18. heinäkuuta 2013

Viipyilevän melankolinen Gilead


Marilynne Robinson: Gilead
Suomentaja: Laura Jänisniemi
Kansi: Layne Kennedy
Bazar 2008
287 s.
Gilead (2004)

Oma ostos.


On vuosi 1956 Gileadin kaupungissa Iowassa. Ikääntynyt pastori John Ames on elämänsä ehtoossa ja tietää sen. Sydän ei jaksa enää kauaa, niin on lääkäri kertonut. Ames kirjoittaa kirjettä vasta seitsemänvuotiaalle pojalleen, sillä hän haluaa jättää tälle jotain muistoksi itsestään myös aikuisuuteen. Omaisuutta pastorilla ei juurikaan ole perinnöksi jätettäväksi vaimolle ja pojalle, sillä vastuunsa tunteva sielunpaimen on käyttänyt rahansa mielummin kirkkonsa kunnostukseen ja köyhien auttamiseen.

Kirjeessään John Ames kertoo pojalleen omista juuristaan ja menneisyydestään pohdiskellen samalla yhteiskunnallisia, eettisiä ja teologisia ongelmia ja ilmiöitä. Tarinan läpi kulkee yhdysvaltalaisen elämäntavan muutos, kolme sotaa, rotukysymyksiä, perhehistoriaa, virheitä ja anteeksiantamusta. Kun John Amesin kummipoika, naapuriseurakunnan pastorin langennut poika, palaa pitkästä aikaa ja yllättäen Gileadiin, John joutuu punnitsemaan omaa kykyään armoon ja ymmärrykseen. Vähitellen lukijallekin alkaa selvitä, mistä kaunan kantaminen johtuu ja kuinka John Ames pyrkii siitä yli viimeisillä hetkillään.

Marilynne Robinsonin Gilead on Pulitzer-palkittu romaani, haikean kaunis kuvaus muuttuvasta maasta ja sen muuttuvasta kansasta, sukellus pieneen Keskilännen kaupunkiin ja sen ihmisiin ja yhteisöihin. Robinson antaa kertojansa yltää pohdinnoissaan Yhdysvaltojen sisällissotaan saakka isänsä ja isoisänsä kautta ja rakentaa siten kolmen sukupolven mittaisen matkan pappissuvussa.

En oikein tiennyt, mitä tältä kirjalta odottaa. Laatua nyt ainakin, sen verran luotan Pulitzer-statukseen ja siihen tosiasiaan, että Robinson kypsytteli kirjaa kauan. Vaikka tiesin kirjan kertojan olevan pastori, sen voimakas kristillinen pohjavire tuli kuitenkin yllätyksenä. John Ames pohtii uskontoa ja teologisia kysymyksiä paljon ja syvältä. Lähes 80-vuotiaanakaan hän ei vielä ole näiden aiheiden suhteen valmis, vaan moni seikka on edelleen vailla vastausta – ja sellaiseksi myös jää.

Ei tämä mikään käännytyskirja ole. Kyse on vahvasta romaanista, jossa on mielenkiintoinen ja koskettava, täyteläinen tarina, kiinnostavat henkilöt ja haikean melankolinen tunnelma. Vaikka John Ames tiedostaa aikansa käyvän vähiin ja vaikka hän ei sitä haluaisi, hän ei ole katkera. Pikemminkin miehessä vallitsee surumielinen toiveikkuus, tieto siitä, että elämä – keskeneräisenä ja epätäydellisenä, virheellisenäkin – on ollut hänelle hyvä.

Gilead etenee kuin tyyni puro. Paikoin kertojan ajatukset katkeilevat ja harhailevat, paikoin hypellään (hallitusti) menneen ja nykyisyyden välillä, paikoin tunnutaan kiertävän kehää. Kaikkein syvimmin kristinuskoa ja armoa pohtivista kohdista en aivan innostunut, sillä minusta tuntui, että ne toistivat itseään. Ehken vain erota hienovireisiä eroja, sillä kirjan päähenkilön ajatusmaailma on minulle vieras.

Minulle jäi tästä kirjasta levollinen olo. Se on taidokas ja kokonainen, upea teos, joka antaa paljon ajateltavaa. Ei pelkästään nyökyteltävää, vaan myös vastaanväitettävää, paljonkin. Luopumisen tuska kuvataan kauniisti, ilman katkeruutta. Se tuntuu hyvältä ja siitä voi ottaa opikseen vastaisen varalle. Suosittelen Gileadia kiireettömään hetkeen silloin, kun haluaa pureskeltavaa, kun kohtaa tai tietää kohtaavansa surua ja luopumista tai kun haluaa pysähtyä melankolisen toiveikkuuden äärelle.

"Mutta täytyy kyllä sanoa, että olen tämän kaiken kautta uudella tavalla oivaltanut maailman jatkuvuuden. Me tosiaan vaivumme unholaan ja jätämme huonomuistisen maailman taaksemme tallaamaan ja turmelemaan ja hukkaamaan kaiken, mikä on ollut meille tärkeää. Niin se vain on, ja se on ihmeellistä." (s. 222)

___

Maria koki Gileadin rauhoittavana kirjana, joka oli kuin hiljainen ja hieman yksitoikkoinen matka preerian halki. Maijasta kirja oli hyvä ja hieno ajoittaisesta laahaavuudestaan huolimatta. Liina nautti lukemisesta hieman oudosta sivumausta huolimatta.

Gilead on yksi ruksi TBR90+10-listallani sekä henkilökohtaisessa Pulitzer-haasteessani.

6 kommenttia:

  1. Mie oon lukenut tämän jo jokin aika sitten, joten en kirjaa kovin hyvin muista, mutta sen sijaan muistan hyvin saman kirjailijan teoksen Kotiin, joka kertoo osittain samoista henkilöistä. Kotiin on upea kirja, jossa on paljon samaa kuin Gileadissa. Siinäkin käsitellään isoja teemoja jotenkin kauniisti, ihmistä ymmärtäen. Suosittelen lukemaan senkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus silmäillyt sitä kirjastossa, ja voisi olla mielenkiintoista lukea myös se. Ehkei ihan heti perään, mutta joskus myöhemmin kun kaipaan taas vastaavaa tunnelmaa.

      Poista
    2. Olen myös lukenut teoksen Kotiin ja pidin siitä valtavasti. Nyt huomaan, että Kotiin on jatkoa Gileadille. Heti siis kirjaa hakemaan! Kiitos blogista ja vinkeistä!

      Poista
    3. Kiva kun jätit kommentin, Anonyymi! Ja mahtavaa, että olet saanut lukuvinkkejä blogistani!

      Nyt muistin pitkästä aikaa tämän kirjasarjan, ja Kotiin onkin jo omassa hyllyssä jostain alesta mukaan napattuna, hyvin voisin sen lukea nyt (jos vain löydän sen jostain).

      Poista
  2. Tämä kirjailija on kiinnostanut jo pitkään Nick Hornbyn hehkutusten takia, eikä juttusi suinkaan vähentänyt mielenkiintoa. Ehkä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta on mennyt tämä Hornby-yhteys ihan ohi! Tykkään siis Nickistä myös, joten on kiinnostavaa tietää kirjailijoiden fanituskohteita. Suosittelen tätä Gileadia rauhallisiin hetkiin, en kiireeseen tai ärtymykseen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!