3. elokuuta 2011

Helsinki - kiva kesäkaupunki

Melkein kaikista suomalaisista kaupungeistahan tavataan sanoa, että ne ovat "ihan kivoja kesäkaupunkeja". Mikä tarkoittaa sitä, että niissä sijaitsee siedettävä tori, muutama vanha ja nätihkö rakennus, ehkä joku kulttuurimatkakohde ja vähän puistoa. Kesäisin niissä voi viettää jokusen hetken tulematta hulluksi, mutta talvisin ne käpertyvät omaan synkkyyteensä ja lämpiävät vain sisäänpäin. Tällaiseksi kaupungiksi lasken ehdottomasti esimerkiksi edellisen työpaikkakaupunkini Hämeenlinnan. 

Helsingissä kaikki on kuitenkin toisin. Olen koko kuluneen kevään ja kesän ihmetellyt valtavia turistimassoja kantakaupungin turuilla ja toreilla, räpsyviä kameroita, tilausajoliikennettä, krääsäputiikkeja. Tänne todella tullaan matkustamaan. En ihmettele: Helsinki on upea paikka. Tämän reilun puolen vuoden aikana, jonka olen täällä asunut, olen hetki hetkeltä hullaantunut kaupunkiin enemmän. 


Tänään meillä oli V:n kanssa harvinaisesti yhtä aikaa vapaata. Lähdimme pyöräretkelle länteen ja päädyimme lopulta Seurasaareen, jossa kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt. 

Kesän kilometrit pyörän selässä tähän mennessä.







Loistoretki ja huippupäivä! 

5 kommenttia:

  1. Seurasaari on kyllä ihana :)

    Helsinki on mielestäni ehdottomasti myös talvikaupunki. Aika lähellä Seurasaarta on yksi maailman ihanimmista kahviloista, Regatta, joka on toiminnassa näin kesälläkin mutta talvella sieltä on ihanaa tulla hakemaan lämmin iso korvapuusti ja kahvia. Santsikupista saa rahaa takaisin. Jos et ole vielä käynyt, niin suosittelen lämpimästi :)

    Minä asun nyt Espoossa, mutta muutan ensi vuonna takaisin Helsinkiin, en keskustaan mutta kuitenkin. Vähän kaipaan kaupungin katuja vaikka nykyinenkin asuinalue on ihana.

    VastaaPoista
  2. Uskon! Itselläni meni tämä alkuvuosi Helsingissä ihan ohi, kun kuljin niin paljon Tampereella opiskelujen takia. Ensi talvena otetaan vahinko takaisin. Tuon Regatan ohi taisimme tänään polkeakin, pitää poiketa siellä joskus!

    En tiedä, mitä teen sitten, kun asumisoikeutemme täällä Katajanokalla loppuu. Tässä on nopeasti päässyt aika hyvin jyvälle kantakaupungin iloista. Ja merestä! Aah!

    VastaaPoista
  3. Hauskaa, että oot niin hullaantunut Helsinkiin :) Fiilistelyjä on aina kiva lukea! Itse en ole koskaan kokenut sellaista "kaupunki-ihastumista", mutta jospa se on vielä edessä (Rovaniemi? :D) tai sitten sitä ei tulekaan. Ehkä tulen vaan aina käyttämään kotikaupungistani ilmaisua "ihan kiva". Kai sekin voi riittää?

    -Laura

    VastaaPoista
  4. Ehkä tässä on vähän mukana myös sitä, että musta oli ihan kamalaa muuttaa pois Tampereelta, jonne olin ehtinyt niin tiukasti juurtua. Niin mennään nyt sitten täysillä uuteen cityyn. Toisaalta en usko, että tämä onnistuisi ihan missä tahansa - pitää olla oikeasti kiva kaupunki. Eikä sitä kai ole pakko olla aivan hullaantunut kotikaupunkiinsa, musta ainakin on tärkeämpää, että hullaantuu ylipäänsä joskus jostain ;)

    VastaaPoista
  5. Kuten vaikka joka päivä viisaasta ja komeasta miesystävästä!


    V

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!