5. helmikuuta 2020

Kenen tyttäriä?



Vuoden 2020 Helmet-haasteen yksi kiehtova kohta on lukea kaksi kirjaa, joilla on samankaltaiset nimet. Minun valintani kohdistui tyttäriin, nimittäin Nefrin ja Kiurun sellaisiin.

Erika Vikin loistava steampunk-fantasiatrilogia Kaksosauringot sai päätösosansa Nefrin tytär vuonna 2018. Aiemmat osat Hän sanoi nimekseen Aleia ja Seleesian näkijä ovat olleet koukuttavaa, viihdyttävää ja koskettavaa luettavaa. Kolmas osa jäi minulla muun lukemisen jalkoihin, mutta nyt nautiskelin sen, suorastaan ahmin, yhden viikonlopun aikana.

Kyse on tosiaan trilogian päätösosasta, joten jos et ole sarjaan vielä tutustunut, seuraavassa on juonta paljastavia asioita. 

Nefrin tytär jatkuu suoraan siitä, mihin Seleesian näkijä jäi. Tulilinnut ovat hyökänneet Seleesiaan ja sota on syttynyt. Taistelun melskeessä Aleia on kaapattu ja viety laivaan, joka matkaa vauhdilla kohti itää. Kaappauksen takana on salaperäinen Klaani, joka on ollut Aleian kintereillä jo pitkään.

Corildon lähtee apujoukkojen kanssa jäljittämään Aleiaa, jotta hänet saataisiin pelastettua. Joukkoon liittyy lahjakkaita seleesejä ja vanhoja tuttuja ihmisiä: Aleian heila Mateio ja Corildonin vanha ystävä Arata Erren.

Matka vie kohti Thelluriaa, joka on kenties vahvin ja kehittynein valtio kahden auringon alla. Thelluriassa Aleia kohtaa ihmiset, jotka ovat olleet hänen kannoillaan ja saa yllättyä monella tapaa. Hänen oma taustansa alkaa aueta, vaikka sitä onkin vaikea uskoa ja hyväksyä. Samalla Aleialle paljastuu diplomaattisia kuvioita ja strategioita, joiden hän ymmärtää olevan seleesien kannalta tuhoisia. Seleesit eivät ylivoimaisine aisteineen totisesti ole kaikkien kansojen suosiossa.

Nefrin tytär sijoittuu suurimmilta osin Thelluriaan. Vik koukuttaa lukijansa jälleen: miljöö on todella kiehtova. Thelluriassa on jo opittu hyödyntämään sähköä, ja teknologia on muutenkin edistyneempää kuin naapurivaltioissa. Mutta millä hinnalla teknologinen kehitys on saatu aikaan ja mitä sen edelleen kehittämisestä ollaan valmiita maksamaan? Paljon.

Vauhtia, vaarallisia tilanteita ja kokonaisuutta avaavia osuuksia on ripoteltu juonenkäänteisiin juuri sopivasti. Aleian oma historia ja olemus saavat selitystä, ja kokonaiskuva Kaksosaurinkojen maailmasta selkenee ja laajenee. Todella kiehtovaa kerrontaa, se on todettava. Trilogia kasvaa ehdottomasti suurmittoihin, jotka tuovat lukijalle tyytyväistä kiherrystä.

En keksi, mitä vaille olisin Kaksosaurinkojen suhteen jäänyt. Trilogian puolisentoistatuhatta sivua upottavat mukaansa, saavat nauttimaan seikkailusta, uudesta maailmasta ja fantasiaelementeistä. Suosittelen suurella ilolla, ja luulenpa joskus palaavani Aleian, Corildonin ja kumppaneiden seuraan uusintakierrokselle.


Erika Vik: Nefrin tytär. Kaksosauringot III
Gummerus 2018
560 s.

Kirjastosta.


Toinen tytär, johon tutustuin, on kaikkea muuta kuin yliluonnollinen. Päin vastoin: hyvin tiukasti reaalimaailmassa ja sen karuudessa pysyteltiin. Silja Kiuru on evakkoperheen tytär, jonka arki hiljaisella maaseudulla koostuu leikeistä, työstä ja perheen elämästä. Siljan vanhemmat ovat työteliäitä karjalalaisia, jotka ovat tehneet kaikkensa, jotta sodanjälkeinen elämä uudella seudulla luonnistuisi mahdollisimman hyvin. He ovat ahkeria, vaatimattomia ja vakavia ihmisiä, eikä elämässä ole juurikaan hupia.

Silja tarkkailee perhettään ja elää elämäänsä kuin vain alle kouluikäinen tyttö osaa. Vähitellen hän kasvaa, ymmärrys laajenee ja monenlaiset pienet ja lopulta suuret tapahtumat muokkaavat Kiurun perheen elämää. Siljan elämää seurataan nuoreksi aikuiseksi, ja aivan helpoimpia kortteja hän ei käteensä saa.

Marja Leena Virtasen kerronta on tyyntä, jollain tapaa eteeristä. Kieli on kaunista ja kuulasta, tarinassa traagisia käänteitä, henkilöissä paljon ladattuna. Minuun tämä ei oikein vaikuttanut eikä koskettanut, vaikka lähtökohtaisesti olen kiinnostunut siitä, millaisia vaikutuksia sodalla on ihmisiin. Jokin hiersi: minun makuuni kirja on liian tietoinen itsestään ja koskettavuudestaan.

Uskon tämän olevan monelle mieluisaa ja kaunista luettavaa, mutta minä en kuulunut ehkä kohderyhmään, enkä siksi oikein saa kirjasta irti edes kirjoitettavaa.


Marja Leena Virtanen: Kiurun tytär
Karisto 2019
292 s.

Kirjastosta.


Haasteet: Helmet-haasteen kohdat 47. ja 48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet.

6 kommenttia:

  1. En tiennytkään, että nuo Erika Vikin kirjat ovat Steampunk-fantasiaa. Minulla odottaa trilogian ensimmäinen osa hyllyssä ja kiitos sinun hyvän blogitekstisi, nyt houkuttaa tarttua siihen ehkä jo lähiaikoina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinä onnekas, jolla on Kaksosauringot vielä edessäsi! Anna palaa, ihan mahtavaa fantsua on luvassa!

      Poista
  2. Kiva kirjapari nimiensä puolesta tuohon Helmet-kohtaan. Olen lukenut Vikin sarjan, ja se oli hieno kokonaisuus. Osat olivat keskenään hieman erilaisia tunnelmaltaan, mutta Nefrin tytär tarjosi kyllä mahtavan huipennuksen sarjalle. Oma suosikkini sarjan kirjoista on silti avausosa Hän sanoi nimekseen Aleia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avausosa oli kyllä melkoinen pläjäys, joka vei eikä antanut vikistä. Joskus luen kyllä koko sarjan uudelleen ja kaikki osat putkeen.

      Poista
  3. Sait minut kiinnostumaan Kiurun tyttärestä, vaikka et itse ollutkaan innostunut siitä. :) Kirjan nimi ainakin on kaunis.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!