17. marraskuuta 2012

Keltanokan ensimmäinen viikko

Ensimmäisestä viikosta uudessa työssä on selvitty kunnialla – en edes onnistunut hankkimaan krapulaa, vaikka eilisilta kului muutamiin uusiin kollegoihin tutustuen tuopposen jos toisenkin äärellä.

Olen ihan intopiukeena, hämmentynyt ja ulapalla. Näin tiivistetysti.

Vielä ei ole tietoa, kauanko pestini kestää, mutta siihen pitäisi tulla alustavaa tietoa ensi viikolla. Kaltaiselleni takakireälle hermoilijalle tekee hyvää lillua välillä epätietoisuudessa, opinpahan edes vähän elämään hetkessä tai jotain. Nyt tuntuu, että olisi mahtavaa päästä jatkamaan pitempäänkin, sillä työtä on todellakin aika paljon ja sen kunnialla tekeminen vaikuttaa suoraan moneen teiniin (ja varmasti myös minuun itseeni). Mutta katsotaan. 

Ainakin tämä viikko on tuonut tunteen siitä, että opetusalalla riittää työtä, kunhan on valmis heittäytymään ja venyttämään oman osaamisensa rajoja. Se on kannustavaa ja rohkaisevaa, kun kuitenkin jo vuosikausia on raapinut päätään miettiessään, mistä ihmeestä niitä töitä sitten maisterina saa. Vaikka eihän mikään ole kiveen hakattua, sillä tänäänkin on jo uutisoitu, kuinka pahimmillaan yli tuhat opettajaa saa lopputilin, jos ammattikoulutuksen leikkaukset toteutuvat mittavimmillaan. Rankkaa settiä kelle tahansa. 

Tavallaan on hyvä, etten ehtinyt oikein valmistautua tähän uuteen hommaani (eli en ehtinyt kasaamaan äärettömiä kauhuskenaarioita), mutta toisaalta sitten uuden tilanteen stressi laukesi paripäiväisenä migreeninä. Ei ole erityisen kivaa koettaa opetella neljääkymmentä uutta nimeä kolmiolääkkeiden vaikutuksen alaisena tai koettaa ymmärtää työparin muutenkin haastavaa kommunikointia tai tai tai tai...  Vali vali. Mutta nyt on mieli ja pää kirkas ja minä vietän viikonloppua!

Tällä hetkellä olen innokkaan odottavainen. Mitä kaikkea vielä tapahtuukaan! Toivottavasti en aivan heti kyynisty (tiedän kyllä, että se tapahtuu lähes väistämättä joskus) ja kunpa muistaisin tämän pelonsekaisen innostuksen ja uteliaisuuden vielä pitkään. Haluan uskoa, että se kantaa pitkälle.

8 kommenttia:

  1. Sulla on hyvä asenne. Eikun tsemppiä ja voimia edelleen vaativaan, mutta taatusti myös antoisaan työhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna Elina, koetan pitää asenteen yllä. :)

      Poista
  2. Onnea uuteen hommaan! Olet varmasti just sopivan jämpti siihen hommaan! Tästä opo-hommasta tuli mieleen, että kasvatustieteen luennolla joku juuri lukiosta valmistunut tyttö sanoi, että kun he tovereiden kanssa menivät kysymään apua lukion jälkeisiin opintoihin, niin opo oli sanonut, että teidän pitää tehdä päätös itse, että hän vain keskittyy lukio-opintojen ohjaamiseen. Uskomatonta! Ehkä se sitten virallisesti on noin, mutta tässä kohtaa voisi miettiä, että onko se sitten nuorten vika, kun eivät heti löydä omaa paikkaansa, vaan harhailevat (toki harhailu on myös hyvä, ainakin minulle oli) ja työelämään siirtyminen hidastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna! Toivottavasti olen, sillä toistaiseksi muutaman hankalamman tapauksen kanssa on riittänyt sen verran pään raapimista, että ihmettelen syvästi, jos saan heidät kunnialla TETiin.

      No onpa ollut tökerö opo! Tottakai jatko-opinnot, niistä infoaminen ja niihin ohjaaminen kuuluvat opon työhön! Kenenkäs muun? Minä juuri tänään kerroin yhdelle kasiluokalle omasta opiskeluhistoriastani ja totesin, että vaikka nykyään halutaan ajatella, että välivuodet ovat pahasta, eivät ne kyllä oikeasti ole. Mutta siis vasta toisen asteen opintojen jälkeen.

      En tosin tiedä, mikä on virallinen ohjeistus tähän aiheeseen (pitäisikö tosiaan välttää välivuosimahdollisuudesta puhumista), mutta mähän olenkin vaan sijainen. ;)

      Poista
  3. Ennen kuin unohdan tulen kiittämään: kalenteri tuli perille! :-) Huippu ihana! Avopuoliso sanoi, että siinä on kuules sun näköisesi kalenteri: on kissaa ja energistä mummoa. Hihi. :-D

    Voimia työhön! Toivottavasti tämä viikko on sulla lähtenyt mukavasti käyntiin. Itsellänikin on aika kiire ja stressi, kun opetan lukion äikän open ollessa sairaslomalla, yläkoulun lisäksi lukiolaisetkin.. Tässä juuri sain huomisen tunnit pakettiin. Jospa sitä nyt sitten rentoutumaan kirjan pariin. 8-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tuli perille! Ja kivaa, että tykkäät. Toivottavasti kalenteri täyttyy mukavista menoista. :)

      Ja kiitos, vähän hapuillen, mutta yritys on ainakin kova. Lukio ja peruskoulu on kyllä varmasti haastava combo, tsemppiä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!