10. lokakuuta 2011

Kulttuurisaariseikkailut, osa III

Eilen oli sellainen syksypäivä, kun oli helppoa muistaa, miksi on hienoa asua neljän vuodenajan Suomessa. Harmi, ettei niitä päiviä ole enempää, mutta ei kai ihminen voi liikaa vaatia. Vai voiko? Minulla oli suunnitelmissa hikinen lenkki jossain Kaivarissa, mutta V ehdotti reissua Suomenlinnaan. Sykemittari ja hikinen tuulipuku vai farkut ja kamera? Tällä kertaa valinta oli aika helppo.





Kauppatorilla oli vanhoja laivoja ja paljon lokkeja. Toisista pidän hieman enemmän kuin toisista, vaikken varsinainen asiantuntija olekaan, kummassakaan.





Suomenlinna oli syksyinen ja kaunis. Joimme sikamaisen kalliit kaakaot yhdessä alueen kahviloista ja käppäilimme ihailemassa vanhoja linnoitusrakenteita. Sattuneesta syystä (=työhistoriani) koen jonkinlaista lempeää sympatiaa kaikkia linnoja ja linnoituksia kohtaan, ja sydämeni sykähti jälleen tutunoloisia bastioneja ihaillessa. Linnoissa on jotain sellaista, mitä ei oikein osaa selittää. Ne ovat täällä meillä niin harvinaisia, että jokaisella on todella selkeästi oma historiansa ja paikkansa ajan kulussa, voisi ehkä jopa sanoa, että ihan oma luonteensa. Suomenlinna ei ole minulle erityisen tuttu, vaikka siellä olen monta kertaa käynytkin, alueena se on kuitenkin Suomessa poikkeuksellinen. Pohdimme V:n kanssa, millaisessa käytössä saariryhmä mahtaisi nykyisin olla, ellei siitä olisi tehty linnoitusta 1700-luvulla. Moderni ökyasuinalue? Luonnonpuisto? (Huolimatta siitä, että olen alan opiskelija, rakastan historian kulkuun liittyvää jossittelua.)



Tämä voisi olla jännittävä laji kokeilla joskus. Liekö uskaltaisin...



Meri oli kaunis. Vaikken sen äärellä olekaan kasvanut, jotenkin se tuntuu kotoisalta. (Ainakin tällaisina kauniina ja tyyninä päivinä.)


Ihana Helsinki horisontissa! Rakkauteni uuteen kotikaupunkiin ei ole vähentynyt. On tämä vaan hieno.


Ajatella, tämä on jonkun onnellisen ihmisen kotikuja. Keskellä maailmanperintökohdetta ja elävää historiaa! (Kyllä, uskon ymmärtäväni, että turistirysässä eläminen ei ole kovinkaan romanttista ja ihanaa, mutta saa kai sitä sentään ihastella...)




Mukava sunnuntai-iltapäivä! Ehdimme kotiin ennen pimeän tuloa ja söimme fetasalaattia ja patonkia. Toki on myös aika villiä asua vain 15 minuutin kävelyn ja 20 minuutin lauttamatkan päässä Suomenlinnasta - myönnettäköön.

Tämän kesän henkeäsalpaavan jännittävien kulttuurisaarimatkojen ensimmäinen osa on luettavissa täältä ja toinen täältä.

5 kommenttia:

  1. Kiva postaus, mukava visiteerata Suomenlinnassa ja vielä linna-asinatuntijan opstuksella ;)

    Historialla jossittelu on hauskaa, esimerkiksi, mitä jos Hitler olisi päässyt Wienin taidekouluun?

    VastaaPoista
  2. Olen tutumpi hieman vanhempien linnojen kanssa, mutta kieltämättä nykyisin on vaikeaa yrittää olla neutraali linnavirailija - oli linna millainen hyvänsä ;)

    Niin on! Adolfin ja muidenkin setien (ja tätien) elämässä on paaaaljon käänteitä, joilla leikittely pitää mielen virkeänä.

    VastaaPoista
  3. Minä täällä taas ;)

    Tulin vain ilmoittamaan, että sinulle on tunnustus blogissani.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!