 |
| Kuvan lähde: Wikimedia Commons (Public domain). |
Tapahtui eräänä päivänä X:n peruskoulussa:
Satunnainen opetushenkilö käveli käytävällä välitunnin aikana. Hän ei ollut virkatehtävissä valvontavuorossa, vaan matkalla toimittamaan fyysillisiä tarpeitaan henkilökunnan tiloihin. Opetushenkilö kulki hissin ohitse. Hissin ovi oli auki ja neljä n:n luokan oppilashenkilöä seisoi siellä valmiina käyttämään hissiä sen tarkoitukseen. X:n peruskoulun säännöissä hissin käyttö on oppilailta yksiselitteisesti kielletty.
Opetushenkilö astahti hissin oven eteen estäen sen sulkeutumisen. Hän aloitti tilanteeseen kuuluvan sanallisen kasvatustehtävänsä toteamalla ykskantaan: "Hissin käyttö on oppilailta kielletty. Tulkaa ulos sieltä." Oppilaat virnuilivat pilkallisesti ja jatkoivat hissin nappuloiden painelua. Opetushenkilö toisti kehotuksensa lisäten siihen kädellä tehdyn liikkeen, joka osoitti oikean poistumissuunnan. Hän sanoi sen vielä kolmannen kerran.
"Vitun mammutti mene pois siitä oven edestä!"
Opetushenkilö kohotti kulmiaan. "Anteeksi, en ihan kuullut?"
Oppilaat poistuivat hissistä ja liukkaasti paikalta, eikä opetushenkilö höristänyt korviaan enää uusille solvauksille. Tilanne meni ohi. Fyysilliset tarpeet muistuttivat itsestään. Oli jatkettava matkaa ja työpäivää.
Huonoina päivinä mietin, miten ihmeessä olen niin hullu, että haluan työskennellä suomalaisessa julkisessa peruskoulussa. Kuka on keksinyt tämän ammatin? Milloin oma ammatinvalintani meni pieleen? Ymmärsinkö mitä tein, kun a) suoritin opettajan pedagogiset opinnot ja b) otin vastaan työpaikkani? Tuskin.
Oppilaiden kielenkäyttö ja kommunikointi on toki pääosin suhteellisen järkevää. Ihan tavallinen nuori ymmärtää kyllä jopa murrosikänsä kuohuissa, ettei toisen ihmisen solvaaminen ole paikallaan. Mutta ikävä kyllä suunsoittoa, vittuilua ja aivan suoraan henkilöön käyviä loukkauksia saa kuunnella aivan liikaa.
"Tää tunti on ihan paska!" ei tunnu hyvältä, mutta se ei sentään kohdistu opettajan henkilöön kuin välillisesti. (Asiatonta sekin on, eikä ainakaan muuta tuntia paremmaksi.)
"Vitun läski!", "Vitun rasisti!" ja "Mene vittuun!" – niihin ei totu.
Huoraksi ei ole vielä kutsuttu. Epäilemättä sekin päivä vielä tulee.
Mietin vaan, mitä kaikkea on siedettävä sillä perusteella, että on päättänyt mennä töihin peruskouluun. Osa ihmisistä on varmaankin sitä mieltä, että olosuhteita on siedettävä, eikä länkytystä pidä ottaa henkilökohtaisesti. Pahempaakin on. Oletan, että he ovat niitä, jotka eivät itse joudu työpaikallaan kuuntelemaan päivittäistä päin naamaa huudettua vittuilua.
Osa ihmisistä lienee toivottavasti sitä mieltä, että vika ei ole järjestelmässä eikä koulun henkilökunnassa vaan kenties ihan niissä pirjopettereissä itsessään. Että ehkä tarttis tehdä jotain, että nuoret osaisivat olla niin kuin sivistysvaltiossa julkisesti ollaan.
Mitä se sitten on, se "jotain", mitä tarttis tehdä?
Kotikasvatuksella voi olla jotain merkitystä. Luulen. Rangaistuskäytännöillä samoin. Ennen kaikkea asenteen pitäisi muuttua kaikkialla niin, että sanallisen väkivallan (kyllä, kutsun sitä siksi) suhteen olisi nollatoleranssi. Toiselle ihmiselle ei puhuta rumasti. Vielä vähemmän sitä tehdään, kun ollaan töissä. Ja tähän pitäisi olla keinoja puuttua.
Opettajana sitä joutuu aika kiperiin paikkoihin päivittäin. Ikinä ei voi olla ihan varma, mitä oven tai nurkan takana odottaa: mitä tapahtuu välitunnilla tai seuraavalla oppitunnilla, millainen on seuraava huoli jonka kohtaa, mitä riitaa joutuu seuraavaksi selvittämään. Se kuuluu työnkuvaan.
Mutta sen verran haluaisin tietää, ettei seuraavan kulman takana ole jälleen uutta henkilökohtaista loukkausta. En ole tehnyt mitään ansaitakseni sellaisen.
Todella ikävä lukea, tuntuu pahalta. Olen itsekin opettanut eri kouluasteilla myös yläasteella, myös sijaisena.
VastaaPoistaMinusta laki kuitenkin antaa mahdollisuuden puuttua asiaan. Oppilaan velvollisuudet, opiskeluun osallistuminen, tehtävien tekeminen ja asiallinen käytös on mainittu perusopetuslain 35§:ssä ja sen jälkeen on liuta pykäliä, jotka mahdollistavat lailliset keinot puuttua epäasialliseen käytökseen.
Lisäksi kunnianloukkausta ei ole toistaiseksi poistettu rikoslaista (on ehdotettu), edelleen yksityisyyden suoja on myös virkamiehillä.
Onko niin, että ollaan tilanteessa, että nimittelyihin ei puututa. Laki minusta antaa selkeästi oikeuden puuttua varsin monipuolisesti.
Ihan totta Deekoo, asiallinen käytös on oppilaan velvollisuus. Käytännössä on vain joskus (aika useinkin) tosi vaikeaa puuttua siihen, etenkin isoissa laumoissa. Tuossakaan tilanteessa en pystynyt osoittamaan, kuka neljästä puhui mitäkin, ja olisi ollut aivan tuhoon tuomittu yrityskään saada sitä selville. Olisi hyvä, jos tilanteessa olisi ollut kaksi aikuista.
PoistaItse reagoin voimakkaammin oppilaiden keskinäiseen haukkumiseen, siihen puutun heti. Jotenkin sitä kai typerästi ajettelee, että minun aikuisena pitää sietää jonkin verran suunsoittoa, enkä voi ihan jokaisesta kerrasta lähteä pitämään kasvatuskeskusteluja tms. Ehkä minun täytyy miettiä tätä uudestaan – nollatoleranssihan ei synny ilman toimenpiteitä.
Ikävää kuulla että sinua kohtaan käyttäydytään näin :( Minusta jotenkin tuntuu, että meidän koulussa opettajia oikeasti kunnioitetaan ainakin jossain määrin. Tai, mistä sen tietää, mutta meidän luokka ainakin on sen verran fiksu että osataan pitää suu kiinni vaikka vähän ärsyttäisikin.
VastaaPoistaTerveisin kymppi käytöksestä -oppilas :D
PoistaSuurin osa oppilaista onkin asiallisia, onneksi. Valitettavasti jo muutama huonokäytöksinen pilaa paljon ja saa helposti muita mukaansa. Itse vain toivon että sekä opettajat että oppilaat saisivat rauhassa keskittyä työnsä tekemiseen.
PoistaJatka valitsemallasi tiellä, Ellen. :)
Miulla tuli kylmät väreet pitkin selkäpiitä. Siun ammatissa todellakin on pimeä puoli.
VastaaPoistaHävettää niiden oppilaitten puolesta.
Tsemppiä, en osaa järkytykseltäni edes muuta sanoa.
Tarmokkaina päivinä ei kaikesta jaksa välittää, mutta joskus loukkaukset osuvat maaliin aika kipeästi. Harmi, että on niitäkin nuoria, jotka eivät ymmärrä, mitä häpeä tarkoittaa.
PoistaOho, onpa kurjaa. Olen itse töissä yläkoulussa, ja vaikka kaikenlaista aina on, niin en muista, että olisi ollut koskaan sellaista kielenkäyttöä, että haukkuminen olisi kohdistunut minuun. Huutelua sä oot rasisti kyllä on, mutta siihen suhtaudutaan aina vakavasti, ja asia käsitellään. Muistan, että eräässä koulussa jopa rehtorilla asti. Yleensä käsittelen asian samantien ja vaadin vaikkapa perusteluja, että missä kohtaa olin oppilaan mielestä rasistinen, näin koko juttu käsitellään heti.
VastaaPoistaMinä olen kohdannut sitä, että mikä tahansa ojentaminen ja käytökseen puuttuminen on muka "rasismia". Sana tuntuu menettäneen merkityksensä nuorten keskuudessa.
PoistaTilanteet pitäisi kyllä aina käsitellä heti. Käytännössä vaan voi olla niin, että samaan aikaan on selvitettävänä 5 muutakin asiaa ja pää on muutenkin pyörällä...
Yhteen aikaan kuuli aina, jos vähänkin huomautti:"Syyllistät sä mua?" Siihen oli tietysti helppo vastata:"Syyllistän tietysti ja rajusti ja sinun olisi paras nyt syyllistyä." Mutta mistä oppilaat olivat ja ovat saaneet päähänsä, ettei heitä saisi mistään syyllistää!
PoistaOtsikointisi "Mitä opettajan pitää sietää" on tärkeä kysymys. Eri kulttuureissa ja eri aikoina siedetään eri tavalla, mutta kyllä tällä hetkellä oppilaat ovat aivan liian epäkohteliaita.
Me maksamme Suomessa ilmeisesti siitä, että meillä on rennot välit sukupolvien välillä, ei esim. teitittelyä. Jos oppilas olisi oppinut puhuttelemaan opettajaa tyyliin 'rouva Suketus', niin 'vitun mammutti' tulisi ehkä vain oppilaiden keskinäisisä puheissa.
Opettajilla on aina ollut lempi/haukkumanimiä, mutta vasta vähän aikaa niitä on käytetty julkisesti. Muutama vuoisikymmen sitten ei myöskään olisi lähetetty koulun radio-ohjelmassa opettajalle terveisiä tyyliin: "Janne, hyvä perse!" Liiallinen tuttavallisuus vie siihen, että opettajaa heitellään välitunnilla lumipalloilla, kuten kavereita.
Kuten huomaat, en osaa vastata kysymykseesi muuten kuin, että jotain tarttis tehrä!
Ymmärrän täysin tuon, että ei aina voi pysähtyä ratkomaan asioita, kun jo odotetaan pariin muuhun paikkaan. Kyllä se muutos pitäisi olla kokonaisvaltaisempi, niin että tällaista ei paljon tapahtuisi.
Olen aina tupannut ajattelemaan, että on hyvä asia, ettei sukupolvien välillä ole pokkurointia ja että voidaan olla hyvillä mielin epämuodollisia. Olen ajatellut sen parantavan tasa-arvoa monellakin tapaa. Mutta kyllä sitä tulee nyttemmin mietittyä, että tietyllä muodollisuudella olisi paljon etuja. Nimenomaan tuo, että puhuisivat sitten vain keskenään ja haukkuisivat tai ihan mitä vaan, mutta se, että on pokkaa laukoa mitä tahansa päin naamaa, on jotenkin aika... alentavaa. Muutos on kyllä mielestäni aika tuore, ei minun peruskouluaikanani vielä ollut tällaista päin naamaa huutamista ja vittuilua.
PoistaKävin koulua aikana, jolloin koulussa opettaja sai fyysisesti kurittaa oppilaita. Tämän päivän kouluissa hyvät tavat, sekä toisen kunnioittaminen ovat joiltakin osin kadoksissa, niin kuin kirjoitit kaikki eivät käyttäydy huonosti, mutta mielestäni sekin on liikaa, että joudut kuvatun käytöksen kohteeksi. Huonosta käytöksestä tulisi aina olla seurauksia oppilaalle. Kaikki lähtee kotikasvatuksesta, kasvatustyö tehdään kotona. Jossain oman kouluaikani ja nykyisen koulukurin välillä voisi olla toimiva kokonaisuus siitä miten opettaja ja oppilaat voisivat saada työrauhan. Voimia työhösi!
VastaaPoistaSieltä se voisi löytyä. On kestämätöntä, että osa nuorista kasvaa ajatukseen, ettei toisia ihmisiä tarvitse kunnioittaa tai edes kohdella asiallisesti. Se on kamalaa, eikä taatusti paranna hyvinvointia.
PoistaOnneksi suurin osa nuorista on ihan tavallisia ja fiksuja.
Kyllä siellä koulussa vahva saa olla opettajana, että tuollaisen kestää! Pitkän aikaa jo on näyttänyt siltä, että opettajilta on riisuttu viimeisetkin keinot. Kun kotikasvatusta ei ole ollut ja vielä samanlaisia löytyy lisää, voi kuvitella että tilanteita tulee. Onhan noista aika paljon opettajat kirjoitelleet mielipidesivuillekin. Eikö tämmöisestä pitäisi kuitenkin jutella rehtorin/muiden opettajien kanssa?
VastaaPoistaKyllä keinoja vielä on, mutta on oltava täysin varma niiden käytöstä, ettei itse joudu vaikeuksiin. Kollegiaalinen tuki on ehdottoman tärkeää.
PoistaHear hear.
VastaaPoistaJep. Valitettavasti on varmasti tuttua.
PoistaTuttua! Yhteen aikaan kirjoittelin ylös kaikkea näkemääni ja kokemaani, jota muissa ammateissa olevat tuskin pystyvät kuvittelemaan. Ajattelin oikein kirjoittaa kirjan, mutta nyt en enää halua. ;)
VastaaPoistaKoulussa, jossa työskentelin viimeiset kymmenen vuotta, oli minun tullessani englannin opettaja vaihtunut useammin kuin vuosittain, joten oppilaat olivat jo valmiiksi hermostuneita. Eräässä luokassa hallitsi vihainen tyttölauma, heikkoja, häiriintyneitä ja keskenäänkin riitaisia suurin osa. Yritin opettaa parhaani mukaan ja olla ystävällinen, mutta sain vastaani julmia mulkoiluja ja ääneen esitettyjä epäilyjä: "Et siä vittu varmaan osaa opettaa." Eräällä tunnilla kirjoitin kalvolle jotain tehtävää, kun iso, tuskainen, suttuinen tyttö huutaa minulle kurkku suorana: "Siirrä nyt sitä vitun isoo päätäs, että miä nään!" Silloin tapahtui seuraavaa. MInuun iski kauhea alakulo - nytkin iskee tätä kirjoittaessa - istuin hiljaa opettajan pöydän taa, nieleskelin ja aloin itkeä. Mietin, miksi lähdin viisikymppisenä hyvästä koulusta, jossa olin pidetty opettaja, tänne epäillyksi ja haukutuksi. Luokka hiljeni täysin. Minä kirjoitin tauluun, että en nyt pysty opettamaan, ja laitoin läksyksi tehtäviä, joita saavat ryhtyvät tekemään. Lopputunti meni siinä, että oppilaat tekivät kerrankin hiljaa töitä ja minä yritin tyyntyä. No, se jakso meni joten kuten. Sitten oli viisi viikkoa ilman näiden opetusta. Pahin tyttö kävi kerran pyytämässä käännösapua, kun oli monistanut jotain Shakespearea (ihan liian vaikeaa) äidinkielen esitelmäänsä. Seuraavan opetusjakson alkaessa sain pinon kirjeitä, joissa oli hyvin liikuttavia mietteitä: "Myö oltii yksii vittupäit. Siä ootkii hyvä opettaja, Anteeks." Tämä oli ainoa näin paha kokemus, mutta olihan sitä kaikenlaista.
Totta puhuen häpesin monesti meidän suomalaisia koululaisiamme, kun saimme ulkomaalaisia vieraita kulttuureista, joissa kunnioitetaan vanhempia ihmisiä.
Meillä saattaa olla opettajilla pahalta kuulostavia liikanimiä, joilla heitä huudellaan paikalle. Itse olen välttynyt tältä, mutta kollegoinani on ollut Seksi-Maija, Heluna, Masu- Matti ym. Oppilas saattaa kysyä rehtoria tulemalla opettajainhuoneen ovelle koukistelemaan sormeaan ja huutelemaan:"Hei Make, tuu tänne!" Olen nähnyt tällaistakin, muutin vain nimen. Katsoin silloin epäuskoisena rehtoria, joka nousi nöyränä palvelemaan.
Olen sitä mieltä, että meillä Suomessa hyvin monet vanhemmat kokevat kasvatusvastuunsa päättyvän liian aikaisin. Lapset ovat heitteillä keskenään, ja koulu on mahdottoman edessä. Tuonkin mainitsemani luokan vanhemmille järjestettiin erityinen ilta, jossa opettajat kertoivat lasten käyttäytymisestä. Minäkin kerroin kokemuksestani, ja kukaan vanhemmista ei sanonut mitään. He olivat tuppisuina koko illan. Aika ihmeellistä, että nämä nuoret pystyivät muuttumaan ilman vanhempien tukea.
Kauheata, miten pitkä tästä vuodatuksesta tuli! Sorry!
PoistaItsellä oli paljonkin kokemuksia sijaisena ja opettajanakin, että kun takkuaa ja kohtaa aidosti tilanteen, niin yleensä tilanne paranee. Nuoret ja ihmiset ovat fiksuja, mutta ryhmäilmiöt vaikeuttavat. Aineen opettajien ongelma on se, että joka tunti on uusi ryhmä, ja ryhmiä ja oppilaita on paljon. Opetin jo 1980-luvun lopussa ATK:ta ja hienoa oli tunne kun sai ryhmän vuoden aikana toimimaan ja oppilaat oppimaan. ATK:n opetuksen tarpeellisuutta ei kukaan kyseenalaistanut. Suhteellinen yleinen kommentti koulussa on, että mihin tätä tietoa tarvitaan, tai mitä hyötyä tässä on. Kuulemani mukaan varsinkin ruotsin kielen opettajalle esitetään tällaisia kysymyksiä. Itse olen aina pitänyt ruotsin opiskelua ja taitoa hyödyllisenä ja matkustellut sukulaisten luona Ruotsissa.
PoistaRuotsin opettajilla on ollut ehkä vaikeinta. Englannista on yleensä pidetty, se on ollut monelle ihan mieliaine. Tuo kuvaamani luokka oli poikkeus ja vaikea kaikille, jotkut vain eivät sitä tunnustaneet. Se on myös hurjaa, jos kertoo opettajainhuoneessa, että on vaikeuksia joidenkin oppilaiden kanssa, ja joku kollega nostaa päätään ja alkaa kehuskella, että hänellä on nämä ja monta muuta, mutta ei mitään vaikeuksia.
PoistaYläluokkalaisten elämä on tunteiden vuoristorataa. Ei se ole heistä paha, jos opettajakin näyttää tunteensa. Monet 'vaikeat oppilaat' ovat hurjan turvattomia. Olin sanonut näille tytöille monesti, etten ole tottunut näin huonoon käytökseen, jolloin he nakkelivat niskojaan ja sanoivat, että voivat he uudenkin opettajan ottaa. He pehmenivät vasta, kun huomasivat, etten minä mihinkään häivy, vaan itken ja kärsin. ;)
Kiitos Marjatta kaikista paneutuneista, kokeneista kommenteistasi. Niistä on minulle apua, vaikka en tietenkään ole iloinen kokemuksistasi, mutta siitä olen, että jaat ne. Saan vähän uskoa siihen, että ehkä tätä kannattaa jatkaa ja yrittää aina vaan, vaikka välillä saa nieleskellä tosissaan.
PoistaDeekoon mainitsema "mihin tätä tarvitaan" -ilmiö on kyllä niin tuttu... Minua hämmentää, kuinka matalalla kynnyksellä ja ajattelemattomasti jotkut sitäkin hokevat. Tässä taannoin opetin ysiluokkalaisille lukion kurssivalintojen ja lukujärjestyksen tekemistä ja sekin oli joidenkin mielestä "turhaa paskaa" (vaikka hakivat yhteishaussa lukioon!). Käsittämätöntä.
Sitten on se toinen palkitseva puoli, mikä saa opettajan jaksamaan: ne hetket, kun kaikki sujuu, opitaan ja ollaan tyytyväisiä, ja kaiken kukkuraksi ne ainutlaatuiset ilon ja vitsin hetket, mitä myös murrosikäisten kanssa saa kokea.
PoistaMinäkin olen muuten aina pitänyt epämuodollisuudesta ja luontevista väleistä oppilaiden kanssa ilman pokkurointia, mutta jos he kokevat opettajan liian kaveriksi, niin se tuo ilmeisesti turvattomuutta, ainakin niille, joiden vanhemmatkin ovat 'kavereita'. Silloin kun aloitin kokeneemmat, vanhan tyylin opettajat ohjasivat, että ensin pitää 'ottaa luulot pois' ja olla liiankin ankara ja sitten voi alkaa löysäillä. En yhtään tykännyt - enkä tykkää - myöskään tuollaisista menetelmistä, joilla oppilaista tehdään vapisevia jännittäjiä.
Pahinta on, että vaikka yrittää ajatella niin, että ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, se menee suoraan sydämeen ja tuntuu hirvittävän pahalta.
VastaaPoistaJuuri näin. Ja en totisesti voi unohtaa pahimpia sivalluksia.
PoistaHieno kirjoitus, mutta tulipa paha mieli puolestasi. :( Teet hurjan tärkeää ja arvokasta työtä, monesta ei tuohon olisi. ♥ Minusta ei varsinkaan -- suoraan sanottuna koen, että teini-ikäiset nuoret ovat jotenkin pelottavaa sakkia. :)
VastaaPoistaKoulumaailmasta minulla ei ole kokemusta (siis työpaikkana, oppilaana toki on), mutta edellisessä työssäni hätäkeskuksessa kuvaamasi kaltaiset tilanteet olivat päivittäisiä -- vain sillä erotuksella, että haukkuminen tapahtui puhelinlinjojen välityksellä, ja lähes poikkeuksetta haukkujat olivat aikuisia ihmisiä. Hämmästyttävän moni katsoo nykypäivänä oikeudekseen aukoa päätään asiallisesti työtään tekeville ihmisille mitä törkeimmillä tavoilla. Ja on aivan totta, ettei pahimpia loukkauksia voi unohtaa, ja niitä on mahdotonta olla ottamatta henkilökohtaisesti. Minä jaksoin huorittelua ja solvaamista kahdeksan vuotta, sitten tuli mitta täyteen. Ja vaikka häke-vuosiin mahtui paljon hyvää, huikeita onnistumisen tunteita, mahtavia työkavereita, (enimmäkseen niitä) mukavia ja asiallisia asiakkaita ja joka päivä toinen toistaan kiinnostavampia haasteita ja tehtäviä, niin silti näin jälkikäteen mieleen nousee päällimmäiseksi paljon huonoja muistoja, ja onnentunne siitä, ettei kaikkea sitä p*skaa tarvitse enää sietää ja jaksaa. Tuo onkin hyvä kysymys, jonka esität: mitä ja miten paljon ihmisen tulee työssään sietää?
Toivon todella, ettet joutuisi kokemaan tuollaista sontaa enempää. Ja ettei se veisi pois kaikkea sitä iloa ja hyvää, jota työ varmasti myös antaa. Halaus, ope! ♥
Kiitos kommentistasi, Sara. Voin vain kuvitella millaisia asioita olet saanut häke-työssä kuulla. On se vain käsittämätöntä, kuinka normaalit käytöstavat ovat joillekin aivan mahdoton asia. Toki jos on hätätilanne, ihminen ei käyttäydy rationaalisesti, mutta silti... Ja varmasti tuossa työssä joutuu kohtaamaan ihan kaikkea muutenkin. Itsekin yritän ajatella niin, että vaikka nuori huutaisi mitä solvauksia, suurin osa ei kuitenkaan ole oikeasti pahoja. Joskus tunnemyrsky vie mukanaan, ja nuorenahan sitä vasta opetellaan olemisen taitoja, mutta jossain se raja on. Kiihtyä voi, mutta toiseen ei voi purkaa ihan kaikkea, mitä mieleen juolahtaa.
PoistaJokaisessa työssä on omanlaisensa sietoraja. Poliisin pitää sietää enemmän kuin opettajan ja opettajan enemmän kuin toimistotyöntekijän, mutta rajat on oltava kaikella.
Kyllä sitä aina jaksaa kuitenkin eteenpäin, koska suurin osa oppilaista on ihan tavallisia nuoria ja mukavia tyyppejä. Harmi vain, että ne ääripäät silti vievät kohtuuttomasti energiaa määräänsä nähden.
Hurjaa luettavaa. Inhottavaa, että tuollaista täytyy kuunnella. Tuntuu jotenkin kummalta mihin aikuisten tai ylipäätään toisten ihmisten kunnioitus katoaa joidenkin henkilöiden kohdalla :(
VastaaPoistaKyllä hyvinä päivinä jaksaa vaikka minkä länkytyksen, mutta sitten jos on itse väsynyt tai muuten vähemmän vakaassa mielentilassa, sanat voivat todella osua ikävästi. Ihmettelen tosiaan, miten voi elää kunnioittamatta toista ihmistä.
Poista