29. heinäkuuta 2018

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville



Lopultakin luin kirjan, jolla saan kuitattua hankalat kohdat Helmet-lukuhaasteessa ja Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaasteessa, nimittäin "Haluaisit olla kirjan päähenkilö" ja "Et olisi halunnut erota kirjan päähenkilöstä". Jotenkin luen kai pääsääntöisesti kirjoja, joiden henkilöissä ei ole sellaisia määrääviä ominaisuuksia, joiden perään haikailen tai joihin en kyllästy. Tai sitten olen näissä seikoissa nirso.

Yhdysvaltalaisen Mary Ann Shafferin (1934–2008) luoma ja hänen sisarentyttärensä Annie Barrowsin viimeistelemä Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on täydellistä (kesä)lomaluettavaa. Se on kirjeromaani, joka sijoittuu vuoteen 1946 ja Isoon-Britanniaan, pääosin Guernseyn saarelle, joka kuuluu Kanaalisaariin. Lontoolainen kirjailija Juliet Ashton on jumissa uuden kirjansa kanssa, ehkä vähän elämänsäkin, kun hän saa yllättäen kirjeen Guerneysta Dawsey Adamsilta. Dawsey on saanut käsiinsä kirjan, joka on kuulunut Julietille ja pyytää tältä palvelusta. Samalla Dawsey onnistuu koukuttamaan Julietin Guernseyn maailmaan: Kanaalisaaret olivat toisen maailmansodan aikana saksalaisten miehittäminä, ja sota-ajasta on paljon kerrottavaa. Juliet päättää matkustaa saarelle.

Guerneyssa Julietia odottaa yhteisö, jonka jäsenissä on ammennettavaa vaikka romaanisarjaan. Ihmiset ovat erikoisia, tavallisia, yksinäisiä, seurallisia, iloisia, surullisia, sivistyneitä, vihaisia, menetyksen kokeneita ja sodasta jo vähitellen toipuneita. Juliet tutustuu ihmisiin, joilla on kaikilla oma näkemyksensä ja omat muistonsa sodasta – kaikkiin se on jättänyt jonkinlaisen jäljen.

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on romaani, joka onnistuu yhdistämään raskaan aiheen ja kevyen, mutta kerronnallisesti vakuuttavan tarinan. Koko romaani perustuu siis kirjeille, joita eri ihmiset lähettävät toisilleen. Osa on pitkiä ja vakavia, osa leikitteleviä, osa sähkösanomia ja viestilappuja. Kommunikointi kulkee suunnasta toiseen ja sanomisen tapa tietenkin muuttuu, kun kirjoitetaan tuntemattomalle tai omalle heilalle. Henkilöitä on paljon, ehkä hitusen liikaa makuuni, sillä ajoittain joutuu tarkistamaan, kuka kukin on.

Kiinnostavaa on myös, kuinka kirja onnistuu kertomaan ihmisistä, jotka eivät itse pääse kirjeissä ääneen. Keskeisin on nuori nainen Elizabeth, joka on joutunut sodan aikana saarelta saksalaisten vankileirille. Elizabeth on selvästi eräänlainen saaren sielu, vaikkeivät kaikki häntä ja hänen tekojaan hyväksykään. Juliet löytää Elizabethista sukulaissielun, mikä vahvistaa hänen kiintymystään Guernseyn saareen ja sen ihmisiin. Samalla lukija huomaa kaipaavansa jostain syystä aivan tolkuttomasti samoilemaan samoihin maisemiin noille sangen tuntemattomille saarille.

Ja vaikka olennainen teema onkin sota-aika ja siinä selviäminen (ja ennen kaikkea sen reflektointi sodan jo päätyttyä), tilaa on myös ihmissuhteille, romantiikanpoikasille, kasvamiselle ja isoille valinnoille ja elämänmuutoksille. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville jättää lämpimän, hyvän mielen, jossa on kuitenkin oiva ripaus terävyyttä. Perunankuoripaistos on sopivan tymäkkä sivumaku, joka taittaa sokerisimman kärjen tarinalta – sellaiseenkin kun olisi hyvin voitu näiden ainesten äärellä päätyä.


Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Otava 2010
301 s.
The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society (2008)

Omasta hyllystä.


Toisaalla muun muassa: Kirjan pauloissa, Amman lukuhetki, Lukuisa, Luetut, lukemattomat, Kannesta kanteen, Ei vain mustaa valkoisella     

Haasteet: Yhdysvallat-lukuhaaste (Aiheena sota, jossa Yhdysvallat on ollut osallisena), Helmet-haasteen kohta 48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö, Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaasteen kohta 18. Kirja, jonka päähenkilöstä et olisi halunnut erota

8 kommenttia:

  1. Olen juuri lukemassa tätä. Pidän kovasti.

    VastaaPoista
  2. Minäkään en oikein millään löydä kirjaa, jonka päähenkilö haluaisin olla, mutta tämän kirjan Juliet olisin ihan mieluusti. Ja muistan, miten kirjaa lukiessa syntyi hinku matkustaa Guernseyn saarelle! Enpä ole matkustanut, vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hinku oli ihan mahdoton! On niin upeaa, että kirjallisuus herättää matkakuumeen, joka ehkä jopa joskus toteutuukin, mutta ainakin tuo aidontuntuisia kokemuksia ihan vain lukemisen ääressä.

      Minusta tuo kohta on tosi vaikea, sillä näin kliseisesti sanottuna en minä haluaisi olla kukaan muu kuin olen. Mutta tässä kirjassa oli niin ihana meininki ja Julietilla elämäniloinen asenne, että sen lähemmäksi tuskin pääsen.

      Poista
  3. Minulla oli oikein hyvä aikomus lukea tämä ennen leffaan menoa, mutta hups, niin se vain jäi! Ihan lähiaikoina en siis kirjan pariin aio, mutta esittelysi perusteella kuulostaa hyvältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta on puolestaan mennyt vähän ohi se, että tästä on tullut leffa, vaikka varmasti siitä jo keväällä kuulin. Aika vähän tulee seurattua elokuvamarkkinoita nykyään. Voisin kyllä jossain vaiheessa katsoa leffan, sillä tämä tarina ilahdutti ja viihdytti oikein oivasti.

      Poista
  4. Ahaa, en tiennyt tämän olevan myös kirja! Näin elokuvan tänä keväänä: se oli kyllä oikein hyvä, mutta ei jäänyt niin erikoisesti mieleen. Tykkäsin siitä yksityiskohdasta, että Julietin kustantaja oli homoseksuaali, vaikka siitä ei tarkemmin kerrottukaan. Samoin eräs loppupuolen kosinta rikkoi mukavasti perinteitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan sellainen hyvän mielen ihmisläheinen leffa? Ainakin kirjan tarina on sellainen. Julietin ja Sidneyn ystävyyssuhde on kirjassakin olennainen osa heidän ammatillista yhteistyötään, eikä Sidneyn identiteetistä tehdä numeroa. Ja joo, samaa mieltä: tässä oli useampikin juttu, joissa ei menty ihan perinteikkäämmän mallin mukaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!