26. heinäkuuta 2018

André Brink: Katson pimeään



André Brink on ollut minulle nimenä tuttu mutta tuotannoltaan tuntematon kirjailija. Kun Kuukauden kieli -haasteen heinäkuun kieli afrikaans alkoi kolkutella olkapäätä, oli valinta helppo.

Lukukokemuksesta sen sijaan ei tullut erityisen helppoa, päin vastoin huomasin olevani jossain kaukana niin sanotulta mukavuusalueeltani. Brinkin Katson pimeään on haastava, viiltävä romaani, joka kiellettiin Etelä-Afrikassa saman tien ilmestyessään vuonna 1973. Se kertoo kumartelematta ja kaunistelematta Etelä-Afrikan vuosisataisesta rakenteellisesta rasismista ja väkivallasta, yhteiskunnan kieroutuneisuudesta ja kahtiajaosta.

Joseph Malan on tummaihoinen näyttelijä, vuosisatoja päähänpotkitun suvun viimeinen vesa. Hän on menestynyt Isossa-Britanniassa saatuaan sinne stipendin, mutta koti-ikävä ja halu tehdä oikein on vetänyt hänet takaisin Etelä-Afrikkaan. Nyt Joseph on todellisen tulikokeen äärellä: hän on vankilassa odottamassa kuolemaantuomionsa täytäntöönpanoa. Oikeudenkäynnissä hänet on tuomittu syylliseksi naisystävänsä murhaan, ja koska Jessica oli valkoinen, rikos saa oikeudessa vielä vakavamman käsittelyn.

Josephilla on aikaa kirjata ylös omaa ja sukunsa tarinaa, asioita jotka johtivat yhteen ja toiseen tapahtumaan, tekoon ja muutokseen. Samaa vauhtia kuin kirjoittaa muistelmiaan, hän myös tuhoaa sivut. Jälkiä hän ei halua jättää. Ei nyt, ei enää. Haluamansa jäljet hän jätti jo taakseen, sen mitä kykeni teatterintekijänä tekemään ja maalleen antamaan. Ja sen, mitä koki Jessican kanssa.

Katson pimeään on raskasta ja raastavaa luettavaa. Raskaus ei synny kielestä tai kerronnastakaan, ne ovat molemmat taitavan tarinankertojan ja hyvän suomentajan ansiosta hienoja, omalla tavallaan lukijaystävällisiäkin. Se syntyy aiheesta ja aikatasoista, menneisyyden ja nykyisyyden painolastista, ihmisen tekojen rumuudesta. Apartheidin mielettömyys, rasismin ja alistamisen ikiaikaisuus, rakenteiden mielivaltaisuus ja ihmisen toiminnan moraalittomuus painavat ja tukehduttavat lukijaa. Kirjaa ei pysty lukemaan pitkiä pätkiä kerrallaan, sillä pahat aavistukset ja suorana iskevä väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus käyvät päälle.

Vaikka lukeminen ei ollut aina miellyttävää, se kannatti, ehdottomasti. Vaikutuin syvästi André Brinkistä, kiinnostuin välittömästi laajemmin hänen muusta tuotannostaan ja jäin miettimään aiheita, joiden pohdiskelu ei ole mukavaa tai helppoa. Juuri näin hyvä ja painava kirjallisuus toimii: se laajenee omia sivujaan kauemmas, jättää jäljen ja muistuttaa asioista, jotka maailmassa vaativat korjaamista. Sillä vaikka Katson pimeään on kirjoitettu ja julkaistu lähes 50 vuotta sitten, ja vaikka apartheid on purettu, ja vaikka luulisi ihmisen oppineen, ei maailma todellakaan ole vielä valmis – kaikkea muuta.


André Brink: Katson pimeään
Suomentaja: Seppo Loponen
Ulkoasu: Kaari Ewart
WSOY 1976
364 s.
Kennis van die aand (1973)

Kirjastosta.


Toisaalla: Kirjavarkaan tunnustuksia

Haasteet: Kuukauden kieli -haaste (afrikaans), Helmet-haasteen kohta 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi, Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaasteen kohta 13. Ennen syntymääsi julkaistu teos

12 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä. Brinkin nimi oli minullekin tuttu, mutta en ole tainnut lukea häneltä mitään. Tämä kuulostaa lukemisen arvoiselta. Joskus täytyy lukea (aiheeltaan) raskaitakin kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan tätä. Itse aion ehdottomasti lukea lisää Brinkiä, tämä vakuutti, vaikkei helpolla päästänytkään.

      Poista
  2. Brink on minulle hyvin tuttu kirjailija. Olen lukenut koko hänen tuotantons. Tämä Katson pimeään on yksi parhaimmista. Brink oli hyvin suosittu siihen aikaan kun Etelä-Afrikassa kuohui ja Mandelan vapautusta vankilasta odotettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On helppoa ymmärtää, miksi Brink on osunut ajan hermoon. Tämän yhden teoksen perusteella jo näkee, ettei hän pyytele anteeksi tai kumartele. Tutustun hänen tuotantoonsa ehdottomasti vielä lisää.

      Poista
  3. Brink on minulla (edelleen) lukulistalla, ja tämä kuulostaa sellaiselta kirjalta, johon voisin hyvinkin tarttua. Kiitos postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä, vaikka ei tämä tosiaan mikään ihan läpiluettava tapaus ole, vaan panee miettimään ja suremaan ja saa tuntumaan pahaltakin.

      Poista
  4. Minullakin on tämä luvussa, mutta etenee hitaahkosti. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Tätä ennen tuon blogiin eteläafrikkalaisen dekkarin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tässä tosiaan oli, että lukeminen eteni yllättävän hitaasti ja vaati voimia. Mutta välillä on hyvä joutua pinnistelemäänkin, ja tämän kirjan kohdalla se kannatti ja antoi paljon.

      Poista
  5. En ole tätä Brinkin kirjaa lukenut (vaikka minulla on se hyllyssäni, mutta en tykkää painoksestani jossa on mikroskooppisen pieni fontti), mutta monia muita. Brink oli aikanaan minulle kenties "rakkain" kirjailija - hänen kirjansa avasivat minulle ovia ja silmiä vähän joka suuntaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla – muistelenkin, että olet Brinkin suuri ystävä. Itse aion ehdottomasti tutustua hänen tuotantoonsa laajemminkin. Ja suosittelen ilman muuta tämän lukemista, vaikka ymmärränkin fonttiongelman oikein hyvin.

      Poista
  6. Minulla on ollut vuosikausien Brink-tauko, ei tarkoituksella mutta jotenkin vain. Muistan, että Hiekkalinna ja Pirunlaakso tekivät suuren vaikutuksen. Maagista realismia enemmän kuin politiikkaa, mikä on ilmeisesti muuten Brinkille ominaista. Kiitos tästä esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä pitää nuokin mielessä vastaisen varalle. Brink alkoi kiinnostaa kovasti, mutta luulen, että häntä pitää lukea hieman annostellen, ettei tule ähkyä. Sen verran painavaa tekstiä hän kirjoittaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!