16. heinäkuuta 2013

Blogistanian kesälukumaraton II


Kirjahullut tempaisevat yhteisen lukumaratonin merkeissä reilun viikon kuluttua, keskiviikkona 24.7. Edellinen osa puuskutettiin läpi 10.7. ja siitä löytyy tekstejä pitkin poikin blogeja. Kirsin kirjanurkasta pääsee hyvin kärryille, jos tapahtuma on tähän saakka päässyt vilahtamaan ohi silmien ja korvien. Ensimmäisellä maratonilla luettiin yhteensä yli 20 000 sivua ja lähes 140 eri teosta. Aikamoista!

Itse osallistuin ensimmäiseen yhteismaratoniin vain kannustusjoukoissa. Tai tietysti luin vuorokauden aikana minäkin, mutta maraton sinänsä jäi väliin. Ensi viikolla näin ei käy!

Oma maratonini tulee alkamaan luultavasti hieman muita myöhemmin, noin klo 17. Syy verraten myöhäiseen alkamisajankohtaan on se, että olen tuolloin paluumatkalla mummini luota pohjoisesta, ja istun turvallisesti ja tasaisesti junassa vasta viiden maissa. Sitä ennen lukeminen ei onnistu. Tarkoitukseni on siis lukea koko paluumatka Helsinkiin ja jatkaa yöunien jälkeen kotona torstaina. Lukumaratonin ideahan on lukea mahdollisimman paljon yhden vuorokauden aikana, ja koska yhteismaratonin säännöt sen sallivat, minun maratonini jatkuu siis 25. päivä varsin myöhään.

Jännitystä tuo etenkin maratonin alkuosaan muutamakin tekijä. Ensinnäkin olen Valtion Rautateiden tarjoaman internetyhteyden varassa, jonka ongelmatonta toimimista sallinette epäillä. Joten voi olla, etten pääse päivittämään junaosuuden etenemisiä ajantasaisesti. Myös muiden osallistujien seuraaminen voi jäädä vähälle. Mutta näillä mennään – tärkeintä on lukeminen ja sen ilo. Toisekseen lähden reissun päälle jo tämän viikon perjantaina, eli maratonin alkuosan kirjat pitäisi valita jo nyt ja jaksaa myös pakata mukaan matkalle. Sinänsä en usko hirveän montaa kirjaa ehtiväni junamatkan aikana lukea, mutta olisi mukavaa olla hieman vaihtoehtoja valittavaksi. Tiukkoja suunnitelmia on siis meneillään.

Lukumaratoniin saavat osallistua kaikki kirjanystävät! Ohessa (joustavat) säännöt sekä 10.7. mukana olleet ja tähän mennessä 24.7. mukaan ilmoittautuneet bloggaajat.

Säännöt (joustavat sellaiset!):

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin.

2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan hyvänsä ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että enimmäisaika on 24 tuntia. (Esim: aloitus 10.7. klo 18.00 -> lopetus 11.7. klo 18.00.) Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.

3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.

4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa!

5. Lukumaratonista saa mielellään kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja varsinkin maratonin kuluessa.

6. Lukumaratonin hastagina somessa on #lukumaraton.

Jaksaa, jaksaa!

Mukaan ovat ilmoittautuneet seuraavat blogit:

10.7.2013

http://eriqou.blogspot.fi/ (Ja kaikkea muuta)
http://esperanzan.blogspot.fi/ (Erjan lukupäiväkirja)
http://kirjojenpuutarha.blogspot.fi/ (Kirjojen salainen puutarha)

24.7.2013 

http://suketus.blogspot.fi (Eniten minua kiinnostaa tie)
http://aitilukeenyt.blogspot.fi (Hys, äiti lukee nyt!)
http://kirjakissa.blogspot.fi/ (Yöpöydän kirjat)
http://pieni-kirjasto.blogspot.fi (La petite lectrice)
http://teawithannakarenina.blogspot.fi/ (Tea with Anna Karenina)
http://kristankirjat.blogspot.fi (Lukutoukan kirjablogi)
http://annaminunlukeaenemman.blogspot.fi (Anna minun lukea enemmän)
http://yksiviela.blogspot.fi/ (Yksi rivi vielä...)
http://kuutarlukee.blogspot.fi/ (Kuuttaren lukupäiväkirja)
http://hdcanis.blogspot.fi (Hyönteisdokumentti)

P.S: Kansainväliseen tyyliin otamme mukaan myös minihaasteita. Yksi sellainen on nimeltään Kitalaenpuhdistusnovelli. Ideana on lukea maratonin lomassa (kenties kirjojen väleissä) novelleja, joista pikaisesti postataan!


***

Itse maratoonasin viime kesänä ihan yksikseni ja täytyy sanoa, että kokemus oli erinomaisen hauska. Tuolloin luin yhteensä 9 kirjaa ja 1355 sivua. Tämän vuoden tavoitteena voisin pitää tonnin puhkaisua ja kaikki sen ylittävä on selkääntaputtelun arvoista. Katotaan kuin käy! Toki lukumaratonin tarkoituksena on lähinnä nauttia lukemisen ilosta, mutta turha kai tässä on totuutta peitellä: pieni suorittaja nostaa päätään ja se kestetään. Olkoon tavoitteenani siis 1000 luettua sivua 24 tunnin kuluessa.

Ei muuta kuin rohkeasti mukaan, mikäli mahdollisuus on, ja vähintäänkin seuraamaan innolla lukutoukkien sykerajoja!

16 kommenttia:

  1. Mukavaa että sinäkin osallistut tähän. :) Olen jo haalinut kirjapinoja valmiiksi, mutta täytyy varmaan vähän vielä käydä parantelemassa pinoja kirjastossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös vähän katsellut jo... Tajusin juuri, että vaikka saisinkin jonkin matkakirjakasan aikaiseksi, pitäähän sitä katsoa valmiiksi jo tänne kotiin kirjapino, kun palaan reissusta rähjääntyneenä kesken maratonin!

      Poista
  2. Minäkin osallistun - ensimmäinen maratonini. Sinulla onkin jo kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että olet mukana. Lupaan, että muistamisen arvoinen kokemus on luvassa!

      Poista
  3. Minä en harmillisesti pystynyt osallistumaan ensimmäiseen enkä pysty toiseenkaan. Aion kyllä seurailla maratoonaavia ja olisi ollut herkkua osallistua itsekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn pimetessä sitten jossain vaiheessa uutta maratonia koukkuun vaan... ;) Kivaa, että olet kannustusjoukoissa!

      Poista
  4. Minäkin aion osallistua tähän toiseen! Jei! Jännityksellä odotan kuinka käy. Tsemppiä sinullekin, vaikka konkari jo oletkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, on kyllä tulossa melkoisen muikea keskiviikko! Saa nähdä, miten onnistuu pitää itsensä lukemassa, eikä kuikuilemassa muiden maratoonaajien blogeja. :)

      Poista
  5. Tsemppiä tonnin puhkaisuun :) Mulla tuskin menee läpi, kun luen osan kirjoista enkuksi/saksaksi. Kirjastoon pitääkin mennä, mars!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jätän vieraskieliset pois, ja muutenkin nyt mennään sellaisella huitaisutuntumalla kirjavalinnoissa. Toivottavasti se ei kaduta sitten maratonin ollessa käynnissä... Tsemppiä jo valmiiksi myös sinne!

      Poista
  6. Oletpa lukenut paljon omalla maratonillasi! Tsempit tähänkin. Ja vähän käy kateeksi kun työt estää osallistumisen. Tuo junamatka osana urakkaa onkin hyvä juttu, mitäs siinä parempaa tekemistä olisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän kivuttomasti se meni silloin, vaikka muutama hankala tapaus osuikin kirjapinoon. Odotan myös innolla junamatkaa – yleensä tuo väli on tappavan tylsä (vaikka toki siinä olen ennenkin kuluttanut aikaani lukien), joten nyt on edes vähän jännitystä luvassa. ;)

      Poista
  7. Toivottavasti myös kanssamatkustajat sallinevat lukurauhan ;) Tsemppiä koitokseen!

    VastaaPoista
  8. Toivotaan... sen verran kova into on päällä, että en usko pienestä häiriintyväni. Kiitos ja samoin!

    VastaaPoista
  9. Sie et ollutkaan vielä aloittanut. Tsemppaan silti ja toivotan mukavaa lukupäivää! Menkööt ennätyksesi rikki!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!