26. lokakuuta 2012

Ilon päivä!



Tänään on todellakin syytä vähän röyhistellä. Ylläolevasta tuskaisesta post it -lappuhelvetistä ei ole kovin montaa päivää, ja siitä huolimatta lähetin äsken ohjaajalleni viestin, jonka liitteenä oli pdf-tiedosto nimeltään "Gradu_esitarkastettava". Sinne meni, humpsista. Tekstisivuja 118, ja suoraan sanoen aika pitkälti kaikkeni olen nyt antanut. Jahka ohjaajani ehtii sen vilkaista, olen henkisesti valmistautunut kosmeettisiin toimenpiteisiin, mutta mitään suurta ja uutta ei enää irtoa. Eikä kyllä tarvitsekaan. Onneksi.

Että niin se valmistuminen vaan lähenee vääjäämättä! Vaikka välillä on ollut saakelin vaikeaa uskoa siihen.

Nyt aion tosin pitää näppini ja aivoni erossa aiheesta edes siihen saakka, kun saan palautteen tuotoksestani. Kuvan kirjoilla en silti heitä vielä vesilintuja, mutta sen sijaan lähden nuuhkimaan kirjallisia tuulia Kirjamessuille Pasilaan aivan näillä näppäimillä. Voisin sanoa, että ainakin on sellainen fiilis, ettei itsensä palkitseminen muutamalla uudella opuksella ole etenkään juuri tänään varsinaisesti perustelematonta. Kirjakasat, olen jo tulossa!

Aivan mainioita sitaatteja olette jättäneet satasarvontaani, huikeita! Kiitos jo kaikille kommentoineille, edelleen ehtii hyvin mukaan.

Tänään on mahtava päivä. Hyviä messufiiliksiä paikalle tuleville ja muuten vaan muikeaa viikonloppua kaikille lopuille!

7 kommenttia:

  1. Onnea, nauti nyt messuista oikein kunnolla! Itse pääsen paikalle vasta huomenna.

    VastaaPoista
  2. Hienoa! Ja tsemppiä vielä sitten siihen hienosäätöön. Kivoja messuja! Mä pääsen messuilemaan vasta sunnuntaina. Toivottavasti siellä on vielä jotain jäljellä;)

    VastaaPoista
  3. Ilon päivänä laulavat Muppetit Oodin ilolle: http://www.youtube.com/watch?v=VnT7pT6zCcA

    Onnea toivotan minäkin!

    VastaaPoista
  4. Elma Ilona: Kiitos! Ihan valtava helpotus valtasi!

    Maria: Kyllä nautin, eilen oli ihanaa messuilla ja syödä hyvässä seurassa. Toivottavasti teillä oli tänään hauskaa!

    Jenni: <3

    Tintti: Kiitos, sen uskon menevän varsin kivuttomasti, kun mitään isoja juttuja ei enää ole tarpeen tehdä. Mukavia messuja huomiselle, eiköhän siellä lompakonohennus suju silloinkin. ;)

    Tuulentunto: Hihi, kiitos!

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, onnea :) Mikä sen mukavampaa kuin palkita ahkerointirutistus kirjamessukäynnillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Arvaa olenko ihan täpinöissäni nyt kun vaan odottelen, että saan sen palautteen ja pääsen hiomaan homman loppuun!

      Poista

Kiitos kommentistasi!