Sille! Ja muullekin!

© J.R.

On pitänyt kiirettä, monessakin mielessä. Perjantaina loppuivat työt. Sain läksiäislahjan ja pomolta lämpimän halauksen. Oli vähän haikeaa istua päiväkahveilla (joilla en ole istunut kertaakaan aiemmin kuluneiden 1,5 vuoden aikana, sillä aspaihmisenä istuin luonnollisesti työpäiväni aspassa), mutta kun jätin avaimet pöydälle ja suljin ulko-oven takanani, keveys valtasi. Onneksi uskalsin.

Lauantaina piti sitten tietenkin hieman juhlia teemalla "Kaunis, työtön, onnellinen". Koska (kaikilla) miehillä on (aina) niin helppoa työelämässä, toisin kuin (kaikilla) pari-kolmekymppisillä naisilla, ei heillä ollut näihin kemuihin asiaa. Omanikin olin heittänyt ulos. (No okei, hänellä oli toiset bileet muualla.) Että mikäs siinä. Joimme alkoholia ja söimme. Kuuteen. Onneksi kirjoitin maanantaisen hämäysjuonijuttuni tavoistani poiketen reilusti etukäteen, sunnuntaisella aivokemialla siitä olisi voinut tulla vähintäänkin mielenkiintoinen.

Nyt olen syvällä. Gradussa ja kirjallisuudessa. Olen todennut, etten (enää) ole sitä mallia, joka pystyy keskittymään kovin pitkäksi ajaksi yhteen asiaan, vaan poukkoilen ja säntäilen. Siitä huolimatta, että olen eilen ja tänäänkin roikkunut intternetissä ihan riittävän paljon, olen myös lukenut ja kirjoittanut, jopa ihan asiaa. Pienistä puroista kasvaa jne. Tekstiä alkaa olla kohta 70 sivua kasassa, ja olen todellakin ottanut itseäni niskasta kiinni: selvittelen yksityiskohtia saman tien, palaan aiempaan ja ennen kaikkea alan hallita kokonaisuutta. Sellaista tunnetta ei ole oikein aiemmin ollut, mutta nyt se on tullut. Vielä kun oppisin rajaamisen taidon, olisin tyytyväinen. Uskon senkin vaiheen tulevan piakkoin.

Yksi keskeinen seikka on deadline. Olenhan niitä tähänkin mennessä asetellut itselleni aina silloin tällöin, oli viime kevättä ja oli elokuuta, mutta tiistaina kun kökötin uuden ohjaajani organisoimassa graduryhmässä ja kalenterit kaivettiin esiin, tajusin, että on pantava pökköä pesään. Sanoin, että tavoite olisi tämän vuoden puolella. (En uskaltanut katsoa ohjaajaa sillä hetkellä silmiin, mutta ei hän ainakaan pudistanut säälien päätään tms.) Kun se oli sanottu ääneen, varasin itselleni saman tien parin viikon päähän graduryhmävuoron. Käytännössä se tarkoittaa, että ensi viikon perjantaina pitäisi olla lähtettynä ryhmäläisille se, mistä heidän kommenttinsa ja kritiikkinsä haluan saada. Eli periaatteessa koko p*ska, koska toista tilaisuutta en enää saa. (Muillakin on oikeus vuoroihinsa.) Eipä auttanut kuin avata tiedostot ja panna tuulemaan, ja ihan hyvin homma onkin edennyt.

Tosin tänään olen vain mököttänyt. Jokin esi-flunssan tapainen koputtelee olkapäätä ja aamun avasin Finrexinillä. Kurkku on kipeä ja mieli maassa. Mutta ehkä jos tämän päivän kehtaan lepuuttaa, se menee pois. Meneehän?!

Syksy on oikeasti tullut ja heijastimetkin pitäisi kaivaa esiin ja kiinnittää takinhihaan. Täällä meren rannassa tuulee aika kovaa, mutta mikäs sen mukavampaa kuin kääriytyä viltissä sohvannurkkaan lukemaan ja kuuntelemaan tuulen huminaa. Aika romanttista, sanoisin. Luettavaa on pinoittain, ja nimenomaan kaikkea mielenkiintoista, joiden vuoroakaan en jaksaisi odottaa.

Flunssanpoikasesta ja stressistä huolimatta mielessäni on vähintäänkin yksi aivan vinkeä asia: teitä rekisteröityneitä lukijoita on jo 90! Aivan sairaan hurja määrä! En olisi uskonut, oikeasti. Toivottavasti kirja/päiväkirja/muu sekoilu -yhdistelmäni maittaa, sillä en edelleenkään osaa profiloitua puhtaasti kirjabloggaajaksi. Mutta miksi pitäisikään. Sitten kun teitä on 100, on varmaan paikallaan järjestää jokin  arvontajutska, vaikken sellaiseenkaan koskaan kuvitellut päätyväni.

Että satasta odotellessa mukavaa loppuviikkoa! Minä keitän nyt teetä ja yritän manata taudin pois.