1. heinäkuuta 2015

Johanna Holmström: Itämaa



Leila ja Samira ovat nuoria suomalaisia muslimityttöjä. Heidän äitinsä on muslimiksi kääntynyt suomenruotsalainen, isä bussikuskina työskentelevä maahanmuuttaja. Äiti on kiihkossaan ehdoton, isä maallistuneempi. Tytöt koettavat selvitä parhaan kykynsä mukaan, vaikka eivät ajoittain tunne kuuluvansa yhtään minnekään.

Leila on yläkoulussa ja häntä kiusataan. Tyttö on kuitenkin kovapintainen ja oppii selviytymään päivästä toiseen. Rankempaa tuntuu olevan kotona, kun äiti löytää yhä uusia asioita, jotka ovat haram. Huivia tuputetaan, ja vaikka isä ei ota uskontoa niin vakavasti, perheen maine on kuitenkin ehdottoman tärkeä. Samira on jo lentänyt omille siivilleen, mutta hänelle on käynyt huonosti: hän on koomassa kaupungin sairaalassa.

Itämaa rikkoo kerronnassaan kronologiaa, ja kuvaa Leilan ja Samiran elämää käänteineen. Nuoret naiset kohtaavat ennakkoluuloja, vihaa ja pelkoja, mutta myös ihan tavallisia nuoren elämään kuuluvia asioita: kaveruutta, harrastuksia, kokeiluja. He ovat tasapainottelijoita kahden tulen välissä, eikä se ole helppo tehtävä. Helsingin kadut kutsuvat, vaikka oma tausta painaa niskassa: näkeekö joku väärä tuttu? Missä menevät vapauden rajat?

Kirja kuvaa yläkoulun lähinnä helvetin esikartanoksi. En epäile, etteikö koulussa käyminen voisi olla yhtä tuskaista, kuin se Leilalle on, mutta toivon Itämaan olevan äärimmäisyyksiin viety. Ketään koulun aikuista ei tunnu kiinnostavan, miten oppilaat koulussa ovat. Ihmistä voi lähes kiduttaa ilman, että kukaan puuttuu siihen.

Holmström menee henkilöihinsä syvälle, mutta minulle lukijana jäi kuitenkin tarkkailijan rooli. Samira pysyy arvoituksena loppuun saakka, ja aivan tarinan viimeiset käänteet minun oli vaikea hänen osaltaan niellä. Leila suojelee itseään, eikä päästä ketään lähelle, ei lukijaakaan.

Itämaa on kauttaaltaan melankolinen kirja. Se on ristiriitaisuuksien, törmäysten ja rajojen tarina, ja se kuvaa elämää, joka ei valtaväestön edustajalle ole tuttua kuin välillisesti, jos silloinkaan. Silti tarinaan on helppo uskoa, sen voi mielessään sijoittaa mihin tahansa lähiöön. Tätäkin elämä on.


Johanna Holmström: Itämaa
Suomentaja: Tuula Kojo
Ulkoasu: Safa Hovinen
Otava 2013
250 s.
E-kirja.
Asfaltsänglar (2013)

Kirjastosta.

_____

Muiden mietteitä: Kirjasfääri, Anna minun lukea enemmän, La petite lectrice, Mari A:n kirjablogi, Rakkaudesta kirjoihin, Nenä kirjassa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Notko, se lukeva peikko, Kirjasähkökäyrä, Kirjavalas

Kirjan vuoden lukuhaasteen kohta 32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi.     

4 kommenttia:

  1. Hmm... Minulle tulee tämäkaltaisista koulukuvauksista aina kovin epäuskoinen olo; Voiko tuollaista oikeasti olla jossain? Tiedän, että varmasti koulu on toisille yhtä helvettiä kiusaamisten yms. takia, mutta tuntuu niin vaikealta uskoa, että jossain on yhä kouluja, joissa kukaan aikuinen ei puuttuisi kiusaamiseen, kun sen huomaavat! Toki tarinan kannalta on aina varmasti parempi kärjistää tiettyjä seikkoja, mutta silti... Tulen surulliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. En minäkään haluaisi uskoa, että sellaista voi olla. Kiusaamista tietysti aina, mutta tässäkin kirjassa se on niin julmaa, että karvat nousevat pystyyn. Opettajat kuvataan melkoisina surkimuksina. No, ehkä me toisaalta joskus olemmekin sellaisia.

      Poista
  2. Riippuu varmaan paljon koulusta, miten hanakasti kiusaamiseen puututaan. Lapset/nuoret ovat taitavia kiusaamaan "salaa" ja niin, että se näyttää muiden (opettajien) silmissä harmittomalta. Minua kiusattiin koko yläasteen ajan eikä siihen puututtu muuta kuin joku opettaja joskus tokaisi "olkaapa nyt kunnolla". Ehkä nykyään kiusaaminen huomataan ja siihen puututaan hanakammin eri tavoin. Ainakin se on nostettu ihan tavalla "pöydälle" kuin ennen muinoin, jolloin siitä ei oikein voinut edes puhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kuisaamisesta tosiaan puhutaan paljon, on kiva-koulu ja kaikenlaista muutakin. Mutta ainahan sitä on, aina. Kiusaamisen huomaaminen voi tosiaan joskus olla ihan mahdottoman hankalaa. Siihen vaaditaan kuitenkin oppilaan- ja ryhmäntuntemusta, koska tosiaan jotkin (kierommat) kiusaamisen tavat voivat hyvinkin peittyä tuon "olkaapas nyt ihmisiksi" -verhon alle. Tosi vaikea aihe. Olen pahoillani kokemuksistasi, Elegia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!