Ismail Kadare: Seuraaja
Suomentaja: Tuula Nevala
Albaniankielinen avustaja: Eset Feka
Into Kustannus 2012
158 s.
Pasardhësi (2003)
Arvostelukappale.
Turhaan yritätte tulkita merkkejämme. Yritätte selvittää, kenellä on perusteita mihinkin ja kenellä ei. (s. 157)
Albanian Johtajan, Puolueen diktaattorimaisen päällikön Seuraaja löydetään joulukuisen yön jälkeen kuolleena kotoaan. Ampuiko hän itse itsensä, tehtäväänsä ja asemaansa kyllästyneenä, voipuneena vastuunsa alle, pettyneenä itseensä? Vai tappoiko hänet joku – ja jos tappoi, oliko syy poliittinen vai henkilökohtainen? Taloon tuli joku keskiyöllä, sanotaan. Seuraajan perhe ei tiedä mitään.
Tänä vuonna minulla on ollut kunnia tutustua Albanian kansalliskirjailijaksi tituleeratun Ismail Kadaren (s. 1936) tuotantoon. Ensin luin surullisenhaikean, upean Kolme surulaulua Kosovolle. Sen jälkeen tartuin Särkyneeseen huhtikuuhun, josta vaikutuin myös: hieno kertomus absurdista kunniasta. Ei ollut vaikeaa tehdä lukupäätöstä Seuraajan suhteen. Tämän halusin lukea.
Vaikeaa oli, kovin vaikeaa. Tarina lähtee liikkeelle kiinnostavasti Seuraajan kuoleman uutisoinnista. Olen kiinnostunut diktatuureista ja vallan väärinkäytöstä, eikä Balkanin aluekaan mitenkään epäkiinnostavaa seutua historiansa ja kulttuurinsa puolesta ole. Lähtöasetelmasta huolimatta en onnistunut pääsemään mukaan Seuraajaan. Kirja on lyhyt, vain puolisentoistasataa sivua, ja siinä ajassa olisi lukijan kannalta melkoisen tärkeää hypätä kärryille ja nauttia matkasta. Nyt ei käynyt niin.
Kadare kirjoittaa hyvin tasaista, varmaa ja vahvaa kieltä. Hän rakentaa kuvaa henkilöistään, kertoo absurdista valtakeskittymästä, pelosta ja jäykkyydestä. On kyse rautaisesta ammattilaisesta, joka kyllä tietää, miten tarinat kerrotaan ja kirjat kirjoitetaan.
Eikä Seuraaja ole huono kirja, ei keskeneräinen eikä höttöinen. Se ei vain auennut minulle niin kuin olisin halunnut ja toivonut sen aukenevan. Se kertoo viiltävästi diktatuurissa elämisestä, kirjoittamattomasta sääntöviidakosta ja maailmasta, jossa kuka tahansa saattaa olla syyllinen mihin tahansa, kun niin päätetään. Se kertoo myös pelosta, jota ei voi hallita, kun ei tiedä, mitä pelkää.
Mutta tämän kaiken se olisi voinut tehdä kutsuvammin, laskea varustustaan ja päästää lukijan luokseen, jokaiselle sivulleen. Ja pitää siellä viimeiseen pisteeseen saakka.
Seuraajan on lukenut myös Riina.
Ikkunat auki Eurooppaan: Albania
Oho, onpa harmi että kirja ei päästänyt lukijaa lähelle. Olen lukenut Kadarelta Särkyneen huhtikuun josta tykkäsin hurjasti, ja siinä ei tätä etäisyyden ongelmaa ollut. Hyvä kun varoitit, etten päästä ennakko-odotuksia paisumaan liian suuriksi tämän suhteen.
VastaaPoistaMinustakaan Särkynyt huhtikuu ei ollut sillä tavalla vaikea, vaikka huomasin kyllä samanlaista tarinankerrontaa tässäkin. Tosin tuskinpa mestarillisinkaan kirjailija voi ylittää sitä sisimmäistä omaa ääntään, vaikka yrittäisikin. ;)
PoistaKyllä Seuraajastakin varmasti voi pitää, ei kirja huono ole. Mutta minulla ei vain ollut nyt tarvittavaa halua keskittymällä keskittyä jokaiseen lauseeseen, joten tarina ei lähtenyt lentoon vaan pyristeli koko ajan vastaan ja piti loitolla.
No höö. Hmm, Albania... Täytyypä etsiä kuitenkin käsiini joku noista Kadaren aiemmista!
VastaaPoistaAlbania kiinnostaa, juuri toissapäivänä oli pikku-uutinen Hesarissakin jostakin diktatuurin aikaisesta rikosvyyhdestä tai lähinnä sen rumasta jälkiselvittelystä näinä päivinä. Outo maa, josta en tiedä mitään!
PoistaSuosittelen todella lämpimästi noita kahta muuta lukemaani Kadarea. Kolme surulaulua Kosovolle on ehkä vähän eteerinen (ja lyhyt, alle 100 sivua), Särkynyt huhtikuu jopa tragikoominen kunniallisuuden absurdiuden pohdinnassaan.
Onks tää siis jonkinlainen dekkari
VastaaPoistaOnko tämä jonkin tyyppinen dekkari, kun minä etsisin semmoista
VastaaPoistaEn sanoisi dekkariksi. Muistikuvat alkavat olla aika hatarat, sen muistan, että jotenkin hankala kirja.
VastaaPoistaDekkarisuosituksiani voi selailla "Dekkari"-tunnisteen alta. Itse tykkään eniten Henning Mankellin Wallander-sarjasta, sitä ainakin suosittelen!