6. toukokuuta 2008

Jaiks...

Olen katsonut kaikki tähän mennessä ulos tulleet Täydelliset naiset ja lisää himoan koko ajan. Itse sarjaan tutustuin vasta viime kesänä samalla mentaliteetilla: katsoin kaksi ensimmäistä tuotantokautta lähes putkeen yövuorojen välissä, oikein laitoin kellon herättämään, että ehdin katsoa mahdollisimman monta jaksoa ennen uutta työvuoroa. Nyt joudun odottamaan ensi viikkoon Jenkeissä esitettävää episodia. Nyyh. Olen malttamaton.

Join teetä, vaikka on "kesä". Yöpakkaset Etelä-Suomessa ovat kuulemma ohi, mutta onko Tampere Etelä-Suomea? Täytyy ehkä yöllä vilkaista lämpömittariin ja tehdä omia empiirisiä havaintoja. Nyt tuolla on ainakin sateen jälkeinen viileys, mutta se vihreys on sen sijaan jotain aivan uskomatonta - kaikki on muuttunut ihan muutamassa päivässä! Hämmentävää ja samalla aivan ihanaa, heräävä luonto on maailman kaunein asia. On vieressä nukkuva ihminenkin, mutta ehkä luonto voittaa senkin... Eikä minulla ole pätkääkään allergiaa. Tosin pujokausi on vasta sitten joskus keskikesällä, silloin ei paljon naurata. Ja minun pihallanikin kasvaa pujoa, jota tosin yritin viime kesänä tuhota (vähäisin tuloksin). Haluaisin muuten rakentaa pihalleni pienen terassin, mutta sen nyt sitten taas näkee, mitä siitä tulee. Jos joku tulee sen rakentamaan, otan apua kaljapalkalla mielelläni vastaan. Äiti tämän ajatuksen päähäni laittoi, ja sinne se näemmä jäi. Ilta-aurinko Pyhäjärvi-näkymin omalla pikku terassilla, aijai... Kyllä kelpaisi.

Minulta kyseltiin jo juhannussuunnitelmia, en voi vielä hei tietää! En ole edes työsopimusta vielä kirjoittanut, en siis todellakaan tiedä työvuorojani. Voisin kyllä mennä töihin, ei siinä mitään. Välttyisin ehkä perinteiseltä juhannusriidalta, mikä olisi varsin positiivista etenkin kanssajuhannustelijoitteni kannalta. No, ehkä vähän itsenikin.

Frasier oli muuten hauska, hauskempi kuin muistinkaan, ja tänään tuleekin jo heti seuraava jakso. TV-historiaan liittyen muita hyviä sarjoja ovat Seinfeld, Mullan alla ja Lost, jota en ole kyllä seurannut kolmannen kauden puolenvälin jälkeen (miksen? Elämän suuria kysymyksiä). Että kyllä sieltä toosasta kaikkea kivaakin tulee. Nii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!