Jos asia ei ole jostain syystä vielä tullut selväksi, rakastan tätä lomailua. Saa rötvätä ja vaan olla, kurkistella verhojen välistä aurinkoista aamua (tai sateista tai pilvistä), juoda hitaasti jamaikalaista tuliaiskahvia ja ihastella Vickanin ja Danielin onnea. Pätkääkään ei muuten kiinnosta, kuinka paljon verorahoja niihin bileisiin käytettiin saati onko monarkia kovinkaan 2000-lukulaista, koska hei - rakkaus voittaa kaiken. Niin. Hiljennän kyynikon sisältäni ja huokailen syvään. Kyllä tästä mielummin lööppejä lukee kuin luonnonmullistuksesta, sodista ja terrorismista. Huomenna on taas niiden vuoro.
Pitäisi hieman järjestellä juhannusta, mutta juuri nyt en jaksa ottaa puhelinta esiin soitellakseni minnekään. Myöhemmin sitten. Kykyni ja intoni asioiden hoitamiseen on suoraan sanoen melko dramaattisesti vähentynyt viime aikoina. Joskus ennen se ei ollut lainkaan vaikeaa tai vastenmielistä, vaan oikeastaan mukavaa ja antoisaa. Enää en jaksa tai halua olla vastuussa tai organisoida. Ehkä into löytyy vielä joskus. Toivoisin niin.
Kesäjuhlia riittää, mutta aivan kaikkialle en taivu. Jaksaminen on vieläkin vähän niin ja näin, tarvitsen paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta kotona. Suon sen itselleni. Lomakin on rajallinen luonnonvara. Valitettavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!