John Irving: Sirkuksen poika

John Irving: Sirkuksen poika
Suomentaja: Kristiina Rikman
Tammi 1994
680 s.
A Son of the Circus (1994)

Kirjastosta.


Kerrottakoon heti alkuun, että rakastan John Irvingiä, syvästi ja estoitta. En halua enkä kykene arvioimaan hänen kirjojaan millään tasolla objektiivisesti, sillä hän on minulle rakkain kirjailija maailmassa, lähes naurettavuuksiin saakka menevän ihailun kohde. Kun minulla oli ilo tavata hänet kasvokkain loppukesästä 2010 (Akateemisen kirjakaupan signeerausjonossa, ei sen henkilökohtaisemmin), meinasin pyörtyä. Oikeasti. Menin ihan sanattomaksi, kun vuoroni tuli, sillä en voinut käsittää, että suurin kirjallinen idolini istuu siinä metrin päässä harmaine hiuksineen ja vaikuttavine tatuointeineen intensiivisillä tummilla silmillään minua tuijottaen. Jokusen sanan vaihdoimme, vältin nolaamasta itseni esimerkiksi kapsahtamalla hänen kaulaansa, ja nyt vaalin omaa kappalettani Viimeisestä yöstä Twisted Riverillä yhtenä suurimmista aarteistani.

Että tältä pohjalta lähdetään.

Sirkuksen poika on takakannen mukaan "John Irvingin kahdeksas ja kunnianhimoisin romaani". Se on yksi niistä harvoista hänen teoksistaan, joita en vielä tähän mennessä ollut lukenut. (Vesimies, Vapauttakaa karhut! ja In One Person odottavat vielä.) Nyt tartuin tähän paksukaiseen innolla, ja mukaan lukuprojektiin lähtivät Unni ja Sanna, jotka raportoivat omasta lukemisestaan, kunhan ehtivät.

Sirkuksen pojan päähenkilö on ortopedi Farrokh Daruwalla, intialaissyntyinen maailmankansalainen, joka ei tunne oloaan kotoisaksi missään. Hänellä on itävaltalainen vaimo Julia, lapsia ja lapsenlapsia, hyvä lääkärinura ja paljon tekemistä. Mutta yksinäinen ja levoton hän silti tuntee olevansa. Tri Daruwalla on ortopedian ohella kiinnostunut genetiikasta ja etenkin lyhytkasvuisuutta aiheuttavista perintötekijöistä. Intialaisissa sirkuksissa on paljon sirkuskääpiöitä, akondroplasiaa sairastavia henkilöitä, joiden verinäytteitä Daruwalla kerää ja tutkii sivutoimenaan. Läheisin suhde hänellä on entiseen sirkuskääpiöön ja nykyiseen taksiyrittäjään Vinodiin ja tämän akrobaattivaimoon Deepaan, joiden sivutoimena on puolestaan pelastaa kerjäläislapsia ja lapsiprostituoituja kadulta ja bordelleista sirkuksen työntekijöiksi.

Varsin erityinen suhde tri Daruwallalla on myös Intian vihatuimpaan Bollywood-näyttelijään, John D:hen, jonka elämää hän on seurannut syntymästä saakka. John D. esiintyy Komisario Dhar -elokuvissa, jotka kukin vuorollaan loukkaavat ja raivostuttavat milloin mitäkin ihmisryhmää. Komisario Dharin luoja on kukapa muu kuin tri Daruwalla, joka käsikirjoittaa elokuviaan salanimen takaa. Soppaa sekoittaa tehokkaasti John D:n syntymässä erotettu kaksosveli, jesuiitaksi ryhtynyt Martin Mills, joka saapuu Bombayhin lähetyssaarnaajaksi.

Keskeisenä juonena kirjassa on tohtorin perhe- ja lähipiirin sekavien kuvioiden ohella murha, tai oikeastaan useampi. Bombayn seurapiirien ylevä ja perinteikäs country club, Duckworth Club, menettää yhden jäsenensä väkivaltaisesti kesken golfinpeluun. Murhaaja jättää jälkeensä viestin, jossa vaatii John D:tä eroamaan kerhosta, tai muuten... Kuvio herättää erinäisiä muistoja kahdenkymmenen vuoden takaa niin tri Daruwallassa, John D:ssä kuin Bombayssa työskentelevässä, suorastaan lahjomattomassa etsivä Patelissa ja hänen vaimossaan Nancyssa. Kuinka murhaaja napataan ja mitä kenelläkin on taakkana harteillaan?

Luin Sirkuksen poikaa puolisentoista kuukautta, siis aika pitkään. Kesti kauan, ennen kuin kirja imaisi mukaansa, vaikka jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien on selvää, ettei Mr. Irving petä tälläkään kertaa, vaan luvassa on monikerroksinen, sivujuonteilla höystetty tarinakudelma, josta ei puutu absurdeja käänteitä tai erikoisia ihmisiä. Jotenkin hieman vastustelin, sillä en oikein tutustunut tri Daruwallaan, vaan jäin jumiin hänen rasittaviin piirteisiinsä: kuhnailuun, jankuttamiseen ja aikaansaamattomuuteen. Mitä pidemmälle edettiin, sen sympaattisemmaksi hän silmissäni muuttui, ja tarinan päättyessä en millään olisi halunnut päästää hänestä irti.

Sirkuksen pojan juonta on mahdotonta tiivistää helposti, ja teemojensa puolesta se koskettelee niin montaa elämän ja maailman piiriä ja ilmiötä, että ellen tietäisi Irvingin harrastavan sitä aina, saattaisin kohotella kulmiani moiselle. Keskeistä kirjassa on kodittomuuden ja sijattomuuden tunne: ihminen voi olla yksin ja tuntea itsensä juurettomaksi niin miljoonakaupungin kaduilla kuin omassa perheessään. Kirja on vuodelta 1994, mutta siirtolaisuustematiikaltaan se on ajankohtainen tänäänkin. Tri Daruwallan Torontossa, pääasiallisessa kodissaan, kohtaamaa rasismi ja ennakkoluuloisuus kuvataan tiukoin sanakääntein. Toisaalta hän itse – vaikka onkin intialaissyntyinen ja maassa suhteellisen paljon aikaa viettävä – pyörittelee päätään ja silmiään omien ennakkoluulojensa vuoksi monille Intiaan liittyville seikoille, vaikkei palvelijoita alistavaa Bombayn kotitalonsa hissinkäyttökieltoa hyväksykään.

Kirjassa käsitellään paljon myös uskontoa ja uskoa. Pääasiassa kristinuskoa ja ihmisen suhdetta Jumalaansa, mutta myös hindu- ja parsikulttuuria ilmenemismuotoineen sekä uskoa ihmiseen ja hyviin tekoihin. Moni kirjan henkilö painii tavalla tai toisella itseään suurempien ilmiöiden kanssa: oikeoppisen jesuiittana olemisen, identiteettiongelmien, lapsiprostituution, HI-viruksen, mielen ja sielun tasapainon, poliittisen kuohunnan... Siitä huolimatta kirja on minun tulkintani mukaan toiveikas, eikä vaivu synkkyyteen, vaikka hyvyys ei aina voita, eikä elämä tai maailma ole muutenkaan erityisen yksinkertainen.

Ei Sirkuksen poika kuitenkaan täydellinen kirja ole. Se on paikoin raivostuttava, jaaritteleva, hidastempoinen ja hankalasti seurattava. Se ei ole parasta irvingiä ainakaan minulle (Oman elämänsä sankaria ei mikään ylitä, piste.), mutta se on oiva muistutus tarinankerronan voimasta ja taidosta. Viime yönä kirjaa lopetellessani en voinut taaskaan välttyä liikutukselta, niin hyvin Irving asiansa osaa: sitoo langanpätkät yhteen, jakaa ripauksen armoa ja oikeutta ja saa lukijansa tajuamaan, millaisen valtavan rakennelman on jälleen luonut mielikuvituksen ihmeellisellä voimalla – ja saanut sen pysymään kasassa horjumatta.