26. kesäkuuta 2013

Kotimainen kasarikirjakesä: Koirankynnen leikkaaja



Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja
Otava 2010 (1. painos 1980)
160 s.

Kirjastosta.


Mertsi Vepsäläinen on nuori mies, jota sota kohteli kaltoin. Luoti kävi turhan lähellä ja aiheutti sen, ettei Mertsillä enää leikkaa ihan entiseen malliin. Lisäksi hänellä on välillä tuskaista päänsärkyä sekä kasvojen pakkoliikkeitä, ja joskus oma nimikin unohtuu. Yksinäisyyskin vaivaa, sillä perhettä ei Mertsillä enää ole.

Kun Mertsi tapaa koulun korjaustöissä römeä-äänisen ja puheliaan Ville Kuosmasen, uudet ajatukset valtaavat pään. Kuosmasella on kotona narttukoira, Sakke, jonka kannukset ovat kasvaneet liian pitkiksi. Ne pitäisi leikata, ettei Sakelle satu haaveria metsällä, mainio metsästyskoira kun on. Siitäkös Mertsi innostuu – pääsisi tekemään hyvää työtä ja voisi ystävystyä koiran kanssa. Ei olisi enää niin yksinäistä.

Matka Kuosmasen kotipirtille on kuitenkin hieman pidempi kuin Mertsi ajatteli. Hän ajautuu savottakämpälle apumieheksi, tutustuu uusiin ihmisiin ja joutuu kokeilemaan onneaan erilaisissa puhdetöissä, joista toiset onnistuvat paremmin kuin toiset. Kun Mertsi lopulta pääsee Kuosmasille saakka, moni asia on ja tapahtuu toisin kuin hän luuli.

Haahuilin taannoin kirjastossa ajatuksenani löytää jotakin kätevää kesäluettavaa Albatrossia haavoitin -blogin Kotimainen kasarikirjakesä -haasteeseen. Veikko Huovisen kohdalla käsi osui hyllyyn kuin itsestään. Kokeillaanpa tätä!

Luin Koirankynnen leikkaajan juhannuksena ja todettava on, että paukkupakkasissa pääasiassa syrjäisellä savottatuvalla vietetty 160 sivua oli tunnelmaltaan hieman, no erikoinen lukutilanteeseen nähden. Hyvin sinne silti tuli upottua, Mertsin ja kumppaneiden maailmaan, 1940-luvun lopun Suomeen.

En ole aiemmin lukenut Veikko Huovisen kirjoja, joten ennakko-oletuksia oli vain vähän. Humoristiksi olen hänet mielessäni lokeroinut, mutta sitä piirrettä ei tässä kirjassa näy. Lempeää sympatiaa senkin sijasta. Kirja tuntuu pituuttaan suuremmalta, ja vaikka sivuja on varsin vähän, lukukokemus oli kokonainen ja eheä.

Ei ole maailma tai sotakorvauksia täydellä höyryllä maksava Suomi helppo paikka olla ja elää, etenkään, kun on menettänyt sekä perheen että täysipainoisen elämän. Mertsi ei kuitenkaan jää surkuttelemaan itseään, vaan ottaa asiat niin kuin ne ovat. Hän ei ole sankari, muttei kyllä täydellinen reppanakaan – Mertsi vaan. Kiintymystähän me kaikki kaipaamme ja yksinäisyyttäkin useimmat pyrkivät välttelemään. Viattomuus sen sijaan on monimutkainen käsite, jota ei maailmassa kovin paljoa ole.

Vaikka Koirankynnen leikkaaja on mitaltaan lyhyt, sen ihmisistä ehtii tulla läheisiä. Kukaan ei ole täydellinen ja kaikissa on ärsyttäviä puolia, mutta juuri siksi Huovisen ihmiskuvaus tuntuu niin aidolta. Työnteko on raskasta ja elantoa on riivittävä kasaan niillä keinoin, joita käytössä on. Epätoivoon ei silti ole syytä, sillä kamina kuivattaa metsätöissä kastuneet varusteet ja vaikka kahvi on kortilla, jo höyryävä korvike ja loraus viinaa tuovat pienen ilon aherrukseen. Ja mikä ilo onkaan, kun lähes jokapäiväinen hernerokka vaihtuu kerrankin tuoreisiin ahveniin!

Koirankynnen leikkaaja jää mieleeni positiivisena yllättäjänä. Vaikka se kertoo aiheista, jotka saattavat herättää sääliä ja surkuttelua, ihmetystäkin, se ei ole masentava. Arkinen se kyllä on, ja sellaisenaan kirja, jonka lukeminen saa muistamaan, että aina kannattaa yrittää, vielä yhden kerran lisää, vaikka maailman koira purisikin napakasti.

Mitähän sitä seuraavaksi Huoviselta lukisi?

___

Salla pohtii tekstissään Koirankynnen leikkaajan taitavaa ristivalotusta, Luru nautti erityisesti Huovisen mehevistä kuvailuista, vaikka kokikin kuvatun maailman vieraana, Tessa viehättyi tarinan ja kielen yksinkertaisuudesta ja rikkaudesta.

Osallistun kirjalla haasteisiin Kotimainen kasarikirjakesä sekä Lukemattomat kirjailijat.

11 kommenttia:

  1. Historiatyypille tietenkin kirjat "Joe-setä" ja "Veitikka" ovat Huoviselta selviä valintoja. Tuotantoahan tällä kaverilla on paljon, että toki on vara valita. Lentsu on myös aika hauska tapaus.

    - Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veitikkaa harkitsin jo päättyneeseen Lukudiplomi-haasteeseen, ja se kyllä kiinnostaa! Täytyy muistaa seuraavalla kirjastokeikalla koukata jälleen H:n kohdalla.

      Unto Ekin mestariteoksesta olen jo vilkaissut ensimmäistä sivua, mutta ihan vielä en ole uskaltanut varsinaisesti aloittaa...

      Poista
  2. Minusta Huovisen paras kirja on se kuuluisin eli Havukka-ahon ajattelija.

    VastaaPoista
  3. Huovinen kirjoitti keskenään niin valtavan erilaisia kirjoja, ettei hän mahdu mihinkään lokeroon. :-) Minä olen niin hurahtanut Huoviseen, että oikeastaan kaikki lukemani ovat suosikkejani, mutta suosittelen erityisesti Hamstereita - se tosin on syksykirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisestikään ei! On hauskaa ylittää ennakkoluulot, pienetkin.

      Hamsterit siis syksylle, kiitos suosituksesta!

      Poista
  4. Voi ei, minä muistan Koirankynnen leikkaajan elokuvana, enkä pitänyt siitä yhtään! Mutta voi hyvin olla että jos lukisin kirjana niin saattaisin pitää enemmän, niin käy aika usein.

    Olen nimittäin miettinyt lukevani Huovista, olen kuullut hänestä paljon. Hamsterit on kyllä ollut mielessäni ensimmäisenä kirjana häneltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole elokuvaa nähnyt. En oikein pidä Peter Franzénista, joten voi olla, että jää katsomatta, vaikka tästä tarinasta pidinkin.

      Lue ihmeessä Huovista! Tai voidaan vaikka sopia kimppaluku jostakin hänen kirjastaan, jos se vaikka innostaisi? :)

      Poista
    2. Jotenkin se oli vaan niin tylsä että... ei. Melkein nukahdin elokuvan aikana. :D

      Voitaisiin tosiaan sopia kimppaluku, ensimmäistä kertaa tänään lähden sitä kokeilemaan (Kafka rannalla), niin varmasti olisi mukava kokeilla uudelleenkin. :)

      Poista
  5. Jossakin määrin tarinassa on mielestäni pohjavireenä yhteisöllisyys ja heikommasta välittäminen, joka tietenkin korostuu tapauksessa, jossa päähenkilö on haavoittunut sodassa, kaveria ei jätetä sodan päätyttyäkään. Toki kirjassa taisi olla mukana myös niitä, jotka mielellään syrjivät/kiusasivat heikompaan asemaan joutunutta. Kuitenkaan itse ei voi olla vertaamatta kirjan pohjavirettä ja perussanomaa esimerkiksi tähän nykypäivän nimbyilyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta tuokin, molempia näkökulmia esiintyi. Aina on niitä, joiden mielestä jokaisen pitäisi huolehtia itse itsestään, eikä muiden tarvitsisi kantaa vastuuta heikommista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!