Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja – Mitä jokaisen tulisi tietää?
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry, 2012
212 s.

Arvostelukappale.


Emme tiedä vielä kaikkea, mutta tietämättömyys jostain ei ole mikään todiste. (Usko ja tieto, s. 176)

Esko Valtaojan uutuus, vaatimattomasti nimetty Kaiken käsikirja – Mitä jokaisen tulisi tietää?, on kirjoittajansa tutun tyylin mukaisesti mukaansatempaava, viihdyttävä, ajattelemaan pakottava ja jopa tällaisen perushumanistin ymmärryksellä luettavissa oleva teos. Sen tarkoituksena on ollut "tiivistää kaikki olennainen maailmasta ja ihmisestä, aineesta ja hengestä, pariinsataan sivuun". Ja kyllä, aika lähelle epäilemättä on päästy.

Kaiken käsikirja on jaettu kymmeneen lukuun, jotka kertovat sen olennaisen. Liikutaan maailmankaikkeuden alun ja rakenteen sekä fysiikan peruslakien äärellä, pohditaan sitä, mitä todellisuus on, tarjotaan elämän synnyn ja evoluution perustiedot kuin tarjottimella, siirrytään ihmiskunnan historiaan ja yhteiskuntarakenteisiin ja lopuksi tartutaan haasteeseen nimeltä usko – muuta hengenelämää ja ihmisen ihmeellistä kykyä tehdä taidetta unohtamatta.

Tämä lukija melkein hengästyi, vaikka itse lukeminen tapahtui tuttuun tapaan suosikkiasennossani, sängyssä maaten. Niin paljon vanhaa ja uutta, unohdettua ja joskus kuultua, omassakin mielessä usein pyörivää ja toisaalta siellä koskaan käymätöntä tietoa ja ajateltavaa tästä sai. Kärryiltä en tipahtanut kertaakaan, vaikka fysiikka – saati kvantti- sellainen – ei vahvin lajini olekaan, niin napakasti ja selkeästi Valtaoja osaa aiheistaan kirjoittaa. Teki hyvää lukea jotain sellaista, joka ei muutamaan hetkeen ole todellakaan ollut mielessä sen sijaan, että olisin jälleen tahkonnut vain "oman alani" teoksia (jolla viittaan gradukirjallisuuteen).

Maailmankaikkeus on niin käsittämättömän ihmeellinen juttu, että minulta menee sitä miettiessä usein pasmat ihan sekaisin ja piuhat solmuun. Miten mahtavaa ja upeaa on se, että ihminen kykenee ymmärtämään ja tutkimaan Tätä Kaikkea, koko ajan lisää ja lisää tietoa saaden!

Valtaoja ei kuitenkaan jää pyörimään vain luonnontieteiden äärelle, vaan kirjassa saavat osansa myös historia, yhteiskunta ja uskonto. En tiedä, kuinka kerettiläisenä minua historia-alan piirissä pidetään, mutta voin yhtyä Valtaojan toteamukseen:

Maailmanhistoriassa on ollut vain neljä todella merkittävää tapahtumaa: Homo sapiensin synty Afrikassa, lähtö alkukodista levittäytymään ympäri koko maailman, maanviljelyksen aloittaminen ja tieteen keksiminen. (Historia, s. 127)

Kaikki muu – no, on sillekin paikkansa. (Ja on silläkin merkityksensä, hyvänen aika, mutta melko onnistunut tiivistys silti, sanoisin.)

Kaiken käsikirjasta tekee onnistuneen kokonaisuuden se, ettei se jää pyörimään tai junnaamaan yhden asian ympärille, vaan jokaisessa luvussa soppaan lisätään uusi mauste ja siirrytään eteenpäin. Vaikka Valtaoja on luonnontieteilijä ja siten ymmärrettävästi oman alansa puolestapuhuja ja sen korostaja, hän ei väheksy hengentieteitä tai taidetta, ei uskontoakaan. On aina miellyttävää, kun ihminen osaa perustella kantansa kiihkotta ja niin hyvin, että vastalauseet takertuvat saman tien kurkkuun. (Toki kaiken maailman huuhaa saa Valtaojalta kovaa kyytiä, mutta sen se ansaitseekin.)

Tila on kirjassa rajallinen, mutta moneen asiaan ehditään ottaa kantaa. Yhteiskunnan toimintaa ja oikeudenmukaisuutta käsittelevässä luvussa pääsin yhden ehdottoman lempiaiheeni äärelle: miten hyvinvointi jakautuu tai jaetaan ja miksi. Aihe on ajankohtainen aina, mutta etenkin tänään, kun päästään jälleen seuraamaan, kuinka moni suomalainen on taas jättänyt äänensä antamatta ja siten vaikuttamatta osaltaan kuntatason hyvinvoinnin ja toiminnan sisältöön. Esko Valtaoja tiivistää (yllättäen) minua paremmin sen, minkä itsekin haluaisin hyvin usein huutaa vasten omahyväisten "kyllä se on itsestä kiinni miten tässä elämässä menestyy" -individualismiuskovaisten kasvoja:

Olisi absurdia väittää, että minä tai kuka tahansa muu ihminen saa kiittää menestyksestään vain itseään, ja yhtä absurdia olisi yrittää olla maksamatta takaisin kiitollisuudenvelkaansa maailmalle. (Oikea ja väärä, s. 166)

Toki voidaan pohtia, mihin tällaisia yleistajuisia kaikesta-ja-ei-mistään kertovia kirjoja tarvitaan, mutta siinä pohdinnassa minun vastaukseni on selvä: juuri tällaista tietoa, jos mitään, maailma kaipaa, vaikka se jo pursuaakin informaatiota tai itseään sellaiseksi väittävää sontaa jokaisesta ovesta, ikkunasta, julkaisusta ja internetin sivustolta. Tiivistäminen ja yksinkertaistaminen – niin tiedekin toimii, ja niin tulisi ihmisen osata toimia yhtä lailla, ja sitä tällä kirjalla on haettu. On äärimmäisen tärkeää paukuttaa jatkuvasti ihmisten päähän, ettei oikeastaan mitään korviin ja silmiin osuvaa tietoa tai sellaiseksi väitettyä pidä purematta niellä. Tässä informaatioyhteiskunnassa, jossa me elämme, tieto ehkä on sen salaperäisen napinpainalluksen päässä, mutta se, kuinka me kykenemme sitä tietoa käsittelemään, kritisoimaan, ymmärtämään ja hyödyntämään, ei tule mistään automaatista. Toiselle ei pidä koettaa tuputtaa valmiita ajatuksia, tärkeämpää on, että jokainen oppii ajattelemaan itse. Tämä on Kaiken käsikirjan motto ja tarkoitus.

Esko Valtaoja on ihailtava optimisti, ja hänen katseensa on tiukasti suunnattu tulevaisuuteen. Muodikkaan kyynisyyden maailmassa kirjaa, joka ei suostu antamaan periksi tyhmyydelle, tietämättömyydelle tai epäoikeudenmukaisuudelle, lukee mielellään, mieli avoinna ja aistit valppaina. Kaiken käsikirja raottaa verhoja ja jättää lukijan päätettäväksi, avaako hän ne itse kokonaan, mutta tekee sen niin houkuttelevasti, ettei vaihtoehtoja taida oikein olla.

Ihminen on ihmeellinen olento, ja ihmeellinen on se maailmankaikkeus, jossa hän elää.

Eikä vain määrä, vaan myös laatu. Afrikasta levittäytyessään ihmiskunta hajaantui, ja vasta nyt olemme palaamassa takaisin toistemme yhteyteen; lukemattomista kulttuureista, perinteistä ja ajattelutavoista on kasvamassa ennen näkemättömän rikas kudelma, ensimmäinen ihmisen maailma. Kulttuurit sulautuvat; ne eivät katoa, vaan nostavat toisensa aivan uuteen loistoon. Maalaus ei synny yhdestä väristä vaan värien koko kirjosta. Monikulttuurisuutta kavahtavat vain tyypit, jotka ilmeisesti luulevat saunan, viinan ja puukon olevan suomalaista keksintöä. (Henki, s. 205)