9. huhtikuuta 2022

Katri Rauanjoki: Kesämerkit

 


Aurinko oli painumassa alaspäin, mutta edelleen oli kuuma. Hillanraakile imi itseensä lämpöä, kypsytti ensimmäisen siemenensä valmiiksi. Ei enää montaa päivää. Punertuvan hillan vieressä solisi puro hiljalleen, sen rannalla tuuli hellästi silitti lapinorvokkeja ja pörrötti vastaisella kohoavaa akantakkua. (s. 66)

Katri Rauanjoen Kesämerkit on hieno episodiromaani kolttasaamelaisten elämästä 2020-luvulla. Millaista on olla vähemmistön vähemmistöä, katoavan äidinkielen haltija tai sen uudelleen elvyttäjä, omaa perintöään kaipaava ja vaaliva, silti valtakulttuurinkin kanssa sinut, kaupunkiin tai maailmalle kotiutunut?

Myönnän, että tunnen saamelaisuutta vain keskinkertaisesti, kolttasaamelaisuutta tarkemmin tuskin senkään vertaa. Oli huikeaa sukeltaa maailmaan, joka tuntui aidolta ja elävältä, monin tavoin tutulta ja silti paljon uutta avaavalta. Rauanjoki ei kirjoita opastaakseen tai saarnatakseen tai esitelmöidäkseen, ei. Hän kirjoittaa kertoakseen tarinaa.

Kesämerkkien henkilöhahmot voisivat hyvin tulla kylänraitilla vastaan - tai hillasuolla. Romaani on episodien kokonaisuus, näkökulma ja päähenkilö vaihtuvat joka luvussa. Ajattelen sen peilaavan kolttasaamelaisuuden moninaisuutta, kuinka mitään kulttuuria ja olemusta ei voi tiivistää tai henkilöidä yhteen vaihtoehtoon. Romaanissa kohdataan nuoria, vanhoja, muualle lähteneitä, sieltä palanneita, turisteja viihdyttäviä, netissä asiaansa ajavia, keskinäisiin kiistoihin päätyviä, rikkinäisiä ja rikottuja, vahvoja ja itsetietoisia ihmisiä. Siis koko elämän kirjo ruokakaupan kassasta maailmanmaineeseen päätyneeseen valokuvataiteilijaan. Henkilöiden elämät risteävät toistensa kanssa, yksi vilahtaa siellä ja toinen täällä, yhteisö kasvaa lukijan mielessä ja tuo kerroksia kerrontaan.

Lapin upea luonto on täynnä sielukasta elämää, uskallan väittää luonnon olevan yksi kirjan henkilöistä. Lappi, joskin Kesämerkkien Lappia läntisempi ja eteläisempi, on minulle tuttua aluetta, äitini kotiseutua. Etenkin Lapin kesän olen kokenut monet, monet kerrat ja siinä on vahvaa tunnetta ja tuttuutta, jota koin myös Kesämerkkien kanssa, vaikka Rauanjoen teos sijoittuukin erilaiseen Lappiin. Jokin silti yhdistää, muukin kuin sääskien ininä.

Romaanin sivuilla käsitellään isoja teemoja, sen henkilöt ovat kokeneet paljon ja lisää monen heistä harteille lastataan. Menetys, häpeä, pettymys, oman identiteetin haastavuus - on niin monia tapoja saada kolhuja itseensä. Vaikka kirjassa ei ole yhtä selkeää päähenkilöä, jonka kasvua tai muutosta lukija pääsisi seuraamaan, tuntuu, että silti kirjan lukemisen jälkeen on nähnyt jonkin käännöksen, mutkan ja ennen kaikkea merkittävän matkan. 

Jotain suurta vimmaa ja tunnetta tästä kirjasta luin. Tietynlaista surua ja haikeutta, toisaalta sinnikkyyttä ja uskoa siihen, että katoamassa oleva kieli tai kulttuuri on kokemastaan uhasta huolimatta elinvoimainen ja eteenpäin sykkivä, viimeiseen henkäykseen saakka. 

Annoin Kesämerkkien viedä, kuulin sääsket ja luonnon huminan, suon elämän äänet, maistoin tuoreen hillan (voi kun maistaisin!), katsoin yötöntä yötä, tunturin varjoa ja jokiveden pintaa. Nautin.


Katri Rauanjoki: Kesämerkit
S&S 2022
256 s.

Kirjastosta.


Haasteet: Helmet-haasteen kohta 9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön

1 kommentti:

  1. Tämä oli minustakin upea lukuelämys. Nautin tuosta episodirakenteesta, jonka kautta aiheeseen pääsi kurkistamaan niin monen erilaisen henkilön kautta. Episodiromaani on hieno keino kuvata kolttasaamelaisuutta meille, jotka emme sitä juuri tunne. Ja se luonto ja Lapin kesä - niin kaunista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!