikkailuja suomeksi ja englanniksi.

Valerian ja Laureline ovat siis avaruusagentteja, jotka seikkailevat ympäri universumia tehokkaalla avaruusaluksellaan ratkomassa kinkkisiä ongelmia. Milloin pitää löytää jotain hukassa olevaa, milloin soluttautua vihamielisen lajin sekaan vakoilemaan, milloin suojella arvokkaita henkilöitä näitä uhkaavilta vaaroilta. Tehtävät ovat monipuolisia, ja aina niihin tuntuu liittyvän jotain poliittista kähmintää, vauhtia ja vaaroja sekä yllättävän usein jomman kumman päähenkilön hetkellinen katoaminen joko kaapattuna tai muuten vaan eksyksissä. Ajassa liikkuminen onnistuu heiltä niin ikään.

Christinin piirrosjälki on monipuolista ja värikästä. Liike, äänet ja vauhti välittyvät kuvista ja saavat tarinan eläväksi. Ei piirroksissa mitään erityisen mieleenpainuvaa ole, mutta teknologian ja avaruuden ulottuvuudet hyödynnetään onnistuneesti. Värit miellyttävät silmääni: ne ovat pääosin viileitä sävyjä, mutteivät kylmiä tai kolkkoja. Planeettojen pinnalla puolestaan sävyt useimmiten lämpiävät, ja erilaiset miljööt heräävät eloon.

Tarinat ovat nopealukuisia ja viihdyttäviä. Etenkin Laureline on oivallinen hahmo (vaikka muutamaan kertaan hän olisi saanut ehkä hieman vähemmän vinkua Valerianin perään), joka ei jää tuleen makaamaan, vaan on toimelias ja nopealiikkeinen naissankari. Valerian on hieman pöyhkeä, mutta tulkitsen hänet silti oikeudenmukaiseksi ja pohjimmiltaan lämminsydämiseksi henkilöksi.

Koska kyse on vanhasta sarjakuvasta, osia on luettavana vaikka kuinka. Minua hieman ärsytti, etten päässyt lukemaan kronologisessa järjestyksessä (koska en jaksanut nähdä sen kummempaa vaivaa lainattavien sarjisten eteen, vaan otin ne, jotka olivat hyllyssä tarjolla), mutta onko sillä loppujen lopuksi kauheasti väliä – tuskin. Eihän Asterixejakaan tarvitse järjestyksessä lukea. (Tosin Valerianin ja Laurelinen yhteisen tarinan alku kiinnostaisi, ensimmäisessä osassa se ilmeisesti on juonen pääpointtina.)

On aina hyvä laajentaa omia lukutottumuksiaan, ja itse en muistaakseni ollutkaan aiemmin lukenut avaruusaiheisia sarjakuvia. Toisaalta en tiedä, jaksanko innostua Valerianista ja Laurelinesta niin paljon, että kahlaisin kaikki julkaistut albumit läpi. Ehkä, jos jossain vaiheessa tulee halu palata tällaiseen suhteellisen harmittomaan mutta aivan viihdyttävään maailmaan.


J.-C. Mézières & P. Christin: Valerian and Laureline: The Empire of a Thousand Planets

Cinebook 2011

47 s. 

Valerian 2 – L'empire des mille planètes (1971)

J.-C. Mézières & P. Christin: Avaruusagentti Valerianin seikkailuja: Paluu Alflololille. 

Suom. Jyrki Ijäs

Jalava 2005

48 s. 

Bienvenue sur Alflolol (1972)

J.-C. Mézières & P. Christin: Valerian and Laureline: Ambassador of the Shadows 

Cinebook 2013

48 s. 

Valerian – L'Ambassadeur des Ombres (1975)

J.-C. Mézières & P. Christin: Valerian and Laureline: On the False Earths 

Cinebook 2014 

48 s. 

Valerian – Sur les terres truquées (1977)
Kirjastosta.

________

Toisaalla: Taikakirjaimet, Oksan hyllyltä