1. elokuuta 2021

Mariana Enriquez: Mitä liekit meiltä veivät

 


Selkäpiitä hyytäviä novelleja Argentiinasta. Huh, vaikka luin tätä kokoelmaa pääosin päivänvalossa enkä edes ollut yksin, novellien tunnelma hengitti kylmänä niskassa.

Mariana Enriquezin Mitä liekit meiltä veivät on häiritsevä, vähän niljakas ja erittäin hyvä novellikokoelma, jonka teksteissä on goottilaisen kauhun elementtejä yhteiskunnallisen epätasa-arvon ja rakenteellisen väkivallan kuvauksen sidosaineena.

On henkiä, kummituksia, sisäänsä sulkevia autiotaloja, hämäriä naapureita, katoavia ihmisiä, raakoja murhia, haudanryöstöjä ja itsensä vapaaehtoisesti polttavia naisia. Huumerikollisuutta, aseita, etukäteen suunniteltavia kävelyreittejä, rapistuvia asuinalueita, massiivisia ympäristöongelmia. Pahuutta, jolla ei aina ole selkeää muotoa ja ihmisen sisällä olevaa kipua, jota ei välttämättä pysty sanallistamaan.

Samalla ihmiset kuitenkin elävät elämäänsä. Etsivät omaa paikkaansa, kuten Likainen poika -novellin nainen, joka on vastoin kaikkia odotuksia muuttanut sukunsa omistamaan taloon huonomaineiselle alueelle, jossa kuitenkin tuntee olonsa jotenkin kotoisaksi, vaikka asunnottomuus ja huono-osaisuus tulevat lähelle, ikkunan alle ja oman kotioven eteen. Tai Päihtymyksen vuodet -novellin tyttöporukka, joka elää nuoruuttaan kuin viimeistä päivää piittamatta mistään.

Enriquezin kerronnassa yksilöt kokevat kauheuksia ja onnea, suloisesti sekaisin. On tehtävä päätöksiä ja valintoja, uskallettava yrittää tai tyydyttävä luovuttamaan. Kaikista ja kaikesta ei ole mitään syytä pitää kiinni: jos ystävä, kumppani tai sukulainen ei ymmärrä tai ole luottamuksen ja rakkauden arvoinen, voi ihan hyvin jatkaa matkaa ilman tätä. Toisaalta joskus väkisin omasta elämästä kadonnut tai siihen jollain tapaa pysyvästi vaikuttanut ihminen saattaa jäädä kaihertamaan mieltä kuten Adelan talon tapahtumat tai Viimeiset koulupäivät -novellin käänteet osoittavat.

Kaiken taustalla on kulttuuri ja yhteiskunta, joka sallii heikomman kärsimyksen, hyväksyy hiljaa korruption ja väärinkäytökset, kääntää selkänsä niille, joilla ei ole mitään, minkä puolesta pyristellä eteenpäin – eikä siis mitään menetettävääkään. Jos koettaa muuttaa systeemiä sisältäpäin, kuten sinnikäs syyttäjä Mustan veden syvyyksissä yrittää, saattaa jäädä itse vangiksi johonkin, mitä ei edes voi ymmärtää.

Monessa novellissa ollaan jonkinlaisessa murrosvaiheessa. Lapsuus on loppumassa ja nuoruus alkamassa, viattomuuden aika päättymässä, uusi koti ei olekaan mikään viaton uusi alku millekään, oma lapsi on juuri syntynyt tai puolisosta paljastunut pettymys toisensa jälkeen. Ehkä murrosvaiheet ovat niitä, joiden aikana kauhu voi hiipiä ihmisen iholle kuin huomaamatta: kun ymmärtää oman haavoittuvuutensa, ajan väistämättömän kulun ja muutoksen, johon ei välttämättä ole valmis.

Vaikka Enriquezin vire on synkkä, kerronta on silti kevyttä, sujuvaa ja konstailematonta. Teksti herää eloon, hytisyttää ja hengästyttää. Sari Selanderin suomennosta on ilo lukea.


Mariana Enriquez: Mitä liekit meiltä veivät
Suomentaja: Sari Selander
WSOY 2021
256 s.
Las cosas que perdimos en el fuego (2016)

Kirjastosta.


Toisaalla: Kirjaluotsi, Kirjavinkit, Kirja vieköön!

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 38. Kirja on käännetty hyvin

8 kommenttia:

  1. Voi että, tämä kirja kiinnostaa todella paljon! Minulla oli se jo lainassa kirjastosta, mutta joku ryökäle teki siitä varauksen ja jouduin palauttamaan sen enkä siis ehtinyt lukea sitä. Harvoin innostun novellikokoelmista näin, mutta tässä tuntuu olevan sitä jotain. Lisäksi tulee luettua aika vähän eteläamerikkalaista kirjallisuutta, niin ihan siksikin haluan tämän lukea. Ehkä luen sen suomeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä kirja on ehdottomasti sinun makuusi, uskallan sanoa! Toivottavasti saat sen pian käsiisi, kuulen mielelläni, mitä tykkäät!

      Poista
  2. Tähän voisi tarttua! Tosi harvoin tulee minullakaan luettua eteläamerikkalaista kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, jos luet tämän. Ansaitsee ilman muuta lukijansa!

      Poista
  3. Tämähän kuulostaa ihan mielettömän kiinnostavalta! Voisin lukea tämän täsmäiskuns johonkin haasteeseen, ehkä Halloweeniin?

    En ollut kuullutkaan tästä aiemmin joten kiitos vinkistä, kuten edellisillä eteläamerikkalaista kirjallisuutta osuu liian harvoin kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea, tämä sopii todellakin vaikkapa juuri halloweenin aikaan! Kiva, että sait tästä osuvan vinkin.

      Poista
  4. Hienoa, että argentiinalainen kirja on löytänyt tiensä suomennettavaksi! Mielelläni avarran maailmankuvaani, mutta vielä ei olla niin pitkällä, että vapaaehtoisesti lukisin jotain kauhua. Pistän tämän mieleen, jos sellainen hetki kuitenkin tulisi. Ehkäpä silloin voisi aloittaa pienillä annoksilla eli novelleilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin oli vähän yllätys, että tämä oli niinkin kauhuisa, koska tätä ei ole kauhugenreen sijoitettu kirjastoluokituksessa. Mutta yllättävän hyvin selvisin, vaikken kauhusta yleensä piittaa. Tässä kaikki muu vei voiton ja innosti lukemaan, vaikka vähän niljakas olo välillä olikin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!