Yksinäisiä naisia – Helmikuun Kuukauden lyhyet

Helmikuu on siirtynyt tältä vuodelta historiaan. Voi millä vauhdilla viikot tuntuvat kuluvan, en pysy millään perässä. Talvi on käynyt tymäkämmäksi kuin aikoihin, mutta valo onneksi lisääntyy koko ajan. Kyllä tästä vielä kevääseen selvitään, siitä ei ole epäilystä, vaikka väsymys on ajoittain suurta.

Helmikuussa luin paljon. Etenkin sarjikset ovat kasvattaneet osuuttaan lukemissani kirjoissa aivan räjähdysmäisesti. Hyvä niin! Tuntuu hienolta, että on löytänyt uuden mielenkiinnonkohteen, joka on vieläpä sellainen, ettei lukeminen heti lopu. (En tosin voi huojuvien kirjatornieni keskellä ymmärtää, onko muka olemassa sellaista kirjallista mielenkiinnonkohdetta, josta lukeminen voisi loppua.)

Tuntuu myös, että olen passivoitunut blogimaailmassa, vaikka tekstejä tuherrankin julkaisuun säännönmukaisesti.

Mitä teille muille kuuluu?


Minulla on vielä runsaasti blogattavaa helmikuulta, mutta tähän postaukseen yhdistän kaksi yksinäisistä naisista kertovaa kirjaa, joista en kirjoita pidempää tekstiä.

Tove Jansson on suursuosikkejani kirjailjoiden joukossa, mutta minulla on koko ajan sellainen olo, että hänen tuotantonsa karkaa käsistäni. Olen lukenut suuren osan siitä nuorena, mutta koska en silloin vielä pitänyt lukupäiväkirjaa, muistikuvani ovat hieman epäluotettavat.

Siitä olen melkolailla varma, että Janssonin loppupään tuotantoon kuuluva Kunniallinen petkuttaja on jäänyt aiemmin lukematta. Romaani kuljettaa lukijansa pieneen suomalaiseen rannikkokylään, jossa talvi laskeutuu horisontin ylle. Kylässä elävät sisarukset, sinnikäs mutta syrjäänvetäytyvä Katri Kling ja hänen veljensä Mats. Kylillä juoruillaan Katrista, mutta numerot hän totisesti hallitsee.

Hieman sivummalla asuu kuvataiteilija Anna Aemelin, johon Katri tutustuu. Anna on tehnyt jo vuosikausia suloisia puutarha-aiheisia lastenkirjoja, joiden vanki hän kokee aika ajoin olevansa. Pian käy niin, että Katri ja Mats muuttavat kyläkaupan yläkerrasta Annan suurimmaksi osaksi tyhjillään olevaan taloon.                                     


Kunniallisen petkuttajan tunnelma tiivistyy vähitellen, lähes huomaamatta. Miljöö piirtyy silmien eteneen vahvana ja selkeänä. Janssonin henkilöhahmot ovat utuisia ja kuitenkin hyvin inhimillisiä. He haluavat jotakin ja ovat valmiita tekemään paljon sen eteen. Toisaalta he ovat myös muuttuvia: muiden ihmisten vaikutus saattaa heittää luonteen toisenlaiseksi, kuin se alunperin oli, ja ihminen on lopulta aivan uusi.

Janssonin kirjoittama tunnelma imaisee mukaansa, ja vaikka näennäisesti tapahtumat ovat vähäisiä, vain jonkinlaista värähtelyä todellisuudessa, lukija uppoutuu kirjan maailmaan (ja lumeen) kuin transsissa.


Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja
Suomentaja: Kyllikki Härkäpää
WSOY 1983
208 s.
Den ärliga bedragaren (1982)

Kirjastosta.


Haasteet: Taiteilijaromaanihaaste (kuvataiteilijat), Seinäjoen kirjastohaasteen kohta 32. Kirja, jossa on talvi.

Lewis Trondheimin ja Stéphane Oiryn Maggy Garrison on mainio sarjakuvasankaritar. Hymyile vähän, Maggy on ensimmäinen suomennettu albumi, toivottavasti jatkoakin saadaan suomeksi!

Maggy on työttömyyden lähes nujertama lontoolaisnainen, joka löytää onnekseen uuden työpaikan yksityisetsivän sihteerinä. Maggy on aikaansaava henkilö, vaikka elämän käänteet ovatkin häntä hieman murjoneet. Niinpä hänen on tarkoitus saada myös selvästi hiljaiseloa viettävä toimisto uuteen nousuun.

Maggyn työnantaja pahoinpidellään ja lupaavasti alkanut työelämä saa hetkellisen kolauksen. Maggy ei kuitenkaan jää lepäämään laakereilleen, sillä puntien tarve taskunpohjalla on suuri, eikä tekemättömyys muutenkaan kiinnosta. Niinpä hän alkaa tutkia tapausta omin päin ja huomaa pian olevansa keskellä melkoista sotkua, jossa raha liikkuu, mutta aina väärään suuntaan.

Maggy on hahmo, joka herätti sympatiani heti. Hän on yksinäinen, muttei toivoton: uuden ystävän voi löytää poliisivoimista lähes huomaamatta, ja miehiä nyt on pubit pullollaan. Hieman reppanan ulkokuoren alla on tymäkkä nainen, joka ei arastele tarttua toimeen, kun sitä vaaditaan. Mikään piilossa elelevä supersankari Maggy ei kuitenkaan ole, vaan hyvin inhimillinen ja haavoittuva, itsekriittinen ja uskottava.

Lisäplussaa annan siitä, että tarinan käänteet vievät Lontoosta Brightoniin, jota en olekaan tainnut ennen kirjallisuudessa kohdata. Olin Brightonissa kuukauden verran kielikurssilla joskus vuonna nolla, ja kaupunki jäi kyllä vahvasti mieleeni upeine rantoineen ja pitkine laitureineen.

Jatkoa siis suomeksi (ja ylipäänsä alkuperäiskielellä tietenkin myös) mahdollisimman pian, kiitos!


Lewis Trondheim & Stéphane Oiry: Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy
Suomentaja: Anssi Rauhala
Sininen Jänis 2017
48 s.
Maggy Garrisson: 1. Fais un sourire, Maggy (2014)

Haasteet: Sarjakuvahaaste