Jalat turpoaa

Työnteon makuun päästyään on hankala lopettaa, varsinkin jos mielessä pyörii palkkarahoilla maksettu joululahjakasa (ja ehkä pikkasen laskujakin). Otin sattumoisin jälleen työkeikan sairaalasta, ja olen nyt kahden päivän sisällä viettänyt siellä 21 tuntia. Palkkanauha kiittää, opintotuen tulorajat ja ressukat jalkani eivät. Kuka on ihan tosissaan keksinyt tulorajat? Mikä hyöty niistä loppupeleissä on ja kenelle? Onko todellakin joltakulta pois, jos joku täydet tuet nostava ihminen tekee palkkatyötä X euron arvosta? Saisiko opiskelijalla kenties olla mahdollisesti jopa ihan oikeaa rahaa jonkun taskurahan (HS 19.11.2009, A5) sijaan? Eikö? Omalla kohdallani kyse on todellakin jännän äärellä olemisesta, sillä koskaan aiempina vuosina en ole joutunut laskemaan ansaittuja euroja tällä intensiteetillä. Ei olisi pitänyt nostaa niitä kesätukia. (Palautin siis ennakkoon ensi kuun tuet.) Nyt ollaan siinä tilanteessa, että joudun tosissani miettimään noita sairaalakeikkoja. Ellen saa sovittua joulukuun (varsin potentiaalisten) keikkojen palkanmaksua tammikuulle, joudun kieltäytymään töistä. Ei kuulu tapoihin. Hämmentävää. Ja kyllähän töitä varsinaisessakin työpaikassani on vielä tämän vuoden aikana, ei siinä mitään. Seuraavan kerran huomenna.

Olin kaksi päivää sikalenssuosastolla, jos en nyt saa tautia, sen on paras olla tulematta lainkaan.

Tänään pitäisi kirjoittaa se tutkimussuunnitelma. Ideoita minulla kyllä on, toivottavasti saan ne suhteellisen siedettävässä muodossa paperille. Maanantaihin asti on aikaa hioa, mutta koska teen siis viikonlopun myös palkkatyötä, en ehkä jättäisi tätä asiaa sunnuntai-iltaan. Olisihan sen tietysti voinut tehdä jo aiemmin. Esimerkiksi viime viikolla.

Onneksi J pyysi lenkille. Raikas ilma kauniissa, kasvoja hivelevässä marraskuun illassa tulee tarpeeseen.

--

Minulla olisi muutama sananen sanottavaksi myös tästä, mutta juuri nyt en taivu. Säästelen myöhemmäksi.