Paluu todellisuuteen

Opetustaulu, jonka käytöstä saisi nykyaikana
luultavasti vähintään varoituksen väkivaltaisen
sisällön vuoksi.

Kesä jatkuu ikuisuuden, on jatkunut jo. Elämässäni lumetodellisuudessa voi lukea joka yö kolmeen saakka ja nukkua niin kauan kuin haluaa, paitsi jos mies tai kissa herättää. Aamukahvi kestää kauan, Hesarin selailu ei. Kalenteri on aivan tyhjä, ainakin kaikesta velvoittavasta. 

Ei ole kauan. Ensi viikolla menen hoitamaan asioita uuteen työsuhteeseeni liittyen (joka muuten virallisesti alkaa huomenna, hullua!) ja 12.8. onkin sitten jo tohinaa luvassa. Jännittää, myönnän. Eniten tietenkin uusi työpaikka uusine kollegoineen ja tietysti ne oppilaat. Toisekseen se, miten tällaisesta viikkokaupalla jatkuneesta joutilaisuudesta pääsee kiinni arkeen. Pakkohan se on, mutta mietityttää. Ja minulle ihan uusi työnkuva takaa sen, että siirtymä tulee tapahtumaan rysähtäen. Toivottavasti stressi ei hyökkää niskaan, toivottavasti osaan taas olla vähän enemmän ammattilainen. Opettelua, opettelua, sitähän se. Joka päivä.

Pankissakin pitäisi asioida ja neuvotella, enkä jaksaisi yhtään. Ja uusi verokortti, se on tarpeen, kun palaan kunniallisten palkansaajien joukkoon. Kelasta ei kuulu pihaustakaan, joten edessä on tiukkaa pihistelyä ensimmäiseen palkkapäivään saakka. En uskalla edes toivoa saavani työttömyyskorvauksia ennen sitä. Onneksi ei tarvitse murehtia tätä kuviota uudelleen ainakaan vuoteen. Ihmettelen, kuinka ihmiset pysyvät järjissään pidempään byrokratian kanssa painiessaan. 

Aivot tuntuvat nollaantuneen, missä on sekä hyvät että huonot puolensa. On ihanaa olla rento (niin rento kuin tällainen takakireä pingottaja nyt kykenee olemaan) mutta samalla mielessä kolkuttaa paluu realismiin. Kai se on merkkinä siitä, että tämä kesälomailu alkaa olla päätöksessään ja mieleni on jo kiinni todellisuudessa. Mietin jo ennen juhannusta työkuvioiden selviydyttyä, millaiset näistä viimeisistä viikoista tulee stressitasoltaan, sillä uusi työni on tosiaan jälleen kerran aivan jotain uutta, ja joudun muun muassa opettamaan aineita, joista minulla ei suoraan sanoen ole minkäänmoista haisuakaan... (tai on, jos kymmenen vuoden takaiset lukio-opinnot lasketaan.) Mutta ehkäpä näihinkin tulee selvyyttä ensi viikolla, kun saan käteeni työjärjestyksen ja tapaan tulevat kollegat. Yhteistyö, toivottavasti se toimii. Muuten ei mistään tule kyllä mitään.

Vaikka minua kovasti jo jännittää, vähän pelottaakin, olen silti aika innoissani. Kesä ilman velvollisuuksia on ollut juuri sitä, mitä olen tarvinnut, vaikkei se taloudellisesti ole niin fiksua ollutkaan, mutta kyllä minä jo kaipaan töihin ja tekemään jotain järkevää. Se into, jolla edellisen työni aloitin, ei ehkä ihan sellaisenaan palaa, mutta odotan jotain edes läheltä liippaavaa vähitellen syntyvän. Ihmisammatissa on ainakin se hyvä puoli, että kahden viikon päästä olen tavannut noin 200 uutta ihmistä ja tiedän jo silloin, että yllätykset ovat vasta edessä. Ja niitä tulee riittämään seuraavaksi vuodeksi.

Jospa sitä kuitenkin yrittäisi vain oleilla nämä jäljellä olevat vapaat hetket. Niistä tuskin tulee ylitarjontaa ainakaan lukuvuoden alkupuolella olemaan. Joten taidanpa jatkaa hyväksi havaittua yölukemista, pitkään nukkumista ja rentoilua. Ainakin vielä puolitoista viikkoa.

Taivas+helvetti

Terho Puustinen & Mika Mäkeläinen: Taivas+helvetti
Kuvat: Jussi Ratilainen
One on One Publishing Oy 2013
263 s.

Arvostelukappale.


Taivas+helvetti on uunituore "yrittäjyyden oranssi kirja". Se paljastaa 21 suomalaisen yrittäjän tarinan nousuineen ja tuhoineen avoimesti muttei skandaalinhakuisesti. Kirjaa on tarkoitus jakaa opintonsa päättäneille nuorille kannustukseksi – jotta yrittämiseen, pieneenkin, uskottaisiin enemmän.

Kirja on houkutteleva ja helposti lähestyttävä. Mukana on yrittäjiä ympäri Suomen, nuorin ei vielä kahtakymmentä, vanhimmat eläkkeellä. Vaikka monipuolisuutta on haettu, otos painottuu selkeästi silti Etelä-Suomeen ja varsin nykyaikaisiin ja trendikkäisiin aloihin, kuten pelimaailmaan, muotiin, nettisovelluksiin, konsultointiin ja geeniteknologiaan. Onneksi mukana on myös muun muassa Aulis Kärkkäinen, joka entisenä Lunawood Oy:n omistajana edustaa vanhempaa yrittäjäpolvea ja tuo näkemystä myös "susirajan" takaa, muualta kuin ruuhka-Suomesta.

Taivas+helvetti on helppolukuinen ja kaunis kirja. Jussi Ratilaisen ottamat muotokuvat haastatelluista yrittäjistä ovat upeita ja persoonallisia, niitä katselisi jo sellaisenaan aivan ilokseen. Haastattelut on toteutettu ja kirjoitettu kiinnostavasti ja monipuolisesti, yrittäjät pääsevät ääneen ja saavat sanoa sen, minkä haluavat. Persoonat paistavat läpi, osa vahvempina kuin toiset, osa kaiken antaen, osa hieman väistellen.

Erityisen kiinnostuneena luin Nina Ignatiuksen, Teemu Nikkasen, Nelli Lähteenmäen, Pekka Siivonen-Uotilan ja Aulis Kärkkäisen osuudet. Ignatius on lastenvaateliike Beibamboon perustaja, jossa kiehtoo hänen avoimuutensa: yritys ei tahkoa toistaiseksi erityisen suuria voittoja (päin vastoin), mutta usko omaan brändiin on vahva vaikeuksista huolimatta. Teemu Nikkanen on Rekolan Kukkatalon 19-vuotias ihmemies, jonka haastattelusta sain sydän syrjällään lukea pieleen menneestä kouluajasta. Näin opettajana ja toivottavasti joskus tulevana opona tulin ravistelluksi ihan olan takaa, sillä Nikkanen toteaa, ettei saanut omalta opoltaan kannustusta valitsemalleen tielle. Opettaja häntä sen sijaan tuki, vaikka nuorukaisen valinnat sotivat suuresti perinteistä ja suositeltua koulutietä vastaan, ja sotivat edelleen.

Nelli Lähteenmäki taas on kiehtovan geenikartoitussovelluksen kehittäjä, joka tuntuu puhkuvan intoa ja uskoa tulevaisuuteen. Jenkkeihin ollaan menossa ja kovaa. Vaikka itse suhtaudun suurella varauksella ajatukseen siitä, että yksilöiden geenikartat kartoitetaan, en voi kuin hämmästellä ja ihastella Lähteenmäen innovatiivisuutta ja itsevarmuutta. Pekka Siivonen-Uotila on muun muassa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan perustaja, monet nousut ja laskut kokenut mies, joka on kokenut metamorfoosin maailmojasyleilevästä humanistista patamustaksi porvariksi. Hän huutaa työmoraalin ja laadun perään – tuskin turhaan.

Aulis Kärkkäinen jo mainitun Lunawoodin perustaja, kenties ainoa kirjan ihmisistä, joka edustaa "perinteistä" sysisuomalaista peräänantamatonta ja ketään kumartelematonta yrittäjyyttä: pikkupaikkakunnan mahdollisuuksien hyödyntäminen, riskinotto ja usko tulevaan paistavat Kärkkäisestä, vaikka hän on kokenut myös raskaita menetyksiä. Vaikka nykyään on helppo uskoa aineettoman maailman ylivaltaan, on tärkeää tuoda esiin myös perinteisempää teollisuutta, yrittämisen ja työnteon muotoa. Kun ei kaikista nykynuoristakaan tule peli- tai sovellussuunnittelijoita, vaikka monesta saattaa tullakin.

Kirjan vahvuus on ilman muuta sen moni-ilmeisyys ja haastattelujen esiin nostamat äänenpainot. Vaikka olin lukiessani paikoin monestakin asiasta eri mieltä haastateltavana olevien ihmisten kanssa, sen ei tarvitse merkitä näkemysten lyttäämistä – kummaltakaan puolelta, toivon. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka menevät oman intohimonsa perässä vaikka läpi harmaan kiven, ja Taivas+helvetti vahvistaa tätä käsitystä entisestään. Vaikka kirjan tarkoitus on selkeä ja suoraviivaisesti ilmastu – halu kannustaa lukijansa yrittämään itse – se ei saarnaa tai tuputa. Päätelmät jäävät kullekin lukijalle itselleen, tässä vain annetaan rakennuspalikoita ja kenties kevyttä ohjailua tiettyyn suuntaan. Mikään käännytyskirja tämä ei ole, sen verran rehellisesti siinä puhuvat yrittäjät tekemisistään kertovat. Myöntävät virheensä, kertovat suunnanmuutoksistaan, tuovat esiin täydelliset epäonnistumiset – mutta myös kehuvat ja innostuvat, kun siihen on syytä.

Toivon tämän kirjan saavuttavan sen, mitä sen tekemisellä on tavoiteltu: innostavan ja vinkkaavan, antavan ideoita ja rohkaisua. Toivottavasti se päätyy monen luettavaksi ja pureskeltavaksi, antaa aihetta pohdiskeluun ja itsetutkiskeluun. Mahdollisuuksia on aina.

___

Kirjan innostuneet nettisivut löytyvät täältä.

Ja tämähän sopii Kansankynttiläin kokoontumisajot -haasteeseen osioon Talous ja kuluttaminen!

Maria Peura: Valon reunalla

Maria Peura: Valon reunalla
Kansi: Eeva Koivu/Ilona Ilottu
Teos 2005
164 s.

Saatu lahjaksi.


Kristiina kasvaa pohjoisessa, siellä, minne junakaan ei haluaisi pysähtyä. Hän on perheensä ainoa lapsi, jonka on selvittävä lapsuudesta nuoruuteen lääkkeistä riippuvaisen, masentuneen äidin ja viinaa juovan, vieraita sänkyjä kouluavan isän kanssa. Onneksi on taito selvitä pois kidutuspiirin keskeltä, edes yksi ystävä, ja tietenkin Kari, jonka mopon kyydissä voi paeta erämaamökeille tai junaradan varteen, tekemään sitä, mitä nuoret nyt tekevät.

Valon reunalla on hengästyttävä, mieleenpainuva, ahdistava ja kaunis kirja. Sen tarina on sellainen, jonka on lukenut ennenkin, ja toisaalta se on jotain aivan muuta ja aivan toisin. Nuoren tytön kasvukivut kuvataan raadollisesti ja läheltä, pohjoisen kyläyhteisön elämä samaan aikaan kontrolloi ja on uskomattoman välinpitämätön, perhe-elämä on itsensä irvikuva.

Peura käyttää kieltä niin taitavasti, ettei voi kuin ihmetellä, hidastaa ja palata paikoin takaisin. Luvut ovat lyhyitä, dialogissa kuuluu pohjoinen, kieli taipuu ja kaartuu olematta pätkääkään teennäistä.

Voisi ajatella, ettei kotimaista ahdistusta jaksaisi lukea enää yhtään kertaa. Voisi ajatella, että alkoholismin, masennuksen ja huonon vanhemmuuden tematiikka on loppuun kaluttu. Voisi ajatella, ettei heräävään naiseuteen ja seksuaalisuuteen ole enää mitään sanottavaa. Pyh. Maria Peura osoittaa luulot turhiksi.

Pohjoinen pikkukylä on kaukana eksotiikasta, vaikka joki virtaa vuolaana, metsä huokaa ja ihmiskohtalot jäytävät. Peuran tekstissä koti saa uusia merkityksiä. Se on jotain, missä ei halua olla, jotain, mistä haluaa pois. Se on jotain, jota ei koskaan ollutkaan. Eikä kukaan edes luullut niin.

Valon reunalla kertoo myös pieleen menevästä kasvusta, vinoutuvasta kehokuvasta, mielen sairastumisesta. Kristiinan kasvu naiseuteen ei saa tukea kotoa, jossa sitä ei haluta hyväksyä. Sen sijaan tuloksena on syömishäiriö ja sen tarjoama ahdastakin ahtaampi maailma.

Tuntuu, etten millään saa tehtyä tälle kirjalle riittävästi kunniaa. Se on uskomaton lukukokemus, joka iskee ilmat pihalle keuhkoista, saa ahmimaan itkettävän taitavaa suomen kieltä rivin ja sivun toisensa perään ja vahvistaa käsitystäni Maria Peurasta kenties voimakkaimpana ja puhuttelevimpana kotimaisena nykykirjailijana.

___

Lue myös Mari A:n ja Nooran näkemykset.

Herman Koch: Lääkäri

Herman Koch: Lääkäri
Suomentaja: Sanna van Leeuwen
Siltala 2013
447 s.
Zomerhuis met zwembad (2011)

Kirjastosta.


Marc Schlosser on yleislääkäri, joka pitää yksityisvastaanottoa kotonaan pääasiassa viihde- ja kulttuurialan tähdille. Hänen perheeseensä kuuluu vaimo Caroline ja kaksi varhaisteini-ikäistä tytärtä. Tasaisehko elämä saa kolauksen, kun Marcia syytetään kuuluisan näyttelijän Ralph Meierin kuolemaan välillisesti johtaneesta hoitovirheestä. Onko kyse huono-onnisesta vahingosta, välinpitämättömyydestä vai jostain pahemmasta? Marcilla saattaa nimittäin olla jotain hampaankolossa naistenmies Ralphia vastaan, sillä perheet viettivät yhdessä lomaa Meiereiden rantahuvilalla, jossa tapahtui yhtä sun toistakin...

Tykästyin viime syksynä hurjasti Herman Kochin ensimmäiseen suomennokseen Illalliseen. Hyrisin tyytyväisyydestä huomatessani, että häneltä julkaistaan uusi suomennos heti tänä vuonna. Pikkupaikkakunnan kirjaston ilona tällainen kuuma uutuus nökötti suoraan hyllyssä mukaan poimittavaksi, ja ehdinkin ahmaista Lääkärin parissa päivässä mummolareissullani.

Lääkäri jatkaa osittain Illallisessa esiin noussutta tematiikkaa ja osaltaan siinä käytetään myös samanlaisia kerronnallisia keinoja. Kertojana on hykerryttävän epäluotettava ja uskomattoman epämiellyttävä Marc, lääkäri, joka ei siedä alastomuutta tai halua koskea potilaisiinsa kuin viimeisessä hädässä. Marc kärsii selvästi itsetunto-ongelmista, vaikkei mitään myönnäkään – yleislääkärinä hän ei nauti kollegoiden keskuudessa erityisen suurta kunnioitusta. Oman päänsä vietävänä oleva Marc ei tilannetta tietenkään tunnusta.

Keskeisenä teemana ovat jälleen perhesuhteet, isän suhde tyttäriinsä ja perheen sisäinen dynamiikka. Kuinka paljon vanhemman on suojeltava lastaan? Mikä erottaa ihmisen eläimestä? Missä kulkevat soveliaisuuden rajat – mihin on oltava valmis ja mihin ei? Marc kipuilee tyttäriensä kasvun kanssa, sillä hänen on vaikeaa hyväksyä heidän muutoksensa lapsista nuoriksi naisiksi. Lienee vaikeaa kelle tahansa vanhemmalle, saati sitten fyysisyyteen sairaalloisen hankalasti suhtautuvalle ihmiselle.

Lääkärissä käytetään rikottua kronologiaa, hitaita paljastuksia ja mehevää kuvailua. Perheloma rannikolla on intensiivisesti kuvattu, ja sen käänteet pakottavat etenemään sivulta toiselle. Salaisuudet nousevat esiin kukin vuorollaan, ja Marcin kertojan rooli sekoittaa pakkaa entisestään. Miehen hämmentävä persoonallisuus sopii tarinaan kuin nyrkki silmään ja vahvistaa sen sanomaa entisestään. Mihin ja kehen voi tai kannattaa luottaa? Puolisoon? Ystävään? Itseensäkö?

Lääkäri on mainio lukukokemus ja tehokas ajatustenherättäjä, joka ei kuitenkaan yllä Illallisen tasolle. Illallisen selkäpiitä karmiva kylmyys ei jätä lukijaa pitkään aikaan rauhaan, ja vaikka Lääkärin viimeisten sanojen lukemisen jälkeen olo on kiistämättä likainen – aivan kuin joku olisi juuri kertonut totuuden, jota et halunnut kuulla ja tönäissyt vielä kipeästi rintaan – se ei ole yhtä taidokas kokonaisuus.

Hyvä se kuitenkin on. Reilut 400 sivua ahmaisee kuin huomaamatta. Ja jää janoamaan jälleen lisää.

___

Lääkärin ovat lukeneet myös Leena Lumi, Jonna ja Annika K.

Lukumaratonin jälkihien pyyhintää

Lukumaraton on siis kunnialla ohi ja sykekin alkaa pikkuhiljaa palata entiselleen. Kokemus oli jälleen kerran hauska, ja aion ilman muuta kokeilla lukumaratonia taas jossain vaiheessa uudelleen. Tämänkertainen oli minulle toinen.

Luin vuorokaudesta 13 tuntia, mikä on ihan hyvä määrä. Muun ajan nukuin, söin, päivitin blogia, vilkuilin muiden etenemistä, kävin junan ravintolavaunussa ja tein siirtymän rautatieasemalta kotiin. Joskus olisi hauskaa kokeilla kestävyyttä ajastimen kanssa siten, että tosiaan lukisi 24 tuntia mahdollisimman putkeen. Ehkä joskus seuraavalla lomalla.

Lukumäärät olivat tällä maratonilla oikein hyvät. Luin 1290 sivua, 8 kirjaa ja 4 novellia. Myös kirjallinen kirjavuus oli nähdäkseni kiitettävä. Ajallisesti lukemani teksti ylsi aina määrittelemättömän vanhasta kansanperinteestä 1700-luvun kautta viime syksyn uutuusesikoiseen. Maantieteellisesti seikkailin Uudessa-Seelannissa, Siperian eri osissa, Ranskassa, Irlannissa, Helsingissä, Järvenpäässä, Pellossa ja tarkemmin määrittelemättömässä kotimaisessa saaristossa. Lukemistani kirjoista 6 oli mieskirjailijoiden ja 2 naiskirjailijoiden tuotantoa tai toimittamaa. Novellit olivat kaikki suosikkikirjailijani Kjell Westön kirjoittamia.

Maratonkirjat ja -novellit kuvan järjestyksessä:

Kjell Westö: Rennot suosikit. Kertomuksia 1989–2004, josta novellit Elsie-täti, Kabana, Pätkästy kitarasoolo ja Merkitty (Otava 2004, suom. Jaana Koistinen ja Katriina Savolainen, kirjakauppaostos)
Jonathan Swift: Ohjeita palvelusväelle (Loki-Kirjat 2010, suom. Keijo Rinne, kirjakauppaostos)
Timo Sandberg: Kihokki (Karisto 2002, kirjaston poistomyynnistä)
Bo Carpelan: Kaari (Otava 1984, suom. Helena Anhava, kirjastosta)
Eric-Emmanuel Schmitt: Oscar ja Roosamamma (Like 2005, suom. Marja Haapio, kirpparilta)
Witi Ihimaera: Valasratsastaja (Like 2003, suom. Mervi Hangasmäki, kirjakauppaostos)
Maria Peura: Valon reunalla (Teos 2005, saatu lahjaksi)
Sarri Nironen: Tähdenpeitto (WSOY 2012, kirpparilta)
Tšuner Taksami (toim.): Siperian kansojen satuja (Idiootti 2013, kirjakauppaostos)

Muutama kirja edistää lukuhaasteita: Swift, Peura ja Ihimaera ovat TBR90+10-listallani, Bo Carpelan oli minulle tähän saakka Lukematon kirjailija ja Ihimaeran teos vie Maailmanvalloitukseni Uuteen-Seelantiin.

Westön kirjasta kirjoitan ehdottomasti aikanaan tarkemmin, kunhan luen sen loppuun. Samoin Maria Peuran teoksesta tulee oma tekstinsä. Muita vielä pohdiskelen, tulkoot tekstit, jos ovat tullakseen.

Suosittelen lukumaratonia innokkaasti – vuorokauden pyhittäminen lukemiselle on sekä hauska ihmiskoe että lukutoukan paratiisi! Ja kyllä, olen lukenut maratonin jälkeen jo kolmea eri kirjaa. Mihinkäs sitä tavoistaan pääsisi tai edes haluaisi.