17. helmikuuta 2019

Juha Itkonen: Minun Amerikkani



Pidän Juha Itkosen kirjoista todella paljon, olen pitänyt jo kauan. Muistaakseni ensimmäinen, jonka luin, oli Kohti, ja se oli joskus ennen blogiaikaa. Kaiken muun olen nyt Helsingin kodin hyllyssä sinnikkäästi odottavaa esikoisteosta Myöhempien aikojen pyhiä lukuun ottamatta lukenut, viimeisimpänä siis omaelämäkerrallisen matkakertomussikermän ja maailman Yhdysvaltojen tilaa kartoittavan Minun Amerikkani.

Kustantaja on luokitellut teoksen takakannen mukaan luokkaan 84.2 eli kaunokirjallisuuteen, mutta ainakin Savonlinnan kaupunginkirjastossa se on luokassa 48.312 eli maantieteen, matkojen ja kansatieteen alaluokassa Yhdysvallat. Sinne se hienosti sopiikin, sillä vaikka Minun Amerikkani on häpeämättömän omakohtainen ja kirjoittajan omasta navasta kaiveleva, soveltuu se matkakirjallisuudeksi mitä parhaiten.

Itkonen avaa kirjassa omaa suhdettaan Yhdysvaltoihin. Suhde on ollut pitkä, polveileva ja moneen otteeseen konkreettisesti koeteltu. Kirjan kirjoittamisaikaan käydään Donald Trumpin ja Hillary Clintonin välistä taistelua presidenttiydestä, ja viimeisillä sivuilla eletään mukana Trumpin virkaanastujaisissa tammikuussa 2017 – epäuskoisena, mutta eletään kuitenkin.

Minun Amerikkani rakentuu paloista, joissa tunne, tieto, kokemukset ja toiveet sekoittuvat. Itkosen useat matkat Yhdysvaltoihin, niin lomat, työmatkat kuin jakso kirjailijaresidenssissä, muodostavat moni-ilmeisen ja koko ajan syvenevän näkemyksen maasta, jota tuskin kukaan ulkopuolinen voi lopulta kokonaisuutena ymmärtää. Sitä lukee ahnehtien, tyytyväisenä hyristen, välillä myös hyytyen. Itkonen on rehellinen (tai ainakin osaa esittää olevansa), ja hänen käsinkosketeltavat häpeän ja nolouden hetkensä Detroitin kaduilla tai valkoisen miehen taakkansa jenkkifutista seuratessa tuntuvat samastuttavilta ja ymmärrettäviltä, joskin paikoin myös rasittavilta ja alleviivaaviltakin. Mutta luen sen myös tyylikeinona, kerronnallisena kikkana.

Minun oma Amerikkani on Etelä-Kalifornia, jossa vietin syksyn 2004 (meinasin ensin kirjoittaa 2014, koska en voi uskoa, että siitä on kohta viisitoista vuotta hemmetti). Kalifornia on hurmaava, kiehtova, ristiriitainen, muovinen, kuiva, merellinen, tervehenkinen, värikäs, monipuolinen, hippi, juppi. Sinä syksynä näin monta mielenosoitusta Irakin sotaa vastaan, sinä syksynä George W. Bush valittiin toiselle kaudelleen, ja kaikki itseään liberaaleina pitävät luulivat, että se on jotakuinkin pahinta, mitä voi tapahtua. (Vähänpä tiesivät/tiesimme.)

Sinä syksynä olin välillä tosi yksinäinen, mutta silti hurjan onnellinen: olin toisella puolella maailmaa seikkailemassa, itsenäistymässä, kokemassa juttuja, jollaisia en ikinä sen jälkeen ole nähnyt tai kokenut. Se oli ihana syksy, vaikkakin myös henkisesti aika rankka, ja minä menetin silloin osan sydämestäni Yhdysvalloille lopullisesti. Kaikesta epätasa-arvoisuudesta, hyökkäävästä feikkiydestä, toimimattomista asioista ja pöyhistelystä huolimatta minä rakastuin. En ole sen jälkeen käynyt Atlantin takana, vaikka olen siitä haaveillutkin, välillä paljonkin. Joskus vielä menen, enkä tiedä, tulenko takaisin.

Itkosen Minun Amerikkani herätti matkakuumeen, vaikkei se mikään Yhdysvaltojen mainoskampanja olekaan. Mutta ehkä se toimii juuri siksi: se paljastaa, kuinka vähän niin suuresta maasta lopulta voi ymmärtää, mutta kuinka paljon siellä on selvitettävää, ihmeteltävää, tutustuttavaa, pelättävää.

Yhdysvallat ei ole ikinä valmis, eikä sitä saa koskaan ammennettua tyhjiin.


Juha Itkonen: Minun Amerikkani
Otava 2017
350 s.

Kirjastosta.


Toisaalla: Kulttuuri kukoistaa, Nannan kirjakimara, Täysien sivujen nautinto, Helmi Kekkonen

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 31. Kirjassa kuljetaan metrolla.

8 kommenttia:

  1. En ole lukenut Itkosta enkä käynyt Amerikassa. Kommentoin vain Amerikka-suhdetta. Varmaan aika monilla ihmisillä on vetoa sinne ja semmoista omituista virtuaalikodikkuuden tuntua, joka on syntynyt vuosikymmenien elokuva- ja viihdealan altistuksesta. Nuoruudessani Amerikka-vastaisuus oli suurta Vietnamin sodan aikana. Tuttavapiirissäni on vanhempi nainen, joka vieläkin on tiukasti esim amerikkalaisia elokuvia vastaan. Mikä on aika järjetöntä, onhan skaala ihan mielettömän laaja. Vielä 5-kymppisenä haaveilin että ajaisimme mieheni kanssa pitkin Route 66'tä ja näkisin kaikki ne tienvarren huoltoasemat ei missään, joita on monissa elokuvissa nähnyt ja kaikki maisemat, New Yorkista Kaliforniaan. Onhan se hieno maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta: monia meistä on yhdysvaltalaisella viihteellä altistettu vuosikaudet. Muistelen, että itsellänikin oli jokin "jenkkiangsti" joskus nuorempana, ennen kuin sitten lähdin kokemaan Yhdysvallat itse. Oli WTC-iskut ja Irakin sodat ja George W. Bush...

      Onneksi noille reiteille voi päästä fiktion ja matkakertomusten keinoin, vaikkei itse lopulta reissuun lähtisikään. Kyllä Yhdysvalloista irtoaa niin paljon ammennettavaa!

      Poista
  2. Hienosti kirjoitettu analyysi! Olen kirjan lukenut ja muutamaan otteeseen jenkeissä käynyt (ajanut mm. edellisen kommentoijan mainitseman Route 66 Chicagosta Los Angelesiin) ja Itkosen kuvailut ovat mielestäni uskottavia. Hyvin olit tulkinnut, että jotkin alleviivaukset tms. kirjassa saattavat olla tyylikeinoja. Itse luin ehkä liian suorasukaisesti ja hieman pariin otteeseen huomasin ärtyväni kirjan kommenteissa esiintyvästä liialisesta dramatisoinnista.

    Yhdysvallat ovat moninaisuudessaan ja suorasukaisuudessaan kiinnostava valtio. Sieltä löytyy kaikille kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ehdottomasti Yhdysvaltojen vahvuus ja voima: siellä todella on kaikkea, jokaiselle jotakin, mielettömän paljon ja enemmän kuin voisi uskoa. Minua ovat kiehtoneet suurkaupunkien ohella se valtava pinta-ala, jossa on vain harvaa asutusta, lähinnä preeriaa ja luonnonmaisemaa. Sinne olisi hienoa joskus päästä myös kokemaan.

      Poista
  3. Hmm, tämä voisi olla kiinnostavaa lukea. Itsekin olen rampannut Jenkeissä useita kertoja ja tehnyt siellä lukuisia road trippejä, patikoinut vuorilla asuen vuokramökissä, viettänyt kuukauden Las Vegasissa ystäväni luona jne. Meidän piti alun perin muuttaa Jenkkeihin, mutta jäimme jumittamaan Lontooseen, mistä olen nyt todella iloinen! Lopetimme jenkkireissut Trumpin astuttua valtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan, Elegia. Voisit löytää tästä samastuttavaa ja ehkä vastaanväitettävää, tuolla reissukokemuksella sinulla on varmasti vielä enemmän omaa sanottavaa Jenkkilään kuin minulla. Minua kiehtoisi kovasti päästä uudelleen Yhdysvaltoihin, mutta jokin nyt tosiaan tämän hetken tilanteessa hiertää sen verran, että muut kohteet ovat ensisijaisemmin mielessä.

      Poista
  4. Kiitos tästä kirjavinkistä. Itse asuin Jenkeissä syksyn 2016 ja kevään 2017, juuri oikeaan aikaan. Olen myös päässyt matkustamaan ympäri Yhdysvaltoja pois lukien länsirannikko. Yhdysvallat ja amerikkalaisuus herättävät tulvan mielikuvia ja mielleyhtymiä, kiintoisaa miten Itkonen sen näkee. Pitää laittaa tämä Juha Itkosen kirja lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sait tästä kirjavinkin! Toivottavasti saat lukemisesta jotakin irti. Omat kokemukset varmasti vahvistavat lukukokemusta, niin minulla kävi, vaikka omasta Jenkkiseikkailustani on jo reilummin aikaa. Kyllä se vain on kiehtova maa kaikkine ristiriitaisuuksineen, ei voi muuta sanoa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!