28. helmikuuta 2014

Venäjä valloitettu – ainakin melkein

Kuva: Haaste-emäntä Jaana

Tänään päättyy Täällä toisen tähden alla -blogin emännän Jaanan viime vuonna aloittama Venäjää valloittamaan – vaikka kirja kerrallaan -haaste. Lähdin valloitukseen mukaan intoa puhkuen (luultavasti jälleen kerran oletin lukevani esim. kaikki lukemattomat venäläiset klassikot tai jotain muuta yhtä vaatimatonta), mutta jotenkin jännästi matka ei mennyt ihan niin pitkälle kuin ajattelin.

Joka tapauksessa haaste on kunnialla suoritettu, sillä onneksi sen vaatimustaso oli riittävän armollinen: kategorioita oli tarjolla viisi, joista yhden suorittamalla (eli lukemalla kaksi kirjaa) sai haasteen valmiiksi.

Luin vuoden aikana neljä venäläistä kirjaa. Naiskirjailijoista luin Natalja Kljutsarjovan Kolmannessa luokassa, ja se on haipunut jonnekin hyvin kauas muistoihini. Kirja oli jollain tapaa tympäisevä ja aika yhdentekevä. Mieskirjailijoiden kirjoja luin kaksi: Leo Tolstoin Kreutzer-sonaatin ja Nikolai Gogolin Taras Bulban. Molemmat klassikkosetien kynästä, molemmat jo pitkälti unohdettu. Tosin on mukavaa saada luettua klassikoita, joten annettakoon pieni tylsyys anteeksi. Neljäntenä kirjana luin historia-kategoriaan sopivan Tšuner Taksamin toimittaman Siperian kansojen satuja. Se oli oikein hyvä lukukokemus, suosittelen lämpimästi!

Haaste oli mainio, harmi etten lopulta lukenut enempää. Mutta onhan tämäkin hyvä, ei siinä mitään. Edes pikkuruinen siivu Venäjän kirjallisuudesta valloitettu.

10 kommenttia:

  1. Minullakin taitaa olla Kreutzer-sonaatti hyllyssä. Monta teosta jäi vielä lukematta! Mutta oli mukava haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreutzer-sonaatissa on puolensa, tarinalla on vahvuutensa, suosittelen lukemaan. Minustakin haaste oli kiva!

      Poista
  2. Neljä on hyvä luku, saavutus. Itselläni jäi kahteen puhtaasti venäläiseen kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy olla tyytyväinen siihen, minkä sai aikaiseksi, ja toki olenkin. :)

      Poista
  3. Minulla jäi klassikko-osasto aika lailla lukematta tässä haasteessa. Jotenkin ne vaan tuntuivat liian haastavilta ja raskailta. :) Tuo satukirjahan on kivan kuuloinen vinkki, enpä ole siitä aiemmin kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin otin nuo mahdollisimman lyhyet :D Mutta joskus vielä luen Sodan ja rauhan ja Rikoksen ja rangaistuksen ja vaikka mitä... Suosittelen ehdottomasti tuota Siperian kansojen satuja -kokoelmaa. Se on sekä kaunis että kiinnostava.

      Poista
  4. Minäkin luin tähän haasteeseen neljä kirjaa. Klassikot olen lukenut jo! Sinun nyt listaamistasi vain Taras Bulban olen lukenut joskus kauan sitten.

    VastaaPoista
  5. Kiva, että lähdit mukaan haasteeseen ja neljä kirjaa on parempi kuin ei mitään. Ehkä ne lukemattomat klassikotkin joskus vielä luet :)

    Minulla käy usein samoin, että ensi innostuksen huumassa tehdyt lupaukset jäävät lunastamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva haaste, kiitos siitä! Voisin yrittää jonkinlaista "klassikkokesä"-teemaa. Eräs äikänopekaverini lukee joka kesä useamman lukematta olevan klassikon ja se kuulemma toimii aika hyvin. Ehkäpä minäkin siis.

      Poista

Kiitos kommentistasi!