Tekemisen puutteen kaipaaminen

Kaipaan aikaa, jolloin ei ole mitään tekemistä. Iltoja, jolloin ei tarvitse kauhusta kankeana miettiä, että pitäisi tehdä niin paljon muutakin, kuin lukea hyvää ruotsalaista dekkaria. Polotin äsken ääneen yli puolituntisen opaskierroksen, huomenna harjoittelemme niitä ryhmässä. Paineita? Nukuin vahingossa taas päiväunet, heräsin vasta puolitoista tuntia sitten. En siis nuku ensi yönä. Huomenna on myös tapahtuma, jossa haluaisin olla paikalla suunniteltuani sitä melkein puoli vuotta. Ajoitukseen ei aina voi vaikuttaa, minulle on kerrottu, ja uskottavahan se on. Joskus harmittaa niin, että tekee mieli tatistella ja heittäytyä maahan makaamaan. "Mutku mä haluuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuun!!!!!"

Minulle tarjottiin torstaina kolmatta kesätyöpaikkaa tälle kesälle. En ole ihan turha kimma.

Söin pakastimesta J:n leipomia mokkapaloja, mutta silti tekisi mieli mussuttaa jotain muutakin. Ei ihme, ettei pelastusrengas lantion ympäriltä pienene. Onneksi kaupat ovat jo kiinni. Mielenlujuudeksi sitä sanotaan, paitsi että minun kohdallani kyse on laiskuudesta.

Viime viikolla ratikassa noin kuusivuotias tyttö kysyi vaunun keskinivelen kohdalla tangossa roikkuessaan:

"Äiti, onko kivaa olla aikuinen?"

Hiljaisuus.

"Ei."

Ruohoa kissalle

Sain V:n mummolta ohraa kissalle. Kissa on tykästynyt siihen ja mutustaa ruohoa autuaana. Muuta ruokaa se ei tunnu pariin päivään oikein syöneenkään, ehkä sillä on kevätväsymys, kuten emännälläänkin. Mitään ei jaksaisi tehdä valmiiksi, tekemättömiä asioita ei jaksa aloittaa, harvat hetkelliset kiinnostukset lopahtavat alkuunsa. Partioprojektin huipentuma on ensi sunnuntaina, nyt alkaa siis olla kuumat oltavat. Olen melko varmasti unohtanut jotakin olennaista, ja joudun myöhemmin kärsimään siitä. Schade.

Bremenistä ostamani mansikka-sitruuna-vihreä tee on oivallisen hyvää. Toivottavasti en juo pussia tyhjäksi liian nopeasti. Parempaa kuin rooibos!

Menen jälleen kahden päivän työkeikalle, tällä kertaa tosin syöpäosastolle. Viime viikkoinen vauvailo ei ehkä kanna sinne saakka, säde- ja sytostaattihoidon taakse. Onneksi minä olen vain töissä siellä. Kesätyöt alkavat 8.5., ja sekin jännittää jo. Osaanko siellä mitään? Pärjäänkö?

Pakkohan minun on.

Miksi minua väsyttää, vaikka aurinko on kaunis ja pyörällä hyvä polkea?

Vauva itkee x 24

Olen ollut kolme päivää töissä synnyttäneiden vuodeosastolla, huominen vielä jäljellä. Hauskaa vaihtelua normaaliin sairaalaelämään (suruun, pelkoon, sairauteen). Vatsassa tömpsähtää joka kerta, kun pikkuruinen ihmisolento ähkäisee ja kiinnittää huomion pikkuruisessa vauvansängyssään. Kai minäkin haluan sellaisen joskus.

Tämä viikko on tuntunut kaoottiselta. Olen kuunnellut Scandinavian Music Groupin uusinta Spotifystä ja vältellyt vastuutani. Tekemättömät työt meinasivat eilen illalla kaatua niskaan varsin massiivisella voimalla, mutta selvisin ilman paniikkia menemällä nukkumaan kissa kainalossani. Kissa auttaa itse asiassa aika moneen asiaan ja vaivaan, joskaan ei välttämättä paranna unen laatua aamuyön valoisina tunteina -- kissa on aloittanut kevätjuoksut, vaikka onkin steriloitu. Auringonvalo hämmentää muitakin kuin kädellisiä. Tosin minä haluaisin siitä huolimatta nukkua yhteen menoon aamuun saakka.

Kirjastoon on tipahdellut varaamiani dekkareita, mutta en ehdi hakea niitä ennen maanantaita, josko silloinkaan. Kiire, kiire, kiire.........

Uusi PMMP:kin on vasta työn alla. Miten minusta tuli niin kiireinen, etten ehdi edes kuunnella levyjä? Kysyn vaan. Siivotakin pitäisi, mutta sen nyt arvaa, mikä on siivoamisen sijoitus prioriteettilistallani.

Sisältö on pelkkää paskaa, ulkokuorikin pettää, enkä ehdi salille ennen tiistaita. Pitäkää tunkkinne, minä syön nyt salmiakkia.

Die Stadtmusikanten und ein bischen Beck's

Lähdin matkaan torstaiaamuna 9.4. Paunun bussi kulki kätevästi suoraan Pirkkalan lentokentälle, joka oli ensinäkemältä aika järkyttävä paikka. Ladoksi sitä kai piireissä kutsutaan, ja siltä ne näyttikin. Eestiläiseltä neuvostoladolta. Olin tehnyt on-line-check-inin (voisiko joku please keksiä tuolla jonkun oivallisen suomenkielisen termin?), joten marssin suoraan turvatarkastukseen.

-- sähköinen lähtöselvitys! Sieltähän se tuli! --

Join ladossa kalliin kaakaon ja kuuntelin viereisten pöytien hermostunutta lomallelähtöläppää. Ryanair ei ollut ihan niin paha kuin olin etukäteen ajatellut. Eihän se kirkkaan sinikeltainen sisustus nyt suoranaisesti silmää hivellyt, mutta mitäpä sen on väliä. Lisäksi en voinut uskoa, että pääsisin Saksaan samassa ajassa, joka menee junamatkaan Tampereen ja Helsingin välillä. Kun lentokone laskeutui Bremeniin, vieressäni istunut mamma puhkesi onnellisiin ja äänekkäisiin aplodeihin.

Lindan ohjeilla talsin lentokentällä varsinaiseen terminaaliin, jonka keskeltä löysin infon. Yritin selvittää saksaksi, mikä olisi paras ratikkalipputyyppi neljän päivän loman ajaksi, mutta koska infopisteen mies vastasi itsepäisesti englanniksi ja sekoitti pasmani, sain lopulta käteeni kalliin 10 kerran lipun, joka paljastui myöhemmin suorastaan paskaksi ostokseksi. Bremenissä kannattaa tosiaan kulkea raitiovaunuilla, sillä ne kulkevat kätevästi ja helposti. Lipuksi on mahdollista ottaa esimerkiksi 5,90 euroa maksava päivälippu, joka on koko päivän voimassa. Ei kannata mennä yksittäisillä lipuilla. Uskokaa suosiolla.

Matkasin ratikalla numero 6 lentokentältä Domscheideen (noin vartti) ja ihastelin kaunista vanhaa keskustaa, kunnes emäntäni pääsi luennolta. En eksynyt (enhän minä koskaan). Kävimme viemässä reppuni Lindan asunnolle, kävimme kaupassa ja lähdimmekin melko pian ihmettelemään Bremenin yliopistoa, sillä Lindalla oli vielä toinen kurssi.

Yliopisto muistutti huomattavasti Tampereen yliopistoa, joskin se oli vielä hieman nukkaisempi ja 70-lukulaisempi kokolattiamattoineen kaikkineen. Ja toki hieman suurempi. Mutta varmasti aivan oivallinen opinahjo.


Linda jäi yliopistolle ja minä hyppäsin jälleen ratikkaan ja ajelin lähemmäs keskustaa. Matkalla oli kauniita taloja ja puistoja. Ja niitä pyöräteitä. Uhmasin kohtaloa ja kävelin alikulkutunnelissa, joka taisi olla vain autoille ja pyörille, ainakin pyöräilijöiden mulkoilusta päätellen. Mutta selvisin!

Päästyäni takaisin vanhaan kaupunkiin aloitin kuvausoperaation. Yleensä olen matkaseurana hieman rasittava, sillä tykkään räpsiä kuvia lähes kaikesta liikkuvasta ja ennen kaikkea liikkumattomasta näköpiiriin tulevasta. Erityisen paljon pidän kirkoista.

Bremenin tuomiokirkko, St. Petri Dom.


Etualalla Neptunuksen patsaan/suihkulähteen hevoset, taustalla Rakkaalle Rouvallemme omistettu kirkko, Unser Lieben Frauen Kirche.

Pidän kirkkojen lisäksi patsaista ja ritareista. Molempia oli Bremenissä.

Rathaus on 1400-luvun alusta. Linda kertoi Bremenin olleen voimakas hansakaupunki, jossa porvarit pitivät lähestulkoon suurempaa valtaa kuin kirkko. Tästähän eivät papit luonnollisestikaan oikein pitäneet, ja kirkko ja hansakauppiaat olivatkin lähes jatkuvasti tukkanuottasilla.

Rathausin edessä seisoo yksi suurimmista Rolandeista, noin viisimetrinen kolossi, joka vartioi vapaata Bremeniä ja katsoo kohti Tuomiokirkkoa - pitää siis pappeja silmällä. Niin kauan kuin Roland seisoo paikallaan, Bremen on vapaa kaupunki. Siispä patsaan ympärillä on suoja-aita, ja kuulemma Rathausin kellarissa on vara-Roland siltä varalta, että tälle alkuperäiselle sattuu jotain.

Bremenin soittoniekat (Die Stadtmusikanten) heiluivat kyllä ympäri kaupunkia korteissa, ovikoristeissa, suklaalevyissä, kirjanmerkeissä, kirjoissa... Tässä sitten itse patsas. Harmi, että olin matkalla vain käsimatkatavarat mukanani - satukirja ei millään olisi mahtunut mukaan.

Torstai-iltana kävimme ravintola- ja bilekaupunginosassa, Viertelissä, istuksimassa Lindan vaihtokavereitten kanssa. Samaa teimme myös perjantaina, joskin silloin aloitimme Weser-joen varren Biergarteneista. Tykästyin kovasti Beck'siin! Olen aina paikallisten erikoisuuksien vietävissä (paitsi Lapin Kullan, hyh!). Perjantai-ilta päättyi melkoiseen saksalaiseen humalatilaan, sillä yhdessäkin baarissa oli häppäri kymmeneen saakka - kaksi juomaa yhden hinnalla, ja juomat oli aina pakko ottaa. Heh. No, mehän otimme.

Perjantaina patikoimme Bürgerparkissa, joka on oikein kaunis ja viihtyisä (ja suuri!) puisto. Siellä oli eläimiäkin!


Muitakin tuttuja oli liikenteessä.

Lauantaina kiertelimme kirjakaupoissa ja Schnoorissa, joka on siis Bremenin vanhinta aluetta kapeine katuineen ja sympaattisine taloineen. Toki voisi ajoittain muistaa, että meidän turistisilmin kokemamme idyllisyys ei keskiajalla ole ollut ihan vastaavaa - kadut ovat luonnollisesti lainehtineet roskista, jätteistä ja ihmisten ja eläinten eritteistä. Ei se silti vähennä kokemusten arvoa tai aitoutta.


Keskiaikainen arkkitehtuuri on kaunista ja mielenkiintoista, vaikka muut asiat keskiajassa eivät minua henkilökohtaisesti juuri kiinnostakaan. Olen usein aistivinani menneessä aivan erilaista kauneutta kuin tässä päivässä. Sitäpaitsi keskiajalla ainakin asuinrakennukset ovat olleet nimenomaan asumista (nukkumista ja työntekoa) varten, ihmisiä varten ja sellaisia, jollaiseksi he hyvän asuintalon kokivat. Poikkeuksen aiheuttavat tietenkin julkiset rakennukset, kirkot ja raatihuoneet ynnä muut (myös linnat, kuten tuleva työpaikkani), joiden funktio on ollut (ja on edelleen) varsin erilainen. Eräänlaista ihmisläheistä käytännöllisyyttä kaipaisin nykyaikaiseenkin asumiseen. Tilaa on tietenkin kivaa olla, mutta joskus sitä on liikaa. No, sisävessoissa ei toki ole vikaa niissäkään. Tai juoksevassa vedessä...

Lauantai-iltana ajoimme bussilla bremeniläiseen kerrostalolähiöön Lindan "studybuddyn" syntymäpäiväjuhliin, jotka olivat grillibileet parvekkeella. Beck's maistui, samoin tarjoilut, mutta nopeassa saksankielisessä keskustelussa en ihan pysynyt mukana. Emme olleet kovin myöhään, mutta hauska kokemus toki sinänsä sekin.

Sunnuntaiaamuna jouduin heräämään (ja herättämään Lindan) jo neljältä, sillä lento lähti aikaisin, eikä ratikoita mene sunnuntaiaamuisin kuin kerran tunnissa. Kotimatka sujui kaikin puolin mallikkaasti, mutta olisin voinut vielä jäädäkin. Kasvot saivat jopa hieman väriä saksalaisessa kevätauringossa! Ihmeitä tapahtuu.

Bremen on todella kaunis ja sympaattinen saksalainen kaupunki, jolla on historiaa, mutta joka elää myös nykyajassa. Hyödyin tietenkin suunnattomasti paikallisesta oppaasta ja oikean elämän näkemisestä, suurkiitos vieraanvaraiselle emännälleni. Tosin tuskin olisin Bremeniin edes lähtenyt, ellei Linda siellä olisi ollut vastassa, joten molempi parempi!

Tämä taisikin olla minun tämänvuotinen kesälomani.

Gute Reise!

Lähden huomenna Bremeniin, Saksaan. Ihanaa! Matkakuume onkin jo poltellut Rooman jäljiltä.

Lupaan jälleen informatiivisen matkakuvauksen kuvineen kaikkineen.

Deutschland, Deutschland, über alles...