Koko kämppä on täynnä kissankarvoja. Niitä on kahvissa, ruoassa, vessassa, lakanoissa ja verhoissa. Yh. Yritän imuroida silloin tällöin, omalla tahdillani se tarkoittaa kerran noin kahdessa viikossa, vaikka tietysti pitäisi useamminkin. Minkäs sille mahtaa, että inhoan kotitöitä. Niissä ei ole mitään mukavaa. Hetkellinen onni siististä kodista on todellakin hetkellistä, koska se kestää noin 3 minuuttia siivouksen päätyttyä.
Viime yönä heitin kunnon lipat töissä, kompastuin suoraan pumppukärryihin ja kaaduin naamalleni (puhtaalle) kivilattialle. Onneksi ei käynyt pahemmin, polveen hieman sattui. Käsissä oli paljon tavaraa, pidin ovea auki takana tulevalle ja astelin samalla eteenpäin. VIRHE. Seuraavaksi olin naamallani. Vitutti. Kaikki tapahtui hidastetusti.
En ole ollut yhtään ahkera. En ole edes ollut sairaalassa töissä, koska eivät ole soitelleet. Joka yö teen sopimuksen itseni kanssa, että aamulla vastaan myöntävästi, jos soittavat. Viimeisellä tauolla mieleni yleensä muuttuu, ja vannon, että laitan kännykän äänettömälle. Koetan motivoitua ajattelemalla, että laitan ne rahat johonkin kivaan itseni hemmotteluun, mutta ehkä se ei ole riittävän hyvä syy, koska en sitten kuitenkaan vastaa siihen puhelimeen.
Viikonloppuna koin kriisejä. Luulen, että minulla on ongelma. Täytyy ehkä työstää asiaa vielä hieman paremmin, ennen kuin alan siitä sen kummemmin jubailemaan. Jotain tarttis kuitenkin tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!