Minäkin kuulin aamulla kolibrin

Viikonloppuni oli ihana. Ihana. Kiitos siitä kuuluu Suomen valtiolle (työpaikka) ja poikaystävälle. Ensinmainitun hyväksi olen työskennellyt ahkerasti viimeiset viisi päivää mitä suurimmissa määrin hymyssä suin, jälkimmäistä kävin tapaamassa pikaisen 12 tunnin ajan työvuorojeni välissä maamme pääkaupungissa. Joskus asiat loksahtavat paikoilleen, niin myös nyt. Tuntuu siltä kuin leijuisin. Että kiitos vaan V, nyt meni aika lailla homma putkeen. Aamulla tuntui kuin olisin herännyt uusin (rähmäisin) silmin. Hieno tunne, lisää näitä.

En ole lukenut sitä, mitä minun olisi pitänyt lukea. Ajattelin kohta sulkea tietokoneen ja koettaa parhaani. Kesäopintotuet pitäisi kai jollakin tavalla ansaitakin, eikä se tule tapahtumaan ainakaan peruuttamalla harvoille sopiville vapaapäiville osuvia sähköisiä kesätenttejä. Luuseri ilmoittautuu täällä, hei vaan kaikille. Jännä juttu, että kesällä muutkin asiat kiinnostavat. Lisäksi pitäisi miettiä yhtä artikkeliakin, vaikka tutusta aiheesta sen kirjoitankin. kinkinkin.

Huomenna suuntaan työkaverin kanssa kohti Savonlinnaa kesäretkelle. Aiomme käydä tietenkin Olavinlinnassa ja lisäksi Retretissä. Kahviloissa istuskelu ja tallailu ympäriinsä eivät ole missään määrin poissuljettuja. Lisäksi olen jo aikaa sitten päättänyt, että Savon matkaamme marinoidaan kauniilla auringonpaisteella ja lämpöaallolla.

(Ajattelin silti pakata repun pohjalle sadetakin... shhhh...)

Uhrattaisko härkä?

Heippati hei vaan kaikille innokkaille lukijoille (tai googlaajille)!

Hiljaista on pidellyt tässä suunnassa, pahoitteluni siitä. Olen saanut satikutia hitaasta päivitystahdista, ehkä syystäkin. Elämäni kaiken kaikkiaan on sen verran villiä ja kiehtovaa, että on suoranainen rikos olla kertomatta siitä intterneetissä. Totuus kuitenkin on, että keksin hauskempaakin tekemistä kuin blogger-tililleni kirjautumisen ja hassujen sattumusten satuilun bittiavaruuteen. Esimerkiksi lukeminen on sellaista tekemistä. Sain tuossa juur'ikään loppuun varsin hupaisan teoksen, jota voin mitä lämpimimmin suositella itse kullekin siellä ruudun toisella puolen (tehkää tekin joskus jotakin muuta). Kyseessä on A. J. Jacobsin Raamatullinen vuosi - Yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti. Odotin saavani eteeni vihaisen ateistin vuoden mittaisen kärsimysnäytelmän uhrattavien lehmien ja ruoskittavien orjien kanssa, mutta sen sijaan sainkin hohotella lempeähkön agnostikon hyväätarkoittaville sattumuksille irrationaalisten ja keskenään ristiriitaisten käskyjen viidakossa. Kovaa kamaa! A. J. on todella paneutunut tehtäväänsä ja osaa myös siitä kirjoittaa. Omakin asenteeni sai niin sanotusti tulta munille tätä kirjaa lukiessani. Fundamentalismi on edelleen mustalla listallani noin niin kuin ilmiönä ja muutenkin, mutta jonkinmoinen suvaitsevaisempi asenne syntyi päässäni (Jacobsia mukaillen) "kahvilakristittyjä" ja "kahvilajuutalaisia" kohtaan. Saa kai sitä ihminen paimentolaisheimojen satukirjoja lukea ja uskoa, jos niin parhaaksi näkee. Käännyttäminen, uhkaaminen, pakottaminen ja terrorismi ovatkin sitten asia erikseen. Jos ihminen haluaa suorittaa pulunmunan varastamisen hedelmällisyysrituaalina, mikä minä olen vastaan sanomaan. Lapsilykkyä vaan meikäläisen puolesta sitä toivoville. Mutta kyllähän Raamattu hiukkasen kummallinen teos on, ja kuten Jacobs vuoden kokeilullaan osoittaa: ristiriidaton, kirjaimellinen, kokopäiväinen ja kaikin puolin oikeaoppinen Raamatun käskyjen noudattaminen ei ole yksinkertaisesti mahdollista. Jos jollakulla on esittää tähän vastaväitteitä, kuulen ne mielelläni. Suosikkikohtani (heikkoitsetuntoisena suomalaisena) kirjassa on seuraava pätkä:

" "Kerron vain Jumalan sanaa, ja ihmiset voivat hyväksyä tai hylätä sen", sanoo Jimmy [Marrow, tennesseeläinen saarnaaja ja käärmeenkäsittelijä, meikän oma lisäys]. "Täällä on käynyt mormoneja - kohtelen heitä hyvin. Täällä on käynyt suomalaisia - kohtelen heitä hyvin. En sano mitään heitä vastaan. Kerron vain heille Jumalan sanan." " (Jacobs 2008, 364.)

Nauratti, kuten yleensä viittaukset omaan heimoon hassuissa yhteyksissä tapaavat tehdä.

Sen syvempää analyysiä en kirjasta nyt tee, tutustukaa siihen itse. Jos ei muuten, niin ainakin hauskojen partakuvien ja Jacobsin vaimon Julien mainion henkilön takia.

Muussa elämässä olen tehnyt kiltisti töitä (myös saksaksi!), vältellyt alkoholipitoisia juomia ja ollut siivoamatta. Tänään melkein jo aloitin, mutta sitten luinkin kirjaa ja tein kaalilaatikkoa ja sämpylöitä. Olen ihan unelma-ainesta vaimoksi, miksei joku jo tule ja ota mukaansa? Siivoamisen kylläkin ulkoistaisin, no doubt. Mutta noin muuten.

Aurinkoa ehdin ottaa viime viikolla sen verran, että selkäni paloi siitä kohdasta, johon en itse yllä tai taivu laittamaan aurinkorasvaa. Nyt se lienee jo parantunut, eihän tässä ole viikkoon päässyt rannalle lötköttelemään. Kesäopintotuetkin tulivat, pitäisiköhän joskus suorittaa muutama opintopiste niiden oikeuttamiseksi? Ensi viikolla menen sähköiseen tenttiin, ihan varppina menen! Olen jo aloittanut kumpaakin tentittävää kirjaa. Hyvä meitsi!

Loppukaneettina tälle päivälle todettakoon, että on melkoisen raivostuttavaa löytää naistenlehdestä hauska tavara, tehdä päätös sen hankkimisesta, selvittää kyseistä hyödykettä myyvä yritys, surffata intterneetissä ja todeta, ettei tuotetta ole enää tarjolla. Nopea on tämä kapitalistinen maailma, kun 17.6. ilmestyneessä lehdessä ollut tavara on 6.7. jo auttamattomasti OUT.

Katkeraa, etten sanoisi.

Korvia myöten kusessa

Vallitsevien asianhaarojen valossa olen tällä hetkellä korvia myöten kusessa. Pieni osa on vielä pinnalla, ja siitä on kiittäminen kesätyöpaikkaa ja ylimääräistä kesäopintotukea, toisin sanoen jonkinmoista turvattua toimeentuloa. Muilta osin peli on aika pitkälti toistaiseksi menetetty. Asuntoasiat tässä eniten painavat, parisuhdettakin, valitettavasti. Stressi on ikävällä tavalla jakaantuva luonnonvara, eikä se siitä jakaantumisesta ainakaan puolitu. Anna anteeksi V, en halua sinua tällä vaivata, ihan oikeasti en. Joskus sitä vain on niin vaikeaa saada selkeästi ilmaistua.

Tänään päätimme, että taloyhtiöömme tulee iso ja oikea putkiremontti. Homma viivästyy siis entisestään, sillä ennen töiden alkamista on käytävä neuvotteluja, mahdollinen uusi kilpailutus sekä pidettävä ylimääräinen yhtiökokous. Mutta yritän luottaa siihen, että uusi isännöitsijämme hoitaa asian paremmin kuin edellinen. Ainakaan huonommin sitä ei voi hoitaa. Tosin tämän prosessin aikana olen oppinut ihmisluonnosta, byrokratiasta ja luottamuksesta ikäviä asioita noin niinkuin kantapään kautta. Ei kannata luottaa. Ihmiset ovat typerämpiä kuin uskoisikaan. Firmat eivät tee niille kuuluvia töitä, joista niille maksetaan. Seuraavaksi olen hieman viisaampi. En luota enää.

Bluussit menivät osaksi ohi, mutta lauantai-iltana oli loppujen lopuksi sittenkin hauskaa, vaikka aluksi näytti huonolta. Mielialavaihtelut, ou jee... Bileet olivat joka tapauksessa hyvät, ja pääsin laulamaan SingStaria sillä seurauksella, että nyt haluan omaksi sellaisen. Olenkin jo katsellut huuto.netistä itselleni mikrofoneja ja eri versioita tuosta bileiden ikiliikkujasta ja -liikuttajasta. Jos ensin treenaan puoli vuotta yksinäni, ehkä sen jälkeen voin haastaa muitakin. Tosin viime lauantaina minut jouduttiin melkeinpä väkisin repimään irti mikrofonista. Kiitos ja anteeksi.

Olen saanut hieman väriä pintaan, minä! Uskomatonta. Jatkan projektiani huomenna, toivottavasti jollakin mukavalla tamperelaisella biitsillä. Ulkona on kivempi lukea kuin kotona, näin on näreet. Toivottavasti en polta itseäni - se on kyllä hyvin mahdollista. Mutta kokeillaan. Minulla on vapaata vielä kaksi päivää, joista jälkimmäisen vietän Lahdessa mummin luona.

Suunnitteilla on muun muassa kesäretki Savonlinnaan työkaverin kanssa, huisaa! Lisäksi tietenkin paljon liikuntaa, ulkoilua, säästökuuria yms. Puolen tunnin kuluttua minulla on palkkapäivä. Kusen pinta laskee hetkellisesti.

Ilmoitusluontoisesti

Seuraavien kuuden herran päivän aikana aion muun muassa:

- ruskettua
- juoda kylmiä alkoholijuomia ulkotiloissa
- tavata poikkista
- istua junassa
- leikkiä 1,5-vuotiaan serkuntyttöni kanssa
- olla maksamatta yhtään laskua (sillä tilini huutaa tyhjyyttään)
- käydä mummin luona Lahdessa
- lukea kv-politiikan tenttikirjaa (ja dekkareita)
- jotain muuta, mitä

Siinä mielessä huonopalkkainen, osa-aikaiseksi määriteltävä kesätyö on oikeastaan ihan jees, että ihmiselle saattaa tulla pikkuyllärinä kuuden päivän vapaaputkia. Ei minulla tällaisia ole muina vuodenaikoina. Kiitos, valtion laitos, tästä vähästä. Nyt suljen tietokoneen, luen hieman kirjaa, painun pehkuihin ja huomenna kohti kotikaupunkia ja blu-blu-blu-Bluuuuusseja!

Virta ole halki edessä airon

Olen palannut sivistyksen pariin.

Juhannus oli kiva. Panimme mökin kuntoon hyvällä porukalla hyvässä hengessä. Kyllä kelpaa mennä uudestaankin. Sää oli epävakainen ja outo, järvivesi kylmää, saari täynnä lintuja ja eläimiä. Olutta oli, liikaakin. Kokkokin poltettiin, hienosti syttyi ja paloi (naiset hoitivat asian!), järvi oli kaunis. En olisi halunnut lähteä pois. Sukulaismieheni antoi kotimatkalle valokuvan vuodelta -62, jossa portailla istuu mummini, 3-vuotias isäni ja kyseinen isän serkku. En muutenkaan ollut jo tarpeeksi herkistyneessä mielentilassa. Päätin mennä mökille uudelleen tämän kesän aikana, vaikka mikä tulisi. Alkaa vituttaa, kun niin hieno paikka on ilman käyttöä. Sitäpaitsi minä viihdyn mökillä todella hyvin, siellä ihmislapsen mieli lepää jäkäläisten kallioiden, sekametsän ja mustikanvarpujen seassa.

Lämpöaalto hyökkäsi tietenkin heti juhannuksen jälkeen. Olen päättänyt olla kesän aikana ahkera ja tehdä kaiken mahdollisen pohjustaakseni syksyn opintoja. Hajottaa tosin saada hyvin ristiriitaista tietoa sivuaineitteni sopivuudesta yhteiskuntaopin opetettavan aineen vaatimuksiin. Olen päättänyt luottaa yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan antamiin ohjeisiin, vaikka niiden mukaan joudunkin tekemään huomattavasti ylimääräisiä opintoja saavuttaakseni riittävän määrän pätevyyttä potkiakseni Suomen nuorisoa yhteiskunnallisesti valveutuneeseen elämään. Tähän suuntaan puhuminen alkaa pelottaa entisestään - onko todella niin, että mieleni on muuttunut? Kaiketi se sitten on niin. Uhma on vaihtunut haluun saada vakituinen työpaikka ja "elää todeksi yhteiskuntasuhdettaan". (Tiedoksenne, että pedagogisten soveltuvuushaastattelussa saatetaan kysyä mm. sitä, kuinka haastateltava elää todeksi yhteiskuntasuhdettaan. Näillä vastauksilla valitaan tulevat kansankynttilät. Onnea vaan.) Olen hieman ylivireässä tilassa, mutta ehkä sorvin ääreen palaaminen saa minut taas ruotuun. Viiden päivän vapaa tuntuu jo melkein kesälomalta, onneksi minulla on samanmoinen melkein heti perään, kunhan käyn huomisen ja torstain töissä.

Olen suunnitellut syksyn opintoja. Olen ällöttävän ahkera(n kuuloinen).

Eläisit hetkessä, urpo.