Viime vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto herätti keskustelua ja pohdintaa kirjallisuuden lajityypeistä ja kaunokirjallisuuden rajoista. Diktaattori Elisabeth Rehn kertoi palkintojenjakotilaisuudessa marraskuussa valinnan olleen hänelle itsestäänselvä. Juha Hurmeen Niemi on massiivinen suomalaisen kulttuurihistorian seikkailueepos, ja mikäpä olisikaan ollut sen sopivampi valinta Suomen 100-vuotisjuhlavuoden voittajaksi. (Tähän vain pieni sarkasminhippunen. Itse kyllästyin Suomi 100 -teemaan läpeensä jo vuonna 2016.)
Niemi kattaa kevyesti erään pohjoisen maapläntin historian alkuräjähdyksestä vuoteen 1809, jolloin yhteiselo Ruotsin kanssa päättyi. Sen ilkikurinen kertojaääni kuuluu ehkä kirjailijalle itselleen tai jollekulle muulle, kuka tietää. Kirjan seitsemäntoista lukua kertovat Suomenniemestä, sen ihmisistä, hallitsijoista, historiasta, kansanperinteestä, uskonnosta, runoudesta, onnenhetkistä ja onnettomuuksista. Unohtamatta kontakteja niemen ulkopuolelle – niitä on aina riittänyt!
Hurme revittelee anteeksipyytelemättömällä ja viihdyttävällä tyylillä. Tekstistä nousevat esiin niin tutummat kuin hieman vieraammatkin historian käänteet. Suomalaisen kansanrunouden ja kotimaisen kirjallisuuden kunniaa Hurme korostaa huomattavasti, eikä niissä toki mitään hävettävää ja vaiettavaa olekaan. Runsaat lainaukset ja sitaatit tuovat puheena olevat aiheet vahvasti esiin ja lukija voi itsekin tehdä tulkintojaan.
Niemessä äänen saavat nekin, joille sitä ei niin sanotussa virallisessa historiankirjoituksessa niin hevin ole annettu. Toisaalta voi miettiä, mitkä ovat syyt, joiden perusteella kyseisen aseman saa. Mikä on se suurempi merkitys surkealla turkulaisella kanttorilla tai satunnaisella talonpojalla? Yksilönä tietenkin mittaamaton, mutta millaisia päätelmiä tapausesimerkkien pohjalta voidaan tehdä historian kulusta? Hurme toki osaa perustella tarinalliset valintansa tai vähintäänkin uuvuttaa lukijan yhä tihenevillä kierroksilla ja eräänlaisella kirjallisella pölinällä, mutta paikoin teksti etenee levottomasti ja edelliset käänteet takinliepeistään lähes huomaamatta karistaen.
Koska olen historia pääaineenani valmistunut ja historianopettajaksi jotensakin identifioituva, minun pitäisi varmaankin olla tällaisesta historia-aiheisesta teoksesta aivan pähkinöinä. Näin ei kuitenkaan ole. Aloitin Niemen lukemisen ensimmäisen kerran jo viime syksynä, mutta hyydyin lähes saman tien. Uusi yritys alkoi alkuvuodesta, ja vähitellen pääsin noin puoliväliin. Sitten kirja makasi kuukausikaupalla koskemattomana yöpöydällä.
Vaikea sanoa, mistä nihkeys johtuu. Aihepiiri kyllä kiinnostaa, etenkin mitä lähemmäs se 1800-lukua ja hidasta modernisaatiota tulee. Mutta silti: ei. Hurmeen kiistämättä persoonallinen ja ansiokas tyyli ei vain kolahtanut minuun, se pikemminkin uuvutti ja hyydytti. Paikoin tuntui kuin olisin siinä perinteikkäässä tervassa kahlannut.
Sinänsähän lukija ei ole mitään velkaa kirjalle, eikä konfliktia luetun kanssa pitäisi joutua selittelemään. Niemen kohdalla vain tuntuu lähes rikolliselta tai ainakin totaalisen moukalta todeta, etten päässyt sen kanssa samalle aaltopituudelle kuin ajoittain. Toisaalta onneksi kirjastakin on luettavissa, että melkoisia metsäläisiä me niemeläiset olemme, joten ehkä vain noudatan esiäitieni linjaa epäluulossani.
Kaikkea outoa sitä sentään tarvitse ymmärtää, hyvänen aika. Savupirtin räppänät kiinni vain ja takaisin omiin aatoksiin.
Juha Hurme: Niemi
Ulkoasu: Jenni Saari
Teos 2017
448 s.
Arvostelukappale.
_________
Toisaalla paljon, esimerkiksi Kirjaluotsi, Tekstiluola, Kosminen K
Haasteet: Seinäjoen kirjastohaasteen kohta 27. Finlandia-palkittu kirja.
Mua on vähän pelottanut tämä kirja. Tai ei ehkä pelottanut, vaan jännittänyt! Saa nähdä, milloin uskallan lukea. Jotenkin se runsaus ja Finlandia-palkinto ja Hurmeen persoona (tai miten se näkyy kirjassa) askarruttavat. Täytyisi vain alkaa lukea!
VastaaPoistaTähän on varmaan mahdotonta antaa mitään järkevää sparrausta. Ei se auta kuin itse testata, miten kolisee vai koliseeko. Monihan tästä on Rehnin tapaan pitänyt todella paljon. Ehkä sinäkin kuulut heihin. Ei muuta kuin testaamaan!
PoistaTäällä toinen historianopettaja. Ei kolissut täälläkään. Pääsin muistaakseni sivulle 70 ja luovutin. Liian tuttua asiaa, en pitänyt tekoletkeästä kertojanäänestä jne. Sama kokemus oli myös toisella (noh, nyt siis kolmannella) historianopettajalla, jonka tiedän kirjan lukemista yrittäneen. Toisaalta eräs äidikielenopettaja oli liekeissä. Eli tässä tieto ehkä lisäsi tuskaa? En usko, että palaan kirjaan.
VastaaPoistaJotenkin helpottavaa kuulla, ettei tämä ole ihan kaikilta vienyt jalkoja alta. On ollut yksinäinen olo, vaikken varmasti ole ainoa, jolla on tällainen kokemus tästä kirjasta. Säästän kyllä teoksen omassa hyllyssä ja ehkä hyödynnän sitä jollain tapaa joskus opetuksessa, ihan oivallisia pätkiä siinä kyllä on. Mutta lukijana on tärkeää kyllä tehdä päätös, mitä haluaa lukea ja mihin käyttää aikansa.
PoistaHieno bloggaus! Minä pidin mutta en olekaan historianopettaja :) Myöntää täytyy, että joissain kohdin Hurmeen vimmainen tyyli ja detaljirikkaus uuvuttivat.
VastaaPoistaHeh, en tiedä, onko se sentään ainoa tekijä, joka saa vastahankaisen asenteen aikaiseksi. Kiva, että sait hyvän elämyksen tästä. Lukiessa oli olo, että missään välissä ei voi vetää henkeä ja rauhoittua, tyyli pysyi niin villinä koko ajan.
PoistaHyvä kirjoitus! Minä pidin kirjasta, mutta faktan ja fiktion sekoittuminen välillä häiritsi. Eniten ärsyttää, kun osa lukijoista tuntuu ottavan kirjan kaikki tapahtumat todesta ja olen kuullut ehdotuksia että tällä voisi korvata peruskoulun historian kirjoja. Historioitsija en ole, joten vaikea sanoa kuinka paljon tässä on totta. Mutta romaanina luettuna tämä oli mukavan erilainen ☺
VastaaPoistaMinä voisin kyllä mielelläni kokeilla tämän hyödyntämistä opetuksessa. Ottaisi vaikka jonkin pätkän Hurmeelta ja vertailisi sitä oppikirjan tekstiin tai vastaavaa. Toimisi lukiossa varmasti aika hauskastikin. Pitää jättää pohdintaan.
PoistaOlen lukenut Hurmeelta jonkun hulluusteemaisen kirjan. Alkupuolella pidin mutta puolivälin jälkeen aloin tuskastua kiemuraiseen ja liikanokkelaan kirjoitustyyliin. Pystyn samastumaan hyytymisen kokemuksiisi.
VastaaPoistaMinä en ole muuta Hurmeelta lukenutkaan, mutta Nyljetyt ajatukset olisi hyllyssä nököttämässä. Aion sitä kyllä vielä kokeilla, mutten ehkä ihan heti. Hurmeen tyyli on tosiaan jopa päällekäyvä, se vaatii aikaa ja tilaa.
Poista