Korvia myöten kusessa

Vallitsevien asianhaarojen valossa olen tällä hetkellä korvia myöten kusessa. Pieni osa on vielä pinnalla, ja siitä on kiittäminen kesätyöpaikkaa ja ylimääräistä kesäopintotukea, toisin sanoen jonkinmoista turvattua toimeentuloa. Muilta osin peli on aika pitkälti toistaiseksi menetetty. Asuntoasiat tässä eniten painavat, parisuhdettakin, valitettavasti. Stressi on ikävällä tavalla jakaantuva luonnonvara, eikä se siitä jakaantumisesta ainakaan puolitu. Anna anteeksi V, en halua sinua tällä vaivata, ihan oikeasti en. Joskus sitä vain on niin vaikeaa saada selkeästi ilmaistua.

Tänään päätimme, että taloyhtiöömme tulee iso ja oikea putkiremontti. Homma viivästyy siis entisestään, sillä ennen töiden alkamista on käytävä neuvotteluja, mahdollinen uusi kilpailutus sekä pidettävä ylimääräinen yhtiökokous. Mutta yritän luottaa siihen, että uusi isännöitsijämme hoitaa asian paremmin kuin edellinen. Ainakaan huonommin sitä ei voi hoitaa. Tosin tämän prosessin aikana olen oppinut ihmisluonnosta, byrokratiasta ja luottamuksesta ikäviä asioita noin niinkuin kantapään kautta. Ei kannata luottaa. Ihmiset ovat typerämpiä kuin uskoisikaan. Firmat eivät tee niille kuuluvia töitä, joista niille maksetaan. Seuraavaksi olen hieman viisaampi. En luota enää.

Bluussit menivät osaksi ohi, mutta lauantai-iltana oli loppujen lopuksi sittenkin hauskaa, vaikka aluksi näytti huonolta. Mielialavaihtelut, ou jee... Bileet olivat joka tapauksessa hyvät, ja pääsin laulamaan SingStaria sillä seurauksella, että nyt haluan omaksi sellaisen. Olenkin jo katsellut huuto.netistä itselleni mikrofoneja ja eri versioita tuosta bileiden ikiliikkujasta ja -liikuttajasta. Jos ensin treenaan puoli vuotta yksinäni, ehkä sen jälkeen voin haastaa muitakin. Tosin viime lauantaina minut jouduttiin melkeinpä väkisin repimään irti mikrofonista. Kiitos ja anteeksi.

Olen saanut hieman väriä pintaan, minä! Uskomatonta. Jatkan projektiani huomenna, toivottavasti jollakin mukavalla tamperelaisella biitsillä. Ulkona on kivempi lukea kuin kotona, näin on näreet. Toivottavasti en polta itseäni - se on kyllä hyvin mahdollista. Mutta kokeillaan. Minulla on vapaata vielä kaksi päivää, joista jälkimmäisen vietän Lahdessa mummin luona.

Suunnitteilla on muun muassa kesäretki Savonlinnaan työkaverin kanssa, huisaa! Lisäksi tietenkin paljon liikuntaa, ulkoilua, säästökuuria yms. Puolen tunnin kuluttua minulla on palkkapäivä. Kusen pinta laskee hetkellisesti.

Ilmoitusluontoisesti

Seuraavien kuuden herran päivän aikana aion muun muassa:

- ruskettua
- juoda kylmiä alkoholijuomia ulkotiloissa
- tavata poikkista
- istua junassa
- leikkiä 1,5-vuotiaan serkuntyttöni kanssa
- olla maksamatta yhtään laskua (sillä tilini huutaa tyhjyyttään)
- käydä mummin luona Lahdessa
- lukea kv-politiikan tenttikirjaa (ja dekkareita)
- jotain muuta, mitä

Siinä mielessä huonopalkkainen, osa-aikaiseksi määriteltävä kesätyö on oikeastaan ihan jees, että ihmiselle saattaa tulla pikkuyllärinä kuuden päivän vapaaputkia. Ei minulla tällaisia ole muina vuodenaikoina. Kiitos, valtion laitos, tästä vähästä. Nyt suljen tietokoneen, luen hieman kirjaa, painun pehkuihin ja huomenna kohti kotikaupunkia ja blu-blu-blu-Bluuuuusseja!

Virta ole halki edessä airon

Olen palannut sivistyksen pariin.

Juhannus oli kiva. Panimme mökin kuntoon hyvällä porukalla hyvässä hengessä. Kyllä kelpaa mennä uudestaankin. Sää oli epävakainen ja outo, järvivesi kylmää, saari täynnä lintuja ja eläimiä. Olutta oli, liikaakin. Kokkokin poltettiin, hienosti syttyi ja paloi (naiset hoitivat asian!), järvi oli kaunis. En olisi halunnut lähteä pois. Sukulaismieheni antoi kotimatkalle valokuvan vuodelta -62, jossa portailla istuu mummini, 3-vuotias isäni ja kyseinen isän serkku. En muutenkaan ollut jo tarpeeksi herkistyneessä mielentilassa. Päätin mennä mökille uudelleen tämän kesän aikana, vaikka mikä tulisi. Alkaa vituttaa, kun niin hieno paikka on ilman käyttöä. Sitäpaitsi minä viihdyn mökillä todella hyvin, siellä ihmislapsen mieli lepää jäkäläisten kallioiden, sekametsän ja mustikanvarpujen seassa.

Lämpöaalto hyökkäsi tietenkin heti juhannuksen jälkeen. Olen päättänyt olla kesän aikana ahkera ja tehdä kaiken mahdollisen pohjustaakseni syksyn opintoja. Hajottaa tosin saada hyvin ristiriitaista tietoa sivuaineitteni sopivuudesta yhteiskuntaopin opetettavan aineen vaatimuksiin. Olen päättänyt luottaa yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan antamiin ohjeisiin, vaikka niiden mukaan joudunkin tekemään huomattavasti ylimääräisiä opintoja saavuttaakseni riittävän määrän pätevyyttä potkiakseni Suomen nuorisoa yhteiskunnallisesti valveutuneeseen elämään. Tähän suuntaan puhuminen alkaa pelottaa entisestään - onko todella niin, että mieleni on muuttunut? Kaiketi se sitten on niin. Uhma on vaihtunut haluun saada vakituinen työpaikka ja "elää todeksi yhteiskuntasuhdettaan". (Tiedoksenne, että pedagogisten soveltuvuushaastattelussa saatetaan kysyä mm. sitä, kuinka haastateltava elää todeksi yhteiskuntasuhdettaan. Näillä vastauksilla valitaan tulevat kansankynttilät. Onnea vaan.) Olen hieman ylivireässä tilassa, mutta ehkä sorvin ääreen palaaminen saa minut taas ruotuun. Viiden päivän vapaa tuntuu jo melkein kesälomalta, onneksi minulla on samanmoinen melkein heti perään, kunhan käyn huomisen ja torstain töissä.

Olen suunnitellut syksyn opintoja. Olen ällöttävän ahkera(n kuuloinen).

Eläisit hetkessä, urpo.

Kuin retkelle pakkaisi

Ulkona sataa. Taas. Siellä on harmaata. Taas. Mjääh.

Olen alkanut pakkaamaan juhannusta varten. Otan ainakin ensiapulaukun, sadetakin, taskulampun, kosteuspyyhkeitä, sytkäreitä, hippihuivin ja villasukat. Olenhan vanha partiolainen, kyllä minä yhdestä juhannuksesta selviän saaressa kuin saaressa, tutussa sellaisessa vielä paremmin. Näin on. Joko siitä on oikeasti kaksi vuotta, kun siellä viimeksi kävin? Kyllä siitä on. Aika rientää ja Pohjois-Karjala on kauempana kuin Leevi and the Leavings väittää. Varsinkin autottomalle kaupunkilaispennulle. Nytkin menen muitten kyydissä.

Sain eilen taas hieman uudenlaisen tukan. Tykkään. Olen antanut itselleni luvan käydä ihanalla virolaisella kampaajalla, vaikka kampaajalla käyminen on kallista ja minä vähävarainen ihminen. Joistain asioista ei vaan neuvotella.

Tekisi mieleni olla neuvottelematta myös muutamista juhannukseen liittyvistä yksityiskohdista, mutta kun en millään jaksaisi tiuskia. En tiedä, onkohan tässä haukattu taas liian iso siivu kutsumalla saareen lähemmäs 20 ihmistä. Sotkuhan siitä tulee, ei siitä mihinkään pääse. Ja minähän tunnetusti olen kaikkein rennonkivoin emäntä...

Harmaa taivas

En ole laisinkaan tyytyväinen vallitsevaan ilmanalaan. Oli tarkoitus viettää hauska kesä kauniissa säässä, purkaa vähäisten työvuorojen aiheuttama harmitus lukemalla sen sijaan romaaneja puistossa ja matkustella sinne tänne (lähinnä Helsinkiin) ajan sallimissa puitteissa. Mistä tämä typerä, harmaa ja sateinen sää on peräisin? Kuka sen tänne tilasi? Kantakaa vastuunne, urpot. Suomen suvi on niin kaunis... Lauantaina Helsingissä todistin taivaan repeytymistä ja ratikkakiskoja pitkin valunutta tulvaa. Ukkosmyrsky oli kaunis, vaikka se kastelikin minut ja V:n läpimäriksi seikkaillessamme Kalliossa pidetyistä tupajuhlista Vallilaan.

Olen ollut harvinaisen hyvä ja aktiivinen ihminen viimeaikoina. Sain haettua kesäopintotukea (käsittelyaika neljä viikkoa), lainattua kaikki mahdolliset ja mahdottomat tenttikirjat kesätenttejä varten (olen myös lukenut niitä, herra paratkoon!) ja löysin jonkinasteisen henkisen tasapainon epämääräisyyksieni kanssa. Minä olen ihan oikeasti nyt miettinyt jopa kasvatustieteen opintoja. Näemmä mikään ei ole niin epävarmaa kuin varma: olenhan uskotellut itselleni ja muille syksystä 2006 saakka, ettei minusta tule kansankynttilää. Nyt se on kuitenkin kummasti alkanut kiinnostaa, tiedä häntä, mistä syystä. Hyvänen aika, mihin tässä vielä päädytään! Rivitaloon koiran ja 1,2 lapsen kanssa? (Tähän liittyen luin liikuttuneena sunnuntain Hesarin perheilmoituspalstalta, kuinka eräskin nainen oli allekirjoittanut lapsensa kasteilmoituksen sanoin "Nyt minulla on perhe".) Ajattelin kuitenkin odotella elokuuta ja silloin toivottavasti massiivisemmin heräävää opiskeluintoa. Ehkä ehdin kesän ajan miettiä vaihtoehtojani. Filosofian, sosiologian ja kandidaatintutkinnon suremisen olen päättänyt jättää sivuun kokonaan: minulla on aikaa. Olisi se hitto vieköön jo uskottava.

Olen tehnyt ahkerasti töitä annettujen työvuorojen mukaisesti, pitänyt jopa hyviksi luokiteltavia opaskierroksia, suunnitellut saksankielistä kierrosta, tutustunut työkavereihin ja ollut jopa kaupantätinä museokaupassa. Huisaa. Kolme työpäivää edessä, sen jälkeen juhannus ja viiden päivän vapaa. Odotan sitä. Olen melko varma, että olen jälleen oppinut rentoutumaan. Se on taidoista parhaimpia, se on myönnettävä.

Kämppis lupasi viedä minut tänään oluelle onnistuneen uusintatenttinsä kunniaksi. Hihii.