Egalian tyttäret

Gerd Brantenberg: Egalian tyttäret (1977, suom. 1991)

Innostuin kaivamaan tämän kirjan Helsingin kaupunginkirjaston syövereistä luettuani Zephyrin arvion siitä. Kuten aina, nytkin minulla oli muita kirjoja kesken, mutta ne olivat juuttuneet johonkin lukuliisteriin ja kaipasin jotain menevämpää väliin. Tämä oli oikein oivallinen valinta.

Egalian tyttärissä on kyse kuvitteellista rinnakkaistodellisuudesta, jossa meille tutut sukupuoliroolit on käännetty nurinniskoin ja vieläpä varsin rajusti. Naiset eli emännät hallitsevat yhteiskuntaa ja ovat perheenpäitä, miehet eli männät sen sijaan on luonnostaan sidottu hellan ja sängyn väliin. Emäntien päällikkyys perustellaan sillä, että he tuottavat jälkeläisiä. Männistähän ei voi koskaan tietää. Männän suurin toive on päästä turvakoksi jollekulle emännälle, eli saada isyysturva ja päästä huolehtimaan lapsista. Ne männät, joille tätä onnea ei suoda, jäävät jämänniksi ja tekevät sitten jotakin pikkusievää työtä (esimerkiksi opettavat!). Viehättävänä mäntänä pidetään suhteellisen pienikokoista, pehmeää ja siveää miestä, joka hoitaa tunnollisesti lapsensa ja pukeutuu mekkonsa ulkopuolella roikkuvaan kalukukkaroon. Emännät ovat (tai ainakin pyrkivät olemaan) voimakkaita, kunnianhimoisia, ronskeja ja päättäväisiä.

Itse tarina ei ole kovinkaan kummoinen. Kirjassa seurataan muutamien henkilöiden toisiinsa sotkeutuvaa elämää ja nuoren Leenatan-nimisen männän yhteiskunnallista heräämistä. Leenatan on koko nuoruutensa tottunut vallitsevaan järjestykseen, mutta murrosiän tuoksinassa hän alkaa pohtia asioita uudelta kantilta (eikä millään haluaisi alkaa käyttää kalukukkaroa). Tästä seuraa mäntien vapautusliike, joka pyrkii osoittamaan, että asioiden laitaa tulisi miettiä uudemman kerran.

Kirjalle on annettava tunnustusta varsin vinkeästä näkökulmasta. Lukiessa piti tosissaan keskittyä omien käsitysten keikauttamiseen, jotta pysyi terässä. Ihan hauskoja yksityiskohtia ja tapahtumia tarinassa riitti: esimerkiksi kielen sukupuolisidonnaisuutta käsiteltiin oivallisesti (kuinka paljon kielemme pyörii maskuliinisten ilmausten ympärillä, vaikka tarkoituksena on puhua neutraalisti) ja monia typeriä stereotypioita tökittiin rohkeasti. Mutta jokin jäi silti vaivaamaan. Tulkitsen "sen jonkin" olevan se tosiasia, että vaikka kirjassa pilkattiin sukupuolten välisen epätasa-arvon puolustamista hengästymiseen saakka, siitä ei siltikään vapauduttu. Minusta esimerkiksi se, että männät puettiin Egalian tyttärissä hameisiin ja heistä tehtiin muutenkin kovin "naismaisia" (esimerkiksi juuri se, että lyhyempiä ja pienempikokoisempia mäntiä pienine peniksineen pidettiin erityisen viehättävinä), on vain sukupuoliroolien uusintamista toisilla sanoilla. Miksi rooleja ei käännetty ympäri niin, että meidän ymmärtämämme miehekkyys olisi ollut mäntien luonto, ja he olisivat silti olleet "heikompi astia" ja kodin henki? Minusta nimittäin Egalian tyttärissä loppujen lopuksi edelleen piirrettiin selkeä raja sukupuolten välille ilman, että oikeita vaihtoehtoja olisi tuotu esiin.

No, tiedän toki, että kirjailijalla on oikeutensa. Lisäksi on huomioitava, että kirja on ilmestynyt vuonna 1977, joten se on aikansa kuva tavalla jos toisellakin, ja tällaisenaankin jo varmasti rohkea puheenvuoro. Minua kuitenkin harmittaa, etten päässyt nauttimaan huikaisevasta satiirista, vaan päässäni jyskytti koko lukuprosessin ajan ihmetys siitä, miksi roolileikkiä ei tehty toisin, ja miksi keskityttiin kuvaamaan emännät "miehinä" ja männät "naisina", vaikka monia raikkaampiakin vaihtoehtoja voisi olla. Olin myös lopulta varsin surullinen. Kirjassa tapahtuu esimerkiksi Leenatanin joukkoraiskaus, josta loppujen lopuksi syytetään häntä itseään. Toisaalta emännätkin kuvataan niin täysääliöinä, ettei heitä kohtaan voi tuntea oikein mitään empatiaa. Olisin kaivannut edes yhtä siedettävää emäntähahmoa, joka olisi ollut riittävän liberaali ja moderni liittymään mäntäliikkeeseen ja puolustamaan sitä, mutta ei sitten. Leenatanin kumppani Katrikin oli mulkku (sic!).

Joka tapauksessa kannatti ottaa ohje onkeen ja lukea kirja. Todellakin erilainen kuin muut viime aikoina lukemani, ja sopivan kevyt ja nopea välipala (joskin, kuten mainittua, jätti hieman karvaan maun). Tämä saa varmasti ajattelemaan, joten ei muuta kuin kirjastoon, mars!