11. tammikuuta 2019

Epätodennäköinen luettava ja hypekirja, jonka hienoutta en ymmärrä




Luinpa taas muutaman kirjan. Kummastakin jäi vähän tympeä maku, mutta eri syistä. Luettavana olivat Harri Nykäsen Raid ja Rachel Cuskin Ääriviivat.

Kadun synkkä ritari Raid lienee jo lunastanut paikkansa kotimaisen dekkariskenen perustuksissa. Sarja on edennyt usean osan verran, mutta minulle luettavaksi päätyi ihan ensimmäinen osa, jonka valitsimme Tätä kirjaa tuskin muuten lukisin -lukupiirimme viime vuoden lopun yhteiseksi luettavaksi. Raid on siis lain pimeällä puolella kulkeva entinen linnakundi, jonka maine on kiirinyt kauas. Se on kiirinyt myös pornobisnestä pyörittävän Sundmanin korviin. Sundmania joku uhkailee, mutta kuka? Sen Raid lupaa selvittää, kunhan pääsee sairaalasta, jonne on joutunut pahoinpitelyn seurauksena.

Helsingin tummemmat sävyt saavat eloa, kun Raid lähtee penkomaan tapausta. Samalla moni muukin hampaankolossa oleva asia alkaa valjeta. Kuviossa on ehkä sittenkin enemmän kuin ensin luulisi. Etenkin siinä vaiheessa, kun käsiin jää myös ruumis.

Raid on nopeaa luettavaa, ja sen tarjoama ajankuva 1990-luvun alusta alkaa olla jo silkkaa historiaa. On puhelinkoppeja, puhelinvastaajia, aidosti etukäteen sovittavia tapaamisia, kivijalkaliikkeitä. Ja aikaan ja paikkaan sitomattomasti kostoa, vihanpitoa, katkeruutta, selvittämättömiä välejä. Poliisityöstä ei Raidin perusteella kovin mairittelevaa kuvaa saa, ja Nykäsen luomus, jossa tasapainotellaan rikollisuuden ja oikeudentunnon kapealla rajalla, on mainio. Sukupuoliroolit ja sivuhenkilöiden kuvaaminen on kuitenkin hivenen nihkeää ja vie terää tarinalta. Raid itse jää sitä vastoin kiehtomaan – joskaan en silti usko sarjan pariin palaavani.

Rachel Cuskin Ääriviivat on ollut jonkinmoinen ilmiö ainakin kirjablogeissa. Minulla oli se pitkään lainassa kirjastosta, ja vuoden lopuksi sen sitten vihdoinkin lukaisin. Ja nimenomaan lukaisin: en uponnut sen maailmaan, en kokenut juuri mitään, ainoastaan silmäilin sivut läpi. Minun on hyvin vaikeaa ymmärtää, mikä kirjasta tekee niin mestarillisen, älykkään ja erityisen kuin kerrotaan.

Ääriviivojen kehystarinassa brittiläinen kirjailija matkustaa Ateenaan opettamaan kirjoituskurssille. Kirjailijalla on oma elämänsä ja perheensä, mutta sitä keskeisemmäksi nousevat hänen kohtaamiensa ihmisten tarinat. On vieruskaveria lentokoneesta, kurssin osallistujia, vanhoja tuttuja ja uusiakin. Heidän kertomiensa kuulumisten kautta aukeaa näköala ihmissuhteiden mereen etenkin parisuhteen ja vanhemmuuden kautta.

Koin Ääriviivat hyvin tavallisena kertomussäikeiden kokoelmana. En lainkaan mullistavana tai briljanttina. Jäntevää kerrontaa se toki on, ja suomennos on hyvä. Mutta mitä sellaista siinä on, joka uudistaa romaanitaidetta? En yksinkertaisesti käsitä!

Varmaan palaan kolooni lueskelemaan jotain matalaotsaista ja tavallista, jonka ei ole tarkoituskaan olla mitään muuta kuin on. Sylettää.



Harri Nykänen: Raid
WSOY 1992
195 s.

Kirjastosta.

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä, Jatkumo


Rachel Cusk: Ääriviivat
Suomentaja: Kaisa Kattelus
S&S 2018
207 s.
Outline (2014)

Kirjastosta.

6 kommenttia:

  1. Ajattelin täsmälleen samoin Ääriviivoista. Luin sen ja siinähän tuo meni, mutta en ymmärrä sen saamaa suitsutusta. Joku kirjoitti lukeneensa sen jo moneen kertaan ja löytäneensä aina uutta. Ihmettelen, olemmeko lukeneet saman kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli myös se olo, että olenko oikeasti lukenut saman kirjan kuin kaikki ne, jotka ovat saaneet Ääriviivoista suuren kokemuksen. Ja näissä tapauksissa alkaa aina epäillä ensisijaisesti itseään: mikä minussa on vikana kun en tajua? Mutta helpottavaa silti, että on joku toinenkin, joka ei ihan tajunnut. En ole enää yksin! ;)

      Poista
  2. Tässäpä kolmas jurnuttelija: Raid on kevyttä kenttälounasta, ajankulua kesäiseen riippukeinuun ja hänellä on omavankka kannattajakuntansa ja hyvä niin. Oma aika ei vielä ole tullut tutustumista lukuunottamatta nii-i-iin pitkäksi:)

    Ääriviivojen kanssa jäin hiukka ymmälle, sillä oma lukukokemukseni ei yltänyt sen saamien kehujen tai huomion tasolle. Ihan kiva tutustuminen, mutta en edennyt toiveista huolimatta kättelyä pidemmälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jäin pohtimaan, luinko kirjaa jotenkin "väärin"? Tiesin sitä kehutun, mutta sitten kun en itse päässyt mihinkään imuun, vastentahtoisuus taisi vain kasvaa sivu sivulta, kun en saanut kirjasta irti mitään sellaista, mitä en olisi jo joskus aiemmin lukenut. Mutta näin ne lukukokemukset vaihtelevat, lukijat ovat erilaisia.

      Poista
  3. En ole kumpaakaan näistä kirjoista lukenut, mutta pakko silti kommenteerata että Raidia voisin kokeilla ihan vain sen ajankuvan vuoksi eli pääsisi nostalgioimaan puhelinkoppiin ja ennalta sovittuihin tapaamisiin :D Ja kai se pitäisi minunkin edes yksi Raid lukea.

    Rachel Cuskin kirjoja en ole vielä(kään) kokeillut ja edelleen ehkäilen maksaako vaivan. Kuvaamasi perusteella ei juuri innosta ja vaikka olen muutamia ylistäviä arvioita lukenut tuosta kirjasta, niin intuitioni kuiskii ettei välttis ole mun juttu. Mutta sitähän ei tietenkään tiedä, ellei kokeile. Jään siis ehkä-tilaan edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, Raid on oikeasti aika oiva aikamatka. Yksi osa varmasti sujahtaa nopeammin kuin huomaatkaan! Tosin tämä ensimmäinen osa piti kaivaa kirjaston varastosta asti, mutta uudempia saa varmaan helpomminkin.

      Joo, kokeilematta ei tiedä. Eli kyllä Cuskille kannattaa antaa mahdollisuus, jos yhtään siltä tuntuu, koska niin moni siitä on pitänyt ja saanut siitä isoja elämyksiä. Jotain erityistähän siinä on oltava, vaikken minä sitä löytänyt.

      Poista

Kiitos kommentistasi!