Vuoden vaihtuessa

Jo kuohuu!

Vuodenvaihde on jälleen täällä. Vannon, että viimeksi se oli ihan just. Miten vuosi on voinut jo vierähtää?

Vuosi 2016 oli... monenlainen. Kevään työskentelin opona, kesän olin työttömänä ja syksyn erityisopettajana. Työn puolesta vuosi on ollut siinä mielessä silmiäavaava, että olen alkanut pohdiskella työelämälleni aivan uutta suuntaa. Saa nähdä kuinka käy. Raskastakin on ollut, ja etenkin nyt syksyllä oli monta hetkeä, jolloin uupumus oli lähellä. Riittämättömyyden tunne työssä on kalvavaa, ja sen kanssa täytyy opetella vielä paremmin selviytymään.

Enkä vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona.

Istanbul ihastutti.

Ulkomaanmatkailu oli tänä vuonna vähänlaista. Kävimme toukokuussa Istanbulissa, mutta se jäikin ainoaksi ulkomaanmatkaksi. Sitäkin hienompi kohde osui kyllä kohdalle, ja vaikka itse olin hieman epäileväinen Istanbulin turvallisuustilanteen kanssa, matkalla ei ollut mitään syytä huoleen. Kevään jälkeen tilanne Turkissa on muuttunut hyvin huolestuttavaan suuntaan, enkä enää matkustaisi sinne. Valitettavasti.

Mummolan pihan kullero (Trollius europaeus)

Kesällä innostuin kuvailemaan ja tunnistamaan kasveja digitaaliseksi kesäkasvioksi. Projekti oli hauska, ja löysin 50 erilaista kasvia Suomen luonnosta. Tienpientareita ja puistikkoja tuli katsottua ihan uusin silmin, kun kiinnitti huomionsa kasveihin yksilöinä. 

Kävin kesällä pohjoisessa mummin luona ja kahdesti mökillä Pohjois-Karjalassa. Jokusen kerran olen matkustanut Tampereelle parantamaan maailmaa ja juhlimaan. Aika kotipainotteinen vuosi kuitenkin, tai ainakin olen pysynyt Helsingissä. Vallisaaressa kävimme muuten ystäväni kanssa loppukesästä, hieno kohde päiväretkelle!

Mustikkasatoa.

Perhe-elämän puolella on ollut ilon vuosi. Minusta tuli elokuun alussa täti, ja veljenpoika on syvine hymykuoppineen hurmannut minut täysin. Toki rakas on myös veljen ekaluokkalainen tytärpuoli, jonka kanssa menemme itse asiassa viikon kuluttua katsomaan Talvisirkus Muistia, jännittävää!

Miehen sisko meni syyskuussa naimisiin, ja pääsimme juhlimaan hienoja syyshäitä. Elokuussa taas tanssahtelimme merihenkisesti ystävien häissä. Ja ilman varsinaisia juhliakin on tullut tavattua ystäviä, kuunneltua ja avauduttua, käytyä museoissa ja myyjäisissä ja elokuvissa ja teatterissa ja ravintoloissa, poristua ja istuttua iltaa.

Niin, se lukeminen!

Goodreadsin mukaan luettuja kirjoja on kertynyt tälle vuodelle 129. Meno on siis ollut samanlainen kuin viime vuonnakin, vaikka jossain vaiheessa syksyä ajattelin, ettei lukemisesta tule mitään eikä mikään maistu.

Vuoden lopussa päättyviä lukuhaasteita (Läpi historian, Kurjen siivellä, Kirjaherbario) olenkin jo koonnut pari päivää sitten. Tänä vuonna osallistuin lisäksi haasteisiin Seitsemännen taiteen tarinat, Lukuharjoituksia, Leningrad–Ost-Berlin ja Helmet-kirjastojen 50 kohdan lukuhaasteeseen. Itse järjestin alkuperäiskansoja käsittelevää kirjallisuutta luotaavan lukuhaasteen Kansojen juurilla. 

Ikuisuusprojektini Maailmanvalloitus eteni 11 uuden maan verran (kävin muun muassa Maltalla, Syyriassa, Andorrassa ja Kiinassa) nyt olen vieraillut kirjallisesti 76 eri maassa. Pulitzer-lista ei edennyt yhtään, ehkä alkaa olla aika haudata sekin vähin äänin...

Parhaita lukukokemuksia tänä vuonna olivat seuraavat, satunnaisessa järjestyksessä olevat kirjat:

Kotimainen kaunokirjallisuus

Asko Sahlberg: Pimeys-trilogia (bloggaus tulossa, huh! HUH!)

Minna Rytisalo: Lempi

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet

Satu Taskinen: Katedraali

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Ulkomainen kaunokirjallisuus

David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö

George Saunders: Sotapuiston perikato

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Joyce Carol Oates: Blondi

Miranda July: Avokämmen

Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita

Laura Restrepo: Intohimon saari

Deborah Levy: Uiden kotiin

Tietokirjallisuus

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla. Tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille

Elizabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto – luonnoton historia

Jaakko Hämeen-Anttila & Venla Rossi: Nälästä nautintoihin – ruoan tarina

Inkeri Koskinen: Villi Suomen historia – Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin

Keskenluovuttaminen ei kuulu tapoihin!

On ollut monenkirjava vuosi siis. Jotkin hetket (ja luetut kirjat, heh) voisin vaihtaa pois, mutta nämä vuoden viimeisen päivän tunnelmat ovat odottavaiset. Vuosi 2017 tuo varmasti mukanaan paljon uutta, haasteita ja kolhujakin, mutta kuten yleensäkin, olen melkoisen hyvillä mielin ottamassa vastaan tulevaa.

Onnellista ja hyvää uutta vuotta kaikille blogini lukijoille! 

Muuttoliikkeessä – lukuhaaste siirtolaisuudesta ja maahanmuutosta

Haastekuvaa saa käyttää omassa blogissaan halutessaan.
Alkuperäinen kuva on Wikimedia Commonsista (Public Domain).

Muuttaminen paikasta toiseen, uuden kotiseudun etsintä ja ylipäänsä halu uusiin ympyröihin on ollut ihmislajille hyvin tyypillinen piirre vuosituhansien ajan. Syyt muuttoliikkeille ovat olleet ihmislajin historian aikana moninaiset.

Siirtolaisuus, pakolaisuus, maahan- ja maastamuutto ovat ilmiöitä, joilta kukaan mediaa seuraava ei voi nykypäivänä välttyä. Pakolaisia ja turvapaikanhakijoita on viime vuosien aikana lähtenyt liikkeelle etenkin Lähi-idän ja Afrikan kriisipesäkkeistä sodan ja väkivallan jaloista, mutta niin ikään esimerkiksi ilmastonmuutos ajaa ihmisiä pois kodeistaan. Myös "aivovuoto" lienee tuttu termi monelle: korkeastikoulutetut tai sellaista kaipaavat muuttavat pois kotimaastaan arvostetumpien opiskelu- ja työpaikkojen perässä – myös Suomesta.

Siirtolaisuus pohjautuu pitkälti haluun päästä kohti jotain parempaa, on se sitten turvaa tai menestystä. Onnekkaita ovat ne, jotka voivat puhtaasti omasta halustaan lähteä vieraaseen maahan koulutuksen, työn tai vaikkapa rakkauden perässä. Kaikilla ei ole vaihtoehtoja: jos haluaa selvitä hengissä, on lähdettävä.

Julkistan vuodelle 2017 siirtolaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyvän lukuhaasteen nimeltään Muuttoliikkeessä. Tarkoituksena on lukea mahdollisimman laajalti aihepiiriin liittyvää kirjallisuutta. Haaste alkaa 1.1.2017 ja päättyy vuoden viimeisenä päivänä. Sekä kaunokirjallisuus että tietokirjallisuus ovat yhtä toivottavia kirjallisuudenlajeja. Minimisuoritukseksi olen päättänyt kolme aiheeseen sopivaa kirjaa. Sitä suurempi määrä on suotavaa!

Olen miettinyt muutamia otsikoita, joiden alle lukemisiaan voi halutessaan luokitella. Otsikot ovat osin päällekkäisiä, toisiaan koskettavia, ja harvaa kirjaa voinee luokitella pelkästään yhden niistä alle. Luokittelu ei olekaan tässä haastessa olennaista, mutta olen huomannut, että jonkinlainen kategorioiden antaminen saattaa innostaa laajentamaan lukemisiaan.


Valtaa käyttämässä

Siirtomaa-aika on monilta osin melko synkkä vaihe usean maan historiassa. Siirtomaaisännät toimivat paikoin moraalittomasti ja maan kulttuuria tuhoten ja alistaen. Siirtomaa-ajalla on vaikutuksena nykypäiväänkin, ei vähiten esimerkiksi entisten siirtomaiden valtionrajoissa ja yhteiskuntien horjuvuudessa.


Suomalaisten siirtolaisuus

Suomesta on lähdetty sankoin joukoin leveämmän leivän perässä, pääosin länteen. Millaisia tarinoita Ameriikan raitilta tai Ruotsista löytyy? Miten suomalainen sopeutuu muille maille? Ei ole väliä, minne muutto on suuntautunut: olennaista on suomalainen näkökulma.


Maahanmuutto Suomeen

Maahanmuutto on aihepiiri, josta käydään kiivasta poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua Suomessa – on käyty jo pitkään. Kirjallisuudessakin aihetta käsitellään: on maahanmuuttajien tarinoita ja kokemuksia joko itsekerrottuna tai toisten kirjoittamana, on tutkimustietoa ja on oletuksia. Millaisia eri vivahteita Suomeen kohdistuvaan maahanmuuttoon liittyy?


Kriisin jaloista

Pakolaisuus johtuu kriisistä, on jokin syy, miksi omalla kotiseudulla ei voi enää asua. Tämän otsikon alle sopii kaikenlainen akuuttia pakolaisuutta käsittelevä kirjallisuus: sodat, väkivaltaisuudet, horjuva yhteiskuntajärjestys, ilmaston aiheuttamat kriisit.


Kohti parempaa

Työ, koulutus, rakkaus. Syitä lähteä (pääosin) vapaaehtoisesti toiseen maahan on monia. Miten onnistuu uuteen maahan ja kulttuuriin sopeutuminen, vastaako todellisuus haaveita, onko mahdollista integroitua? Haluaako sitä edes välttämättä?


Toisessa polvessa

Maahanmuuttajat sopeutuvat tai ovat sopeutumatta uuteen kulttuuriin kukin tavallaan. Miltä tuntuu olla toisen polven maahanmuuttaja, syntynyt uudessa kotimaassa ja kuitenkin vanhempiensa kulttuurin kasvatti? Myös toista seuraavat sukupolvet sopivat tähän kohtaan. Maahanmuuttajuus on vahva identiteetin tekijä, hieman haipuneenakin.


Tiivistäen siis:

Muuttoliikkeessä-lukuhaaste kestää 1.1.–31.12.2017 välisen ajan. Osallistu ilmoittautumalla tähän postaukseen, lue ja bloggaa vuoden aikana vähintään kolmesta teemaan sopivasta kirjasta ("kategorioilla" tai kirjallisuudenlajilla ei ole väliä) ja linkkaa koostepostauksesi minulle viimeistään 31.12.2017. Mukaan voi lähteä heti tai myöhemmin vuoden kuluessa. Ilahdun kaikista osallistujista (sekä lukuvinkeistä) suuresti.

Hyvää alkavaa vuotta ja lukuiloa!

Orhan Pamuk: Istanbul – muistot ja kaupunki

Aloitin Nobel-palkitun Orhan Pamukin omaelämäkerrallisen teoksen Istanbul – muistot ja kaupunki lukemisen jo toukokuussa, jolloin matkustin itse Istanbuliin. Kaupunki hurmasi minut, kirja puolestaan ei, ja se jäi pitkäksi aikaa kesken odottelemaan lukemista eteenpäin.

Turkissa on pitkään ollut levotonta, ja vaikka omalla matkallamme ei ollut mitään pelättävää, kesän vallankaappausyritys ja sen jälkeen tapahtuneet terroriteot ja äärimmilleen tiukennettu politiikka toimivat tehokkaana esteenä halulleni matkustaa Istanbuliin uudelleen – ainakaan hyvin pitkään aikaan.

Mutta ainakin olen kerran päässyt siellä käymään. Ja rakastumaan monimuotoiseen, monikasvoiseen, elävään ja houkuttelevaan kaupunkiin.

Orhan Pamukin teoksessa pääosassa ovat Istanbul ja Pamuk itse. Kirjan luvut kertovat jommankumman historiasta tarkkaan valituista näkökulmista. Istanbuliin matkustaneet ja siitä kirjoittaneet kirjailijat, Bosporinsalmen laivaliikenne, Kemal Ataturkin hallinto ja aika sen jälkeen, kaupunkikulttuuri, naisten ja miesten asema ja eri kaupunginosat nousevat vuorollaan esiin. Pamukin omasta historiasta puolestaan nostetaan esiin perhe-elämän tapahtumia, elämää lapsena ja nuorena, muuttoja ja koulunkäyntiä, haparoivia askelia taiteilijan uralla, ensirakkaus ja oman tien löytäminen.

Nautin varsin paljon Istanbuliin sellaisenaan keskittyvistä luvuista. Tutut nimet ja paikat piirtyivät mieleeni, vaikka matkasta on jo monta kuukautta. Istanbul on todella henkeäsalpaava kaupunki, sillä jokaisen nurkan takaa löytyy jotain uutta nähtävää ja koettavaa. Se välittyy myös Pamukin kirjasta, vaikka sen näkökulma toki on toisenlainen kuin turistin: kaupungin syntyperäisellä asukkaalla on ymmärrettävästi paljon sellaista sanottavaa, jota vieras ei voi tietää tai itse päätellä, eikä toki tarvitsekaan.

Pamukin omat henkilöhistorialliset vaiheet sen sijaan hieman tökkivät. En saanut itseäni kiinnostumaan kovin kummoisesti hänen perheensä elämänvaiheista, sukulaisista ja koulunkäynnistä. Loppupuolella Pamuk on jo hieman varttuneempi, lähellä aikuisuutta. Sekin vaihe on lopulta melko yksitoikkoista, onhan näitä nuoren miehen kasvukertomuksia tullut jokunen luettua.

Istanbul – muistot ja kaupunki sopii luettavaksi, jos Istanbul on tuttu tai siihen haluaa tutustua, lapsuus- ja nuoruusvuosien kasvukertomukset kiehtovat tai kaipaa yksityiskohtaisia kaupunkikulttuurin kuvauksia ja pohdintaa. Mikään kerta-ahmaisulla nautittava opus se ei ole, vaan lukeminen vie aikansa ja paikoin puuduttaakin. Pahimmillaan tämä oli niitä kirjoja, jotka eivät tuntuneet etenevän saati loppuvan koskaan. Viimeiseen pisteeseen kuitenkin lopulta päästiin, ja aivan kunnialla. Istanbul jatkaa kiehtomistaan.


Orhan Pamuk: Istanbul – muistot ja kaupunki
Suomentaja: Tuula Kojo
Ulkoasu: ?
Tammi 2010 (1. painos 2004)
514 s., e-kirja
İstanbul - Hatıralar ve Şehir (2003)
Oma e-kirjaostos.

_______

Toisaalla: Oksan hyllyltä, Booking it some more

12. lukemani kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut

Viimeinen puuttuva kohta Helmet-haasteen tämän vuoden listalta on nyt saanut täytteensä, huraa huraa huraa! Marja-Liisa Vartion vuonna 1967 postuumisti julkaistu Hänen olivat linnut on kirjailijan viimeiseksi jäänyt teos (haasteen kohta 33). Kirjan löysin joskus kirjaston kierrätyshyllystä, ja sinne sen myös palautan.

Romaanilla on kaunis, houkutteleva nimi. Hänen olivat linnut. Mistä se voisi kertoa? Jostakusta, jolla on syvä yhteys luontoon? Ehkä jotain hieman lyyristä? Jotenkin naisellinen olo kirjan nimestä tulee, pakkohan tämän on käsitellä naiseutta jotenkin, eikö?

Arveluistani viimeinen osui sentään oikeaan. Hänen olivat linnut on vahvasti naisten tarina, miehet siinä ovat sivuosassa: outoja, kuolleita, juoppoja. Päähenkilöinä ovat leskiruustinna Adele ja hänen taloudenhoitajansa Alma, ja suuri osa kirjasta on naisten välistä keskustelua, jossa muistellaan vanhaa, kerrotaan ja kerrataan tarinoita ja tehdään Adelen kuolleen pastorimiehen perheen välistä perinnönjakoa yhä uudelleen ja uudelleen. Olennainen rooli on Adelen kahdella kälyllä, jotka asuvat puolisoineen samalla kylällä. Seurapiirit ovat pienet, ja sen kyllä huomaa.

Adele on perinyt miehensä Birgerin valtavan täytettyjen lintujen kokoelman (siitä se nimi, hah), ja lintujen puhdistaminen ja niistä huolehtiminen on olennainen osa arkipäivää niin Almalle, joka tehtävästä on vastuussa kuin Adelelle, joka vahtii silmä kovana, että toimenpiteet tehdään oikein. Myös muiden asioiden kuten tapahtumien ja tarinoiden kertomisen täytyy aina mennä samoin kuin ennenkin – rutiinit ovat Adelelle kaikki kaikessa, kuten Almallekin, joka tosin tuskastuu emäntänsä puuttumisiin.

Hänen olivat linnut on kotimaisen postmodernismin klassikko, mutta minua sen lukeminen tuskastutti. Tylsistyin itseään ja toisiaan toistavien naisten seurassa, kyllästyin jankuttamiseen, enkä päässyt kirjan rytmiin mukaan ollenkaan. Jos kirja ei olisi ollut viimeinen Helmet-haasteeseen ajattelemani, olisin jättänyt sen tylysti kesken.

Arvostan Vartion ihmiskuvausta, sillä henkilöt ovat persoonallisia ja vaikuttavia, mutta jokin kerronnassa tökki ja harasi vastaan. Varmaankin kirja on liian hienovarainen makuuni: tässä vaiheessa vuotta, joulun välipäivinä, laiskanpulskeana ja rentoutusta etsivänä en jaksanut paneutua rivien väleihin, joissa tämän kirjan juju pitemmän päälle taitaa olla.


Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut
Otava 1967
256 s.

Kierrätyskirja.

_______

Toisaalla: Luettua elämää, Opus eka, Nuoren opettajattaren kirjablogi, Jyri Vartiaisen analyysi kirjasta Hybris-lehdessä

Viimeinen luettu kirja tämän vuoden Helmet-haasteeseen, jes!
15. lukemani kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.

Nelinkertainen haastekoonti

Vuosi lähenee loppuaan ja lukuhaasteita on taas aika panna pakettiin. Kuten monet hyvin tietävät, olen erittäin innokas lukuhaasteisiin osallistuja, vaikka aika ajoin muka vannon, etten enää kohta ahmi niitä itselleni ihan varppina en...

Lukuhaasteissa parasta on se, että arvostan ensinnäkin kekseliäitä haasteideoita ja toisekseen ne usein houkuttelevat lähes salakavalasti kokeilemaan jotain hieman vieraampia aihealueita. Olen itse järjestänyt myös muutaman lukuhaasteen blogiurani aikana, ja edelleen hyrisen tyytyväisyydestä muistellessani niitä (etenkin Ihmistä sodassa, voi se oli hyvä haaste vaikka itse sanonkin!). Odotan siis innolla, millaisia uusia jekkuja vielä kehitellään!

Nyt on kuitenkin se hetki, kun neljä vuonna 2016 lukemisiani ilahduttanutta haastetta on saateltava suoritettujen haasteiden arkistoon.

Kirjaherbario

Tämä Sheferijm-blogin haaste kannusti keräilemään kirjannimiherbariota, siis kasviota. Vaatimukset olivat tiukat, ja pääsinkin vain hätinä välttävästi läpi löytämällä vuoden aikana viisi haasteeseen sopivaa kirjaa:

Karin Erlandsson: Kuolonkielot (2016) – Convallaria majalis
Jukka Parkkinen: Sananjalkoja metsäpolulla (2004) – Pteridium aquilinum
Marko Kitti: Oliivityttö (2012) – Olea europaea
Anna-Mari Kaskinen & Katja Kuittinen: Luumunkukka ja Lohikäärme (2007) – Prunus domestica
Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus (2003/2010) – Hibiscus

Kiitos Ainolle todellakin haastavasti haasteesta!

______________

Läpi historian

Klassikkojen lumoissa -blogin Lukumato pyöräytti ilmoille Läpi historian -lukuhaasteen, jonka tarkoituksena oli saavuttaa itselleen jokin hieno arvonimi käymällä läpi historian eri aikakausia kirjallisesti. Henkseleitä paukutellen ajattelin tähän lähteväni, mutta arvasihan sen, kuinka sitten käy. Luin vuoden aikana viisi haasteeseen sopivaa kirjaa ja olen nyt arvoltani paroni/paronitar/vapaaherra. Sopiihan se!

Antiikki (800 eaa – 400 jaa)
Euripides: Medeia (431 eaa.). Suom. Otto Manninen. WSOY 1998.

Keskiaika (400–1400-luku)
Beowulf (n. 700–1000). Suom. Osmo Pekonen & Clive Tolley. WSOY 1999.

Valistus ja esiromantiikka (1700-luku)
Denis Diderot: Tämä ei ole tarina (1773/2015)

Realismi ja naturalismi (1800-luvun loppu)
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (1870)

Modernismi ja ekspressionismi (1900-luvun alku)
John Steinbeck: Routakuun aika (1942/2016)

Kiitos Lukumadolle haasteesta!

_________________

Kurjen siivellä

Pinon päällimmäinen -blogin Kurjen siivellä -haaste oli minulle tämänvuotisista kaikkein mieluisin. Syytän ja kiitän haastetta siitä, että ihastuin lopullisesti Japaniin. Joskus on ilman muuta päästävä sinne itsekin, etenkin Kiotoon! Aivan kaikkia haasteessa mukana olleita Itä-Aasian maita en kiertänyt, mutta into jatkuu ja ehkä vielä jossain vaiheessa törmään vaikkapa macaolaiseen tai mongolialaiseen kirjallisuuteen?

Luetuksi tuli 15 kirjaa:

Etelä-Korea
Sun-mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää (2000/2015)

Hong Kong
Jean Kwok: Käännöksiä (2010/2011)

Japani
Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (2013)
Minna Eväsoja: Melkein geisha – Hurmaava ja hullu Japani (2016)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (2002/2009)
Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia (2014/2016)
Sugawara Takasuen tytär: Keisarinnan hovineidon päiväkirja (n. 1058/2005)
Zinaida Lindén: Ennen maanjäristystä (2004/2005)
Zinaida Lindén: Kirjeitä Japanista (2007)

Kiina
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö (2010/2012)
Tiina Airaksinen, Elina Sinkkonen & Minna Valjakka (toim.): Enemmän kuin puoli taivasta. Kiinalainen nainen historiassa, yhteiskunnassa ja kulttuurissa (2016)
Guy Delisle: Shenzhen (2000/2010)
Anna-Mari Kaskinen & Katja Kuittinen: Luumunkukka ja Lohikäärme (2007)

Taiwan
Yih-Fen Chou & Chih-Yuan Chen: Ei sanoo Mimi (2008) & Mimi matkii (2009)

Kiitos Sannabanana haasteesta!

_________________

Vuoden massiivisimpia lukuhaasteita oli luontevasti Helmet-haaste 2016, eli pääkaupunkiseudun kirjastojen koostama 50 kohdan lista, johon sopivia kirjoja luin vuoden aikana. Tällä kertaa sain haasteen loppuun asti, toisin kuin viime vuonna, eli kaikki 50 kohtaa on täynnä! Jihuu! Viimeiseksi jääneen kohdan kirja (Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut on vielä bloggaamatta, mutta sekin teksti tulee kyllä aikanaan.) En viitsi listata kirjoja tähän, mutta tältä erilliseltä sivulta niihin voi tutustua.

Odottelen myös innolla uuden Helmet-haasteen julkistusta 30.12., sillä aion osallistua siihen ilman muuta myös ensi vuonna.