22. lokakuuta 2018

Lapsuus Lähi-idässä ja vanhuus Alaskassa – Syyskuun Kuukauden lyhyet

Lukeminen ja bloggaaminen ovat tuntuneet ankeilta ja kankeilta harrastuksilta viime aikoina. Into molempiin on alamaissa. Huomaan, että keskittyminen on vaikeaa ja tyydyn lähinnä selailemaan aivottomana puhelinta sellaisina aikoina, jolloin aina ennen olisin uppoutunut kirjoihin tai niistä kirjoittamiseen. Asiaintila ei ole mieluisa, ja joitain korjausliikkeitä olen nyt vähitellen aloittanut. Kyllä se varmaan tästä taas iloksi muuttuu.

Tällä viikolla minulla on syysloma. Nukuin tänään yllättävän pitkään (univaikeuksia on ollut), join aamukahvia ja varasin talvirenkaiden vaihdon autolle. Nyt istuskelen vain ja katselen kirkastuvaa päivää. Yöllä oli kova tuuli ja sade, joita kuuntelin pimeydessä. Tämän ja huomisen päivän aion vain oleskella, keskiviikkona lähden Tampereelle ja perjantaina Helsinkiin.

Kirjamessut! Nehän siellä Helsingissä odottavat! Eilen hieman vilkuilin messuohjelmaa, mutta en vielä tehnyt sen tarkempia suunnitelmia. Kaipaisin kovasti paperista messuohjelmaa, netin lista tuntuu uuvuttavalta. Mutta kyllä minä sen selätän ja muutaman must see -tärpin sieltä löydän! Palaan niihin myöhemmin.

Nyt yritän sen sijaan selättää muutaman ikivanhan (eli syyskuisen) lukukokemuksen tiiviisti ja lyhyesti. Niitä yhdistää kurkistus itselleni vieraaseen kulttuuriin: Lähi-itään ja Alaskan alkuperäiskansan elämää.

Riad Sattouf on ranskalainen sarjakuvataiteilija, jonka omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaanisarja Tulevaisuuden arabi – Lapsuus Lähi-idässä on ollut menestysilmiö Ranskassa. Sarja alkaa osalla, joka kuvaa vuosia 1978–1984, jolloin Sattoufin perhe asui ensin Libyassa ja sitten Syyriassa.

Sattouf on syyrialaisen isän ja ranskalaisen äidin esikoispoika, ihmeellisen kaunis ja täydellinen vaaleine kiharoineen. Vanhemmat tapasivat toisensa yliopisto-opiskelijoina. Isä väitteli tohtoriksi, muttei halunnut jäädä Eurooppaan työskentelemään, vaikka saikin mahtavan työtarjouksen – sen esittänyt taho ei osannut kirjoittaa hänen nimeään oikein, mikä loukkasi omanarvontuntoista miestä kovasti.

Niinpä perhe muuttaa Libyaan, joka on Muammar Gaddafin rautaisen otteen alla. Talot rapistuvat, kuka tahansa saa asettua asumaan minne vain, päivittäistarvikkeita saa hankittua, kun on tuuria. Sattoufin isä pyrkii edistämään asioita ja kehitystä tehdäkseen arabimaista jälleen kunniakkaita ja toimivia. Sattoufin äiti puolestaan vajoaa jonkinlaiseen koti-ikävän ja tilanteeseen alistuvaan puolikoomaan. Pikku-Riad tarkkailee elämää ja perhettä lapsen näkökulmasta, ihmetellen ja välillä ahdistuen.

Libya ei tarjoa riittävästi rakennuspalikoita hyvään elämään, joten perheen seuraava osoite on Syyria. Siellä isä sopeutuu tuttuihin tapoihin ja ihmisiin, muulla perheellä on edelleen vaikeaa. Riad saa myös pikkusisaruksen, joka tietenkin mullistaa omalla tavallaan huomion keskipisteenä olleen pojan maailman.

Tulevaisuuden arabi oli kiinnostavaa mutta hieman haastavaa luettavaa. Tarina on ristiriitaisia ajatuksia herättävä, se kiskoo ajatuksia eri suuntiin. Henkilöhahmot lähinnä ärsyttävät: Riadin isä on rasittava, omahyväinen ja itsepäinen, äiti puolestaan kummallisen alistuva, vähitellen selvästi jonkinlaiseen masennukseen vaipuva. Riad joutuu pohtimaan omin päin isoja asioita, kun vanhemmilla ei ole halua tai taitoa selittää hänelle, miksi jotakin tapahtuu.

Sattoufin piirrostyyli ei aivan osunut makuhermoihini, se on turhan pyöreää ja yksinkertaistavaa, vaikka onkin ilmeikästä ja kuvaavaa. Saa nähdä, luenko jatko-osia: teoksen pohjavire tuntui minusta ahdistavalta.





Velma Wallisin pienoisromaani Kaksi vanhaa naista vie puolestaan aivan toisenlaiseen maailmaan ja ympäristöön: Alaskan luontoon. Se pohjautuu Athabaskan-kansan Gwich'in heimon kansanperinteeseen ja tarinaan, jota heimon keskuudessa on kerrottu pitkään.

Heimo on kärsinyt pitkään nälästä ja voimien uupumisesta. Päällikkö ja heimoneuvosto päättävät tehdä jotakin rajua: heimon kaksi vanhinta naista on jätettävä jälkeen, sillä heistä huolehtiminen vie liikaa muutenkin vähäisiä resursseja. Niinpä Ch'idzigyaak ja Sa' joutuvat jäämään viimeiselle leiripaikalle, kun muut jatkavat matkaansa.

Aluksi naiset ovat järkyttyneitä ja lamaantuneita kokemastaan kohtelusta. He eivät kuitenkaan alistu kohtaloonsa ja jää odottamaan hidasta näivettymistä nälkään ja kylmään, vaan rakentavat itselleen suojan, keräävät ravintoa ja alkavat myös metsästää pienriistaa jo lapsena oppimillaan taidoilla. Talvi tulee, mutta naiset selviävät siitä paremmin kuin hyvin. Eivät ehkä yltäkylläisesti, mutta hengissä kuitenkin. Muulla heimolla on samaan aikaan suuria vaikeuksia selvitä päivästä toiseen, ja lopulta neuvokkaiden ja sisukkaiden vanhojen naisten apu on korvaamatonta – jos he suostuvat antamaan anteeksi.

Kaksi vanhaa naista on perinteinen kansantarina käänteineen ja opetuksineen. Se kertoo olennaisia seikkoja ihmisenä olemisesta ja yhteisön merkityksestä. Kiinnostavana pidin etenkin heimon arkipäiväisiä tapoja ja taitoja: luonnossa ja luonnosta elämistä, metsästämistä, käsitöitä ja asumuksia.



Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi. Lapsuus Lähi-idässä (1978–1984)
Suomentaja: Saara Pääkkönen
WSOY 2015
158 s.
L'arabe du futur. Une jeunesse au Moyen-Orient (1978–1984) (2014)

Kirjastosta.

Toisaalla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Oksan hyllyltä, Kirjojen keskellä

Haasteet: Maailmanvalloitus (Libya), Sarjakuvahaaste, Jatkumo


Velma Wallis: Kaksi vanhaa naista
Suomentaja. Tuomas Kilpi
Like 2002
88 s.
Two Old Women (1993)

Kirjastosta.

Toisaalla: Mummo matkalla, Kirja vieköön!, Ullan luetut kirjat

Haasteet: Yhdysvallat-lukuhaaste, Tundran lumoissa

12 kommenttia:

  1. Kiinnostavia kirjoja nämä molemmat, siis kiitos vinkistä! Minua kiinnostaa lukea kirjoja eri puolilta maailmaa, sekä faktaa että fiktiota. Joku Wallisin kirja minulla joskus olikin, mutta harmi kyllä se jäi jostain syystä silloin lukematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, eri paikat ja kulttuurit ja yhteisöt kiinnostavat paljon. Wallisilta olen itse lukenut aiemmin kirjan Lintutyttö ja mies joka seurasi aurinkoa, joka on myös alkuperäiskansan kansanperinteeseen perustuva romaani.

      Poista
  2. Minuakin häiritsisi tuo piirrostyyli tuossa sarjakuvassa. Se näyttää minusta enemmän lyhyisiin, humoristisiin sanomalehtistrippeihin sopivalta eikä sovi yhteen vakavien aiheiden kanssa. Kenties ristiriita on tietoisesti haettu, mutta kuvat eivät kyllä innosta tarttumaan tähän.

    Luin lukioaikana paljon eri kulttuureista ja alkuperäiskansoista, ja silloin uskon lukeneeni myös Wallisin toisen kirjan eli tuon mainitsemasi Lintutyttö ja mies joka seurasi aurinkoa. Jotain kiehtovaa siinä on, kuinka sopusoinnussa luonnon kanssa ja luonnon ehdoilla on eletty ja jossain päin eletään edelleen. Omassa maailmassamme on niin paljon kaikenlaista pintapuolista ja keinotekoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se sopisi varmasti enemmän juurikin sellaisiin lyhyisiin strippeihin. Nyt se alkoi nopeasti puuduttaa, ja vei jotenkin kärkeä tarinalta, jossa itsessään on paljon aineksia ja pohdittavaa.

      Alkuperäiskansat kiinnostavat tosiaan paljon, ja etenkin niiden asema nykymaailmassa. Helppoa ei ole sen enempää saamelaisilla Suomessa kuin Yhdysvaltojen alkuperäiskansoilla, joiden elintilaa on kutistettu jo vuosisatoja ja joiden tilanne on monin tavoin hyvin heikko.

      Poista
  3. Onpa todella jotenkin hassu piirrostyyli tuohon sarjakuvaromaanin aiheeseen. Ei tunnu ollenkaan sopivalta tähän.

    Sen paperilehden sai Kirjamessuilta tilattua postitse. Tilasin aikoja sitten ja se on paljon parempi kuin aikaisemmin. Ohjelma etenee kellonaikojen mukaan, ajat on leveillä palkeilla merkitty. Selkeä, helpompi seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tyyli on hyvin tietoinen, mutta ei vain tosiaan oikein kolahtanut minuun. Sinänsä kiinnostaisi, kuinka tarina etenee, mutta luulen, että jää selvittämättä.

      Haa, niinpä tietenkin! Olenpa seurannut jotenkin laiskasti ohjeistuksia/mainoksia. Nyt se ei tietenkään enää ehdi minulle ennen messuja, mutta ehkä sieltä paikan päältä saa vielä paperilehden. Tai jos ei, niin selviän kyllä. Täytyy vain rauhassa istua alas ja selailla nettisivuilta tiedot esiin.

      Poista
    2. Paperisia messulehtiä sai ainakin Oulussa Suomalaisesta kirjakaupasta tänä vuonna.

      Poista
    3. Ja luulisi, että kirjastoissa olisi tarjolla. Ainakin täällä päin on ollut.

      Poista
  4. Kaksi vanhaa naista on todella hieno pieni kertomus, olen sen pariinkin kertaan lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiinnostava tarina, ja kerrottu ihastuttavan "vanhanaikaiseen" tyyliin ilman mitään kikkailuja.

      Poista
  5. Kaksi vanhaa naista on eleetön, mutta perusolemukseltaan vahva ja ikiaikainen tarina tilanteesta, jolloin elämässä ajaudutaan vapaasen pudotukseen. Pohjalla tarjoutuu kaksi vaihtoehtoa: heittäytyä uhriksi tai suivaantua ja ottaa haastehanska vataan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelen, että tästä saa kyllä itselleen hyvää tsemppiä hankaliin tilanteisiin. Siksi Wallis on varmaan tarinan kirjoittanutkin, esimerkiksi ja malliksi siitä, kuinka ei pidä antaa periksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!