24. kesäkuuta 2018

241 novellia ja 11 peukkua



Nipvet-blogissa avattiin viime vuoden juhannuksena Novellihaaste 2, johon tietenkin lähdin mukaan, koska rakastan novelleja ja koska haaste oli hauska. Nyt on annettu vuosi kulunut ja on aika (nyyh) hyvästellä hauska ja antoisa lukuhaaste.

"Tarkoitus on yhtäältä rohkaista lukemaan novelleja mutta myös rohkaista kirjoittamaan niistä", kirjoitti Juha haastepostauksessaan. Oikein hyvä tarkoitus haasteelle, jos minulta kysytään.

Haaste muodostui luettujen novellien määrästä per kirjailija sekä peukutuksista. "Peukutus on muusta tekstistä selvästi erotettu lyhyt myönteinen suositus, jonka tarkoitus on kannustaa ja motivoida muita tarttumaan novelliin. Lyhyt tarkoittaa noin kolmea virkettä. Yksi peukutus voi koskea vain yhtä novellia."

Peukuttamaan pystyi hahmoa, juonta, konfliktia, näkökulmaa, sävyä, paikkaa tai teemaa. Peukutus oli hauska lisä haasteeseen, ja useita novelleja luinkin sillä silmällä, olisiko niistä peukutettavaksi. Huomaan kuitenkin olleeni sangen tiukkana peukkujeni kanssa.

Luin haastevuoden aikana yhteensä 241 novellia 29 eri kirjailijalta. Aivan hyvä määrä ja laajuus. Ehdoton enemmistö heistä, 26 kirjailijaa, oli kotimaisia. Ulkomaisista novellisteista luin tämän vuoden aikana vain Alice Munroa, Lucia Berliniä ja Ihara Saikakua. Ihan jännää huomata tämä nyt, en kiinnittänyt siihen mitään huomiota noin muuten. Hyvä suomalaiset novellistit!

Omalla listallani suurimpaan määrään novelleja ylsi Maria Peura (34 novellia). Toiselle sijalle pääsi Anu Kaaja 27 novellilla ja kolmannelle Lucia Berlin 25 novellilla.

Luetut novellit:

Henry AhoKaikkein kauneimmat saapuvat myöhässä (1 novelli)
Ante AikioStallun pata (6 novellia)
Katri AlataloSinisen yön jälkeen (1 novelli)
Lucia BerlinSiivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (25 novellia)
Janos HonkonenToiseksi tulleita ei lasketa (1 novelli)
Karo Hämäläinen & Salla SimukkaLuokkakuva (16 novellia)
Tove JanssonBulevardi ja muita kirjoituksia (13 novellia)
Anu KaajaMuodonmuuttoilmoitus (27 novellia)
Emilia KarjulaAamunkoitto ja Illankajo (1 novelli)
Suvi KauppilaNew Yorkin levottomat kuolleet (1 novelli)
Olavi KoistinenMies joka laski miljardiin (10 novellia)
Inkeri KontroMiespelejä (1 novelli)
Teemu KorpijärviSuelo Siniestro (1 novelli)
Jade LehtinenKireä siima (1 novelli)
Zinaida LindénRakkaus kolmeen appelsiiniin (8 novellia)
Anna MalinenJa sit se eli rikkaana elämänsä loppuun asti (1 novelli)
Alice MunroJupiterin kuut (11 novellia)
Mia MyllymäkiHaltijoista parhaimmat (1 novelli)
Merja MäkiKylmä kuin pakkasyö (1 novelli)
Maria PeuraTunkeilijat (34 novellia)
Pirjo PuukkoMutkanlukutaito (18 novellia)
Solina RiekkolaEi loimea (1 novelli)
Ihara SaikakuPäässälaskua (20 novellia)
Anne SalovaaraAfroditen askelin (10 novellia)
Maija SirkjärviBarbara ja muita hurrikaaneja (11 novellia)
Nadja SokuraLuiskahduksia (1 novelli)
Philip TeirDonner-ryhmä ja muita novelleja (12 novellia)
Eeva TurunenNeiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (7 novellia)


Peukkujakin jakelin. Näemmä en tosin ainuttakaan juonesta, vaikka ihan saletisti luin juonenkin osalta ansiokkaita novelleja vuoden aikana. Hämmentävää. Näistä allaolevista peukkulistan novelleista erityisen hyvin ovat mielessäni edelleen teeman puolesta peukutetut Lucia Berlin ja Olavi Koistinen, kuten myös paikan (fiktiivinen Jätkäsaari) vuoksi peukuttamani Janos Honkosen novelli.

Peukutettuna: 11


Philip TeirMehän sovittiin, että Espooseen ei muuteta

Kokoelmasta Donner-ryhmä ja muita novelleja (Otava 2011)

Zinaida LindénEi hääppöinen aviomies

Kokoelmasta Rakkaus kolmeen appelsiiniin (Into 2017)



Maria PeuraTulkki
Maria PeuraKonkari

Kokoelmasta Tunkeilijat (Teos 2017))








Tove JanssonParta

Kokoelmasta Bulevardi ja muita kirjoituksia (Tammi 2017)

Maija SirkjärviPerinneryijy

Kokoelmasta Barbara ja muita hurrikaaneja (Teos 2018)





Karo Hämäläinen & Salla SimukkaLuokkakuva

Kokoelmasta Luokkakuva (Tammi 2009)









Pirjo PuukkoSateisen kesän jälkeen

Kokoelmasta Mutkanlukutaito (Stresa 2017)

Janos HonkonenToiseksi tulleita ei lasketa

Kokoelmasta Meliwas ja muita kaupunkeja (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry 2017)




Lucia BerlinSiivoojan käsikirja

Kokoelmasta Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula & Co 2017)

Olavi KoistinenJos asianne koskee säästämistä

Kokoelmasta Mies joka laski miljardiin (Kosmos 2017)




Kiitän Juhaa haasteesta ja kannustan edelleen kaikkia tarttumaan innolla novelleihin. Ovat ne, melkoisia!

10 kommenttia:

  1. Aikamoinen saalis sinullakin - hieno määrä peukutuksia myös! Minulla on muistaakseni Sirkjärven Barbara varauksessa. Aurinkoa kesääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan mahtava, Sirkjärvi todella osaa revitellä. Antoisia lukuhetkiä ja mukavaa kesää sinullekin!

      Poista
  2. Oletpa lukenut paljon suomalaisia novelleja! Minäkin luin haasteeseen Alice Munroa ja Zinaida Lindéniä, mutta eri kokoelmat kuin sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ollut mitenkään tietoinen valinta, mutta eipä minulle ole mitään valittamistakaan. Kotimaisissa novelleissa on paljon lukemisen arvoista. Munro ja Lindén ovat molemmat erinomaisia.

      Poista
  3. Komea kattaus novelleja! Minullakin meni suomalaisten merkeissä, vain nyt viimeksi luin osan Alice Munron novellikokoelmaa Liian paljon onnea. Sama meillä on Mutkanlukutaito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän monipuolinen lista lopulta tuli, vaikka jossain vaiheessa novelli-intoni taas hetkeksi taittui. Minulla se menee yleensä aalloissa, välillä innostaa enemmän. Mutkanlukutaito on hyvä!

      Poista
  4. Vaikuttava salis ja kooste! Suunnitelmat olivat minulla suuret, mutta aika laihaksi saaliini jäi. Mutta plussan puolella on se, että novellit tarjoavat täyteläistä luettavaa - lyhyys tiivistää ilmaisun ja sanottavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy niin, että suunnitelmista huolimatta saalis jää vähäiseksi. Mutta onneksi lukemisen ilo ei katoa, vaikkei johonkin tiettyyn haasteeseen niin valtavasti osallistuisikaan.

      Poista
  5. Rispektit novellien määrästä! Minähän muistin tämän vasta tammikuussa ja sain seitsemän kokoelmaa raavittua kasaan. Mutta tästähän jatketaan, novellit jees! Ja poiminpa tästä pari vinkkiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! Seitsemän on oikein oiva määrä. Novellit eri jees, kiva jos sait vinkkejä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!