Orientaatio alkaa

Tämä päivä kului nopeasti kesätyökoulutuksessa. Ilokseni kuulin tulevilta kollegoilta, että koulutuksesta maksetaan palkkaa. Kolme viikonloppua luentoja ja harjoittelua luvassa, kyllä se minusta saa palkkakuitissakin näkyä. Etenkin, kun toukokuussa tunteja tulee olemaan hieman vähemmän aukioloaikojen suppeuden vuoksi. Koulutus tuntui alkavan tehokkaasti infoähkyllä. Jossain vaiheessa kuunnellessani englanninkielistä luentoa ruotsalaisen aateliston linnojen sisustuksesta mietin, miten koskaan osaan pitää ainoatakaan vieraskielistä opaskierrosta – suomeksikin asioiden käsitteleminen ja käsittäminen vaatii paljon. Onneksi tulevat työtoverit ovat kielitaitoista porukkaa, eikä yksin tarvitse asioita surra. Erikoinen olotila muutenkin, kun tietää saavansa koulutettuja, omaan ikäluokkaan kuuluvia työkavereita, jotka seikkailevat jotakuinkin samoilla aaltopituuksilla. Uusi tunne minulle. Mukava sellainen. Enää tarvitseekin tosiaan tarttua valtavan monistepinon ensimmäiseen sivuun ja aloittaa materiaaleihin tutustuminen. Suomalainen keskiaika ei toden totta ole minulle kaikkein tutuinta aikaa, ei sen puoleen muutama sen jälkeinenkään vuosisata. Olen modernisaation naisia. Mutta kaikkea voi oppia – niinhän väitän työhakemuksissanikin – joten ei auta kuin tankata. Kesän jälkeen minullakin on ehkä yhtä intohimoinen suhde Suomen linnoihin kuin tämänpäiväisillä luennoitsijoilla.

Viimeiset aineopintoihin tarvitsemani merkinnät olivat tänään päivittyneet nettiin, joten ensi viikolla menen ja haen aineopintojen kokonaismerkinnän. Hyvästi sympaattiset A3-kurssit! Kai tässä on alettava miettiä toden teolla seminaaria ja gradun aihepiiriä, syventäviä opintoja ja – herranen aika – tulevaa työelämää. Huomasin tänään, että kovin monella kesäoppaalla on jokin kieli sivuaineena. Kai sitä pitäisi olla itsekin aktiivinen ja harjoittaa saksaa ihan olan takaa. Ei ruotsikaan pahitteeksi olisi. Molemmat kielet tukisivat oikein hyvin tulevia gradujuttujani. Kielikurssille, mars!

Olen ollut jo muutaman päivän alttiina todella nihkeälle kevätflunssalle (mikä kevät, räntää tulee taivaan täydeltä ja aamulla meinasimme paleltua kuoliaiksi linnan pihalla opaskierroksen alkumetreillä), mutta kuume ei nouse. Muuten on paska olo senkin edestä. Onneksi on puolet tämän viikonlopun koulutuksesta jo hanskassa, huominen sujuu siinä samalla. Vaikka pää kainalossa ja raastin kurkussa.

Puolen tunnin päästä alkaa Earth Hour. Lisää teetä naamaan ja kohta peiton alle.

Katupölyä nenässä

Kevät on tullut, sillä herään aamulla aikaisin auringon paisteeseen ja nenäni vuotaa ilmassa leijuvasta katupölystä. Kunpa loputkin lumet sulaisivat pian pois. Olen saanut talvesta jo ihan tarpeekseni. Kuukauden kuluttua meillä on taloyhtiön yhtiökokous, jossa lopultakin lyödään nuija pöytään remontin aloittamisen merkiksi. Täytyy varmaan hakea pyörä pois kämpiltä, ennen kuin alkavat avaamaan sen lattiaa. Aika kallis pyörävarasto meikäläisellä. Kesäkuussa tulee vuosi täyteen siitä, kun ongelma havaittiin. Aika uskomatonta, että tällaisen asian hoitamisessa voi mennä vuosi. En ihan usko, että tätä on hoidettu kaiken taiteen sääntöjen mukaisesti, viime syksyhän oli pelkkää paskan satamista niskaan ja puhelimessa isännöintitoimiston miehille itkemistä. Minusta saisi joku hyvän orjan, kun en osaa vaatia oikeuksiani tai pitää niistä kiinni.

Pitäisi kirjoittaa vielä kaksi kansatieteen esseetä, että saan yleisen etnologian perusopinnoista kokonaismerkinnän tutkintotodistukseen. Kirjoitan niistä toisen tänään, lupaan. Vaikka tuskin se teitä kiinnostaa, arvoisat lukijani. Joku näytti olevan Lieksasta, ja olenkin aina miettinyt, millainen paikka se mahtaa olla. Eikös Simpauttaja sijoitu jonnekin sinne main? Haluaisin joskus tehdä kunnollisen Suomi-road-tripin. Se alkaisi etelästä ja kulkisi länsirannikkoa pohjoiseen. Lapissa käytäisiin ainakin Inarissa (Siida-museossa!) ja Jäämeren rannalla (eli road-trip menisi jopa ulkomaille saakka). Sieltä palattaisiin Kainuun kautta Savoon ja kotiin. Kaikki autolliset voivat ilmoittautua! Tosin ei minulla on lomaa yhtään päivää tänäkään kesänä, joten ehkä sitten seuraavana. Tai syyskuussa ennen luentojen alkua. Ei, kyllä se pitäisi tehdä heinä-elokuussa. En tiedä ehdinkö edes mökille koko kesänä. Joensuuhun on pitkä matka, varsinkin kun ei omista autoa. Haluaisin lomailla, edes viikon tai kaksi. Ahneuksissani lupasin jälleen olla töissä koko kesän. Tosin en tiedä, oliko se yksi niistä syistä, joista minut töihin otettiin. Hoh.

V lähtee pääsiäiseksi vaeltamaan Lappiin partiolaisten kanssa. Itse haluaisin tehdä joskus ruskavaelluksen jossain Kuusamossa. Mahdollisesti sitten keski-ikäisenä. Miksi opiskelijan kesät ovat aina tällaisia? Pitää jaksaa niin hiton paljon, eikä sanallakaan valittaa tai myöntää haluavansa lomailla. Se on laiskuutta se. Ole kiitollinen, että töitä on.

Joopa joo.

Mamman kulta palasi kotiin

Sain tietokoneeni takaisin tänään. Olen onnellinen nainen. Tekemättömät työt kasaantuvat tosin niskaan, huomenna olisi ollut yksi hallintotieteen tenttikin, mutta antaa olla vaan. Suoriuduin sentään lauantaina viimeisestä pakollisesta metodiopintotentistä. Nyt puuttuu enää pari hassua toimenpidettä, jotta voin hakea tutkintotodistuksen parempaan talteen. Ehkä ensi kuussa, kuten suunnittelinkin.

Sain toisenkin työtarjouksen! Olen ihan hämmentynyt. Kieltäydyin siitä, sillä ensimmäinen on parempi. Mutta on todettava, että ilmeisesti taloudellinen taantuma tekee hyvää humanistille, jolla ei edes ole oman alan työkokemusta. Tällaista ei nimittäin ole aiempina vuosina tapahtunut. Kiitän kaikesta Jyrkiä, kiitos!

Aiemmin lupaamiani tilastotietoja kesätyöhausta:

Lähetettyjä hakemuksia (sähköisiä ja kirjallisia): 20
Vastauksia hakemuksiin (hakemus saapunut/valintamme ei kohdistunut sinuun): 11
Kutsuja haastatteluun: 3 (joista 1 peruttiin taloudellisten ongelmien vuoksi)
Tarjottuja paikkoja: 2

Loppujen lopuksi ei lainkaan paha tulos! (No ei tietenkään, koska kerran sain töitä!) Luultavasti vielä soittavat TAYSista jossain vaiheessa ja kysyvät, koska aloitan kesätyöt, mutta tällä kertaa joudun ja saan sanoa ei kiitos.

Lisäksi karmani ei pettänyt vieläkään: joka kerta päästyäni työhaastatteluun saakka olen saanut töitä. Joka kerta. Pitänee alkaa jatkossa kirjoittaa ne hakemukset paremmin, että pääsen useammin haastatteluun.

Minun pitäisi ehkä siivota ja tiskata. Miksen ole saanut järjestelijän ominaisuutta? Miksi en halua siivota, järjestää, mapittaa, huolehtia, pitää siistinä? Joskus ajoittain tulee hetkellisiä puuskia, mutta ne menevät lähes yhtä nopeasti ohi. Onneksi kukaan toinen (kämppistä lukuun ottamatta) ei joudu kärsimään epäjärjestelmällisyydestäni. En minä mitään perhettä osaisi pitää kasassa, hyvänen aika. Juuri ja juuri saattaisin muistaa ruokkia ja vaatettaa lapseni. Ehkä on ihmiskunnalle parempi, etten edes harkitse lisääntymistä.

Kävin tänään salilla, mutta sikailin myöhemmin illalla. Laihduttaminen ei ole helppoa, varsinkaan kun paino pysyy tiukasti liian korkealla, eikä tunnu putoavan sitten millään tiukasta kontrolloinnista huolimatta. Kai sitä pitäisi vaan syödä kaalia, mutta kun sekään ei auta. Balanssia kaipaan, mutta en osaa sellaista tavoitella. Yritän kyllä. Yritän olla itselleni armollinen ja pysyä pitkäpinnaisena, mutta itseinho on aika korkealla useimmiten. Miksi muut, mutten minä? Perkele!

Siinäpä pohdittavaa.

In-your-face!

Sainpa oman alan kesätöitä!

Kyllä kelpaa. Ehken sittenkään kouluta itseäni turhaan.

Tämän kunniaksi voisi juoda ensimmäistä kertaa elämässään kuohuviiniä baarissa. Harkitaan.

Kärsivällisyys ei ole kaunista

Mamman kulta - tunnetaan myös nimellä FujitsuSiemens Amilo - lähti hoitoon eilen, viimeisenä takuun voimassaolopäivänä. Joskus taisin mainitakin koneen sammuilevan yks kaks yllättäen, varoittamatta (ellei varoitukseksi käy ruudun pimeneminen kaksi sekuntia ennen virran katkeamista). Eilen se teki taas niin, kesken kaiken Pasilan 1. kauden 11. jakson. Ja oli siinä Wordkin auki, yritin nimittäin ulostaa näppäimistön kautta takkuilevaa luentopäiväkirjaa, jonka deadline on maanantaina. Kone siis sammahti, sain sen parin yrityksen jälkeen hetkeksi päälle, jotta ehdin googlettaa gigantin asiakaspalvelun puhelinnumeron (me nykyajan nuoret emme soittele mihinkään 0100100:n, vaikka idiootit Eniron mainokset ja Kari Hietalahti niin yrittävät salaliitollaan meitä saada tekemään). Nuori mies puhelimen toisella puolella käski viedä koneen kipinkapin huoltoon. Sitä ennen aloitin tiedostojen tallentamisen kahdelle muistitikulle ja cd-levyille, mutta juuri toiseksi viimeistä kuvalevyä polttaessani kone sammui taas. En enää edes yrittänyt käynnistää sitä, vaan hyppäsin bussiin kone kainalossa. Nyt toivon, että ne muutamat kuvakansiot, joita en ehtinyt saada levylle, ovat tallessa, kun saan koneen takaisin. Pliis? Huollon kundi taisi aavistaa epätoivon äänessäni kysyessäni, kuinka kauan huolto mahdollisesti kestää... Ei kuitenkaan osannut vastata. Poistuin paikalta kuuluvasti nieleskellen.

Yksi ilta ilman internettiä ja minulla on vieroitusoireita. Luin yhden dekkarin, viisi sivua tenttikirjaa ja katsoin pari jaksoa Frendejä. Ilta oli tylsä.

Vastaus seuraavaan kysymykseen onkin: kyllä, olen yliopiston mikroluokassa, tekosyynä käytän sitä pahuksen luentopäiväkirjaa. Ei, en ole vielä avannutkaan tiedostoa. Sen sijaan ihailen tietoverkkojen ulottuvilleni tuomaa informaatiovirtaa koneen ruudulla. Voih. Saatan muuttua ihmisenä ikävään suuntaan, jos huolto viivästyy paljonkin. Paljon on tässä tapauksessa kauemmin kuin kaksi päivää.

Hauskaa muuten seurata, mistä päin maailmaa blogiini eksytään. Utelias en tokikaan ole, ehei. Mutta ainakin todistan itselleni, että kävijälaskuri tikittää muistakin käynneistä kuin omistani.

Pakko kai on ryhtyä töihin. V:kin palasi matkaltaan, toivottavasti näemme tulevan viikon aikana. Toi kuulemma tuliaisiakin. Hihii.