25. toukokuuta 2020

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen



Ilmeisesti Emmi-Liia Sjöholmin esikoisteos Paperilla toinen on tämän vuoden kohukirjoja, joka on kerännyt ainakin jonkin verran mainetta erinäisissä kirjakeskusteluissa. Itse olen ollut alkuvuoden niin sanotusti poissa pelistä niin kirjojen kuin muunkin maailman suhteen, joten suurin kohu ehti mennä minulta ohi. Nyt kuitenkin luin kirjan, jonka räiskyvänoranssi kansi särki silmiäni.

Itse asiassa luin kirjan osuvasti äitienpäivänä, alusta loppuun. Olin äitienpäiväviikonloppuna sairaana, pelkäsin saaneeni jostakin koronan (en ollut saanut, testi oli negatiivinen), ja mieleni oli monella tapaa maassa. Oli tosiaan ensimmäinen äitienpäiväni, mutta kurkkuni oli niin kipeä etten meinannut pystyä nielemään mitään. Puoliso hoiti vauvaa ja minua, minä nukuin ja silloin kun en nukkunut, luin.

Paperilla toinen on autofiktiivinen romaani, joka käsittelee pääosin päähenkilönsä seksuaalisuutta, seksikokemuksia ja parisuhteita. Siinä tullaan myös äidiksi, sitten lopulta kuitenkin, vaikka pitkään muulta vaikuttaa. Kerronta kulkee useammassa aikatasossa hapuilevista teinivuosista parikymppiseksi äitipuoleksi Viikonloppuisän lapselle ja kolmekymppisenä biologiseksi äidiksi omalle tyttärelle.

Minäkertoja toteaa paikoin lähes lakonisesti kohtaamansa asiat ja käänteet. Hän elää niin kuin haluaa tai niin kuin nyt sattuu elämään. Kohtaa miehiä, naisia, tuttuja, tuntemattomia. Ihastuu, rakastuu, pettyy, harrastaa hyvää seksiä, huonoa seksiä, tulee hyväksikäytetyksi, käyttää itse hyväksi. Päähenkilö on paikoin raivostuttavan rasittava, paikoin hän herättää sääliä, empatiaa, halun auttaa ja halata. Mutta ystävänä hän olisi varmasti uskomattoman haastava.

Mietin, millä Paperilla toinen provosoi. Se on toki suorasukainen, inhorealistinenkin, hyvin ruumiillinen ja peittelemätön. Mutta onko juuri se provosoivaa? Eikö niin ole tehty jo, monesti, eri tavoin, aikaa sitten? Itse en lopulta jäänyt kiinni rajuun ja paikoin inhottavaan seksiin (inhottavaan siksi, että se tuntui toista tai molempia osapuolia loukkaavalta, alistavalta ja satuttavalta), vaan minua tökki, satutti ja herätti kuvaus äitiydestä. Kuinka se ei tosiaankaan ole kevyttä linnunlaulua, lämpöä ja onnea.

En tiedä, miksi Sjöholmin kerronta äitiydestä osui niin hyvin kohdalleen juuri minuun. Olen minä tiennyt ennen äidiksi tulemista, ettei se ole mitään ikuista nousukiitoa ja onnen autuutta, todellakin olen tiennyt sen. Ja silti, silti se on päässyt yllättämään ja potkaisemaan ilmat pihalle. Se rankkuus, satuttavuus ja viiltävyys, se jatkuva syyllisyys siitä, että olen äiti väärällä tavalla, elän äitiyttä väärin. Tähän aiheeseen Sjöholm osuu romaanillaan juuri kohdilleen, juuri minuun. Äitiydestä lukiessani lähes jo unohdin, mitä kaikkea muuta päähenkilön elämään kuului, mikä kaikki muu oli sitä, jonka oli tarkoitus jotenkin kohahduttaa.

Paperilla toinen on kiinnostava kirja. Se varmasti ihastuttaa ja vihastuttaa, herättää huomiota ja provosoi. Samalla tuntuu, että se on olemassa itsekkäästi vain itseään varten, omana tarinanaan juuri omalla tavallaan kerrottuna. Samastuttavaa tai ei, se kertoo silti omalla tavallaan raadollisen paljon 2000-luvusta. Tämä on totta, tätä kaikkea on, hyväksyi ja uskoi sen tai sitten ei.


Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen
Kosmos 2020
188 s.

Kirjastosta.


Toisaalla muun muassa: Kirjanmerkkinä lentolippu, Aina joku kesken, Kirjoihin kadonnut, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Mitä luimme kerran  

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja.

2 kommenttia:

  1. "Tämä on totta, tätä kaikkea on, hyväksyi ja uskoi sen tai sitten ei." Tämä juuri! Tästä kirjasta käytyä keskustelua on ollut hurjan mielenkiintoista seurata, sillä tuntuu, että jokainen sitä joko todella vihaa tai rakastaa. Ja viha liittyy usein juuri provosoivaksi koettuun sisältöön, seksiin ja naisen tapaan kuvata sitä, häpeään, joka kantaa kirjaa, mutta olisi edelleen hyvin monen lukijan mielestä pitänyt piilottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aihepiiriin liittyy kyllä paljon sellaista, mikä nostaa esiin henkilökohtaisia kokemuksia, muistoja, mielipiteitä ja asenteita. Siinäkin mielessä Sjöholm on mielestäni onnistunut kirjassaan hienosti: se ei jätä kylmäksi, vaan sörkkii ja potkii ja häiriköi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!