Pakkaamista vain

Sisustushommelit tuntuvat vähän lähempänä olevilta, kun on nähnyt muutaman kuvan tulevasta asunnosta. Pääkallopaikkallahan en ole itse edes käynyt, joten on luotettava kuriirin sanaan. Seinille tulee julistetauluja ym., mutta kangastakin sinne kaipaan. Marimekkoa tietenkin.

Esimerkiksi mustavalkoinen Fokus.

Tai vihreäsävyinen Siirtolapuutarha.

Keskustelemme asiasta V:n kanssa tarkemmin, kunhan olennaisemmat asiat saadaan kuntoon. Kuten esim. se muutto. Ja uudet kirjahyllyt. Ja kaiken kaman ahtaaminen 42 neliöön.

Tänään asuntoni tyhjeni taas hieman, kun kirjahyllyni pantiin palasiksi ja vietiin ystäväni R:n kotiin. Kuulemma näyttää hyvältä ja kamat mahtui justiinsa. Kyseinen hyvinpalvellut Expedit muutti luokseni syksyllä 2005 Kaisun ja miehensä kotoa, ja aika monta kasausta ja purkua se ehti minunkin hoivissani kokea. Nyt oli aika siirtää omistusvastuu seuraavalle. Meidän (hihi) uudet hyllymme odottavat vielä kaupassa (Ikeassa toki nekin), toivottavasti muuton yhteydessä saamme ne sieltä muuttoauton kyytiin.

Kaksi viikkoa enää, sitten on aika hyvästellä Tampere kotikaupunkina. Aikamoista.

Tylsää, tylsää, oli niin tylsää

Talvi kohteli kaltoin - nyrjäytin nilkkani ja venäytin nivelsiteet. Eilen itkin harmista ja kivusta, vedin loput purkin pohjalla olleet 600 mg Ibumaxit ja näin jo mielessäni, kuinka en enää koskaan pompi combattunnilla. No, kuten aina, aika ja lepo auttoivat ja tänään pystyin jo varaamaan jalalle painoa ja klenkkasin lekuriin. Eipä siellä muuta tarvetta ollut käydä kuin inistä saikkulapun perään, tällä nilkalla kun ei juuri mitään tee töissä ja tarkoitus oli sinne viikonlopuksi mennä. Ärsyttää. Kaipaan liikuntaa ja normaalia kävelyä. No, eiköhän se pian taas ole mahdollista, onneksi olen vielä jotakuinkin nuori ja ruumiinosat toimivat ja korjaavat itseään.

Viikonlopuksi ei siis ole ohjelmaa. Olen jo pakannut melkein kaiken, mitä en jokapäiväisessä elämässä tarvitse, joten sitäkään ei ole ohjelmassa. Olen kulutuskiellossa, joten en voi mennä shoppailemaan (enkä tällä nilkalla kyllä menisikään). Salille ei kannata mennä. Plaah. Huominen tenttikin jää tekemättä, koska lukemiset menivät kivun takia kiville. Plaah.

Plaah.

Robinson Crusoe - hajoa ittees

Yritän kasailla kaikin puolin hajanaisia opintojani tässä vähitellen jonkinmoisiksi kokonaisuuksiksi. Yksi projekti on yleisen kirjallisuustieteen perusopintojen suorittaminen loppuun. No, se edellyttää tietenkin lukemista, ja lukeminen kohdistuu ahdistavan paksuihin tiiliskiviklassikoihin. (Joita olen tähän ikään mennessä kahlannut läpi hävettävän vähän.) Seuraavaan tenttiin pitäisi lukea 12 kirjaa, ja eilen sain ensimmäisen loppuun. Ajattelin ottaa Sonjasta mallia, ja tehdä pieniä arvosteluja ihan vain siitä ilosta, etten ole sellaisia juurikaan koskaan tehnyt + ehkä ne auttavat minua sitten joskus tenttiä ennen muistamaan, mitä oikein olen lukenut.

Daniel Defoe: Robinson Crusoe (1714)

Tarina on tuttu. Innokas nuori britti Robinson uhmaa vanhempiensa tahtoa ja karkaa merille. On niin kova hinku seikkailemaan. Sallimus on kuitenkin kostonhimoinen, eikä matka suju ollenkaan hyvin - tulee haaksirikkoja ja Robinson joutuu maurien orjaksi, mistä hän kylläkin pakenee ja päätyy seuraavaan laivaan ystävällismielisen portugalilaiskapteenin suojelukseen. Matka jatkuu Brasiliaan, jossa Robinson perustaa plantaasin ja elelee varsin mukavaa ja tuottoisaa elämää. Eipä se riitä, maailma kutsuu, ja niinpä hän hyppää jälleen laivaan. Tällä kertaa suuntana on Afrikka, josta haetaan orjia. Matka katkeaa - hups - laivan jouduttua myrskyyn ja haaksirikkouduttua. Robinson on ainoa haaksirikosta selviytynyt ja hän päätyy aution saaren rannalle. Ensin ottaa päähän, mutta sitten on ryhdyttävä neuvokkaaksi. Robinson tyhjentää laivan hylyn niin hyvin kuin mahdollista, saa kaikenmoista kampetta ja evästä, rakentaa linnoituksen (suojautuakseen aution saaren vihollisilta?) ja alkaa lopulta myös viljellä maata ja kasvattaa vuohia. Aika ajoin saarella käy villejä uhraamassa sotavankeja (pirullisia nuo kannibaalit!) ja yhdellä tällaisella jumalattomalla reissulla Robinson pelastaa näiden kynsistä itselleen alkuasukaspalvelijan, jonka nimeää Perjantaiksi, jonka käännyttää kristinuskoon ja opettaa puhumaan englantia (joskaan Perjantai ei vuosikausia Robinsonin kanssa elettyään ja myöhemmin myös maailmaa kierrettyään koskaan opi puhumaan ilman hassua villiaksenttia). 28 vuoden saariseikkailun jälkeen Robinson pääsee lopulta laivaan ja jättää saarelleen pienen siirtokunnan jatkamaan kättensä töitä.

Ensimmäisen osan lopuksi kerrataan, kuinka paljon rikkauksia Robinson on ehtinyt yksinäisyydestään huolimatta tienata (tosi paljon!) ja saatellaan hänet takaisin Englantiin. Kirjan toisessa osassa levoton veri vetää Robinsonin jälleen merille, hän haluaa käydä katsomassa, kuinka pieni siirtokunta jaksaa sekä seikkailla muutenkin. Matka kulkee saaren kautta Madagaskarille ja Kauko-Itään, sieltä maata pitkin karavaanissa Kiinasta tataarivaltakuntien (?) läpi Siperiaan ja takaisin Eurooppaan. Kierrettyään melkein koko maailman Robinson lopulta päättää asettua aloilleen ja alkaa odottaa kuolemaa. Kunniakasta.

Täytyy sanoa, että reilun 700 sivun paatos oli melko raskasta luettavaa. Varsinkin ajoittaiset sivukaupalla kestäneet uskonnolliset pohdinnat alkoivat kyllästyttää, koska niissä ei ollut mitään erikoisen jännittävää. Hauskana lisänä tarinassa oli tietenkin maailman herruutta käsissään pidelleen Englannin ylistäminen ja villien pakanoiden kauhistelu - suorastaan ihastuttavaa kristillistä hurskastelua. Valitettavasti nämä osuudet eivät olleet yhtä suuressa osassa kuin yleinen yksinäisen miehen teologinen pohdiskelu. Ajalle tyypillinen uskonsotien varjo leimasi kyllä myös kristittyjen välejä, sillä kohdatessaan merillä katolisen ranskalaisen papin Robinson ei millään meinannut uskoa tyypin voivan olla kaikin puolin mallikas hemmo, vaikka katolinen olikin. Vaikeaa tuo kristityn elämä, en voi muuta sanoa.

Seikkailukirjaklassikkona Robinson Crusoe on kyllä ihan lyömätön. 300 vuoden takaiseen ahertavaan ja käsistä kätevään seikkailuelämään oli hauskaa tutustua, samoin noinkin selkeästi aikansa ajattelua valottavaan ihminen vs. luonto, eurooppalainen ihminen on maailman hallitsija jne. -ideologiaan, joka ilmeni hyvin selvästi kaikissa käänteissä. Loppuviimein vaan 700 sivun mittainen kristinuskon ja eurooppalaisen "sivistyksen" ylistys alkoi ottaa päähän.

Mutta tulipahan luettua.

Lämmintä soppaa

Miksiköhän sitä unohtaa, että maailma on pullollaan herkullisia reseptejä ja tyytyy vääntäämään jotain nuudeli-tonnikala-sotkua, kuten eilen tein? Tänään sen sijaan teki mieli jotain herkullista ja helppoa, ja seuraavaan soossiin olikin kaikki ainekset palsternakkaa lukuunottamatta valmiina kotona. Siispä, hyvät naiset ja herrat:

Tuhti linssikeitto (reseptin mukaan neljälle, minusta riittää ainakin kuudelle)

Tarvitset:

3 dl punaisia linssejä

1 sipuli

3 porkkanaa

1 palsternakka

3 valkosipulinkynttä

2 rkl öljyä

2 rkl currya

n. 1 l vettä

1 kasvisliemikuutio

1 prk tomaattimurskaa

1 tl suolaa

100 g sulatejuustoa (itse suosin Koskenlaskijan Paprika & chiliä)

Kuori ja kuutioi sipuli ja juurekset. Kuullota niitä öljyssä kattilassa, lisää curry ja murskattu valkosipuli. Lisää vesi, kasvisliemikuutio ja tomaattimurska. Kiehauta. Lisää linssit ja suola. Keitä noin 15 minuuttia, kunnes ainekset tuntuvat kypsiltä. Lisää sulatejuusto ja anna sen sulaa sekaan. Nauti vaikkapa hyvän leivän kanssa.

Odottavan aika on...

Uusi elämä odottaa.

V:n kanssa lähettelemme linkkejä ja mietimme uusia kodin vempeleitä, telkkaria, hifiä, huonekaluja. Ikea-reissu tuloillaan, tietenkin. Vanha kirjahyllyni menee ystävälle, tarvitsen uuden tilalle. Uusi koti ja paljaat seinät odottavat julisteita ja kortteja, keittiö purnukoita, ikkunat verhoja. Katsotaan, katsotaan, kunhan on ensin mitattu ja mietitty. Jännittävää ja uutta, suunnitella jonkun kanssa kotia.

Kehon rääkkäys on myös alkanut, tänään huidoin itseni piippuun BodyCombat-tunnilla, eilen ja perjantaina salilla, viime torstaina zumbassa. Vuodenvaihde aiheutti hyvät tarjoukset, joihin tartuin. Mikäs siinä, urheilusta tulee hyvä fiilinki, aina ja ikuisesti. Toivottavasti Helsinki tarjoaa yhtä hyvät ajat ja paikat. Eiköhän.

Pakkailin taas muutaman laatikon lisää, vaikkei muuttopäivästäkään ole vielä varmuutta. Onpahan vähemmän paniikkia sitten, kun se lähestyy. Ehkä. Inhoan muuttamista, tai ainakin sitä itse toimenpidettä. Uusi koti on toki miellyttävä ja laatikoiden purkaminen tavallaan hauskaa, joskin ainahan se ottaa oman aikansa, ennen kuin tavarat löytävät oikeat paikkansa.

Tällä kertaa minulla on joku mukanani niitä paikkoja miettimässä ja etsimässä.