3. marraskuuta 2008

Hammasharjan vaihto kannattaa

Olo on meinaan kuin uudella ihmisellä konsanaan.

Asiaan saattaa vaikuttaa kyllä myös uusi koti ja kissan saaminen takaisin sängylle kehräämään. Tulipa kokeiltua lemmikin kuljettamista junassakin, ja olemme molemmat edelleen hengissä! Samana päivänä, siis menneenä lauantaina, kuljetin sekalaisen muuttoporukan kanssa kaikenlaista muutakin tavaraa pitkin Tamperetta. Tällä hetkellä noin 65 neliötämme ovat tupaten täynnä lähinnä minun omaisuuttani. M hallitsee minimalistisen elämän ja se se vasta järkevää onkin. Olen aiemminkin saattanut mainita hamsteriluonteestani, ja määritelmä on edelleen validi. Tosin nyt asun asunnossa, joka on suurempi kuin kaksi edellistä yhteensä. Tulossa on kiinnostavia aikoja...

M pakeni Itä-Uudellemaalle jo eilen, minä sen sijaan käväisin töissä ja siirtelin avaamattomia pahvilaatikoita muutamia senttejä puolelta toiselle. Vaikea päättää, mistä aloittaisi. Tiskasin vähän, asetin tietokoneen kaiuttimineen sekä kirjoituspöydän lampun paikoilleen - siinähän ne tärkeimmät. Netin käyttäminen on toistaiseksi ylellisyyttä, sillä oma liittymäni siirtyy uuteen osoitteeseen vasta joskus, ja suojaamattomat langattomat verkot ovat hitaita ja muutenkin vaikeita. Luulen kuitenkin selviäväni tästä suuresta kurimuksesta esimerkiksi lueskelemalla mainoksia ja Kjell Westöä. (Mikä pyhäinhäväistys, ei noita pitäisi edes koettaa ahtaa samaan lauseeseen!)

Nukuin pommiin, enkä siis taaskaan mennyt saksan maanantaitunnille. Huomenna jää jälleen tieteenfilosofia väliin, sillä saksantunnit on parempi korvata nyt kuin murehtia joulukuussa tentin jälkeen sitä, että oli liikaa pois ja menetti mahdollisuutensa uusintaan. Tunnin päästä pitäisi joka tapauksessa mennä pakolliselle puheopin kurssille, eikä se taas ole missään määrin kivaa.

Näen ikkunastani vastapäisen talon ikkunoita ja parvekkeita. Joku on tupakalla, minunkin tekisi mieleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!