4. toukokuuta 2014

Sunnuntaitunnelmia, työtä, mitä näitä nyt on



Viikot kuluvat sukkelaan. Vasta oli hiihtoloma, maaliskuu, pääsiäinen ja vappu. Vasta oli jäät meressä ja nyt Lauttasaaren sillalla kalastetaan, vesi liplattaa ja monet muuttolinnut ovat palanneet maailmalta. Olen nauttinut neljän päivän vapaasta ja kun huomenna menen töihin, on jäljellä enää kolme kokonaista ja toukokuun viimeinen, pätkitty viikko. Sitten tämä kouluvuosi on paketissa. Järkyttävää. Ja ihanaa tietysti myös.

Ensi vuoden töistä ei vielä ole varmuutta. Periaatteessa jatko nykyisessä työssäni on mahdollinen, mutta toki paikka avataan yleiseen hakuun julkisen puolen periaatteiden mukaisesti ja eihän sitä koskaan tiedä. Jos jatkaisin, saisin täydet tunnit (jotka tänä vuonna ovat olleet vain haave), mutta vastapainona työsopimus kestäisi vain toukokuun loppuun, enkä saisi kesäajan palkkaa. Jotenkin alkaa korveta tämä opetustyön pätkäisyys yhdistettynä jonkinmoiseen kyykytykseen. Kai tilanne sitten on sellainen, että työnantaja on hallitsevassa asemassa – ainakin muodollisesti epäpätevien työntekijöiden suhteen. Sylettää, koska opettajalle kuuluu kesäajan palkka. Piste. No, en ole vielä tehnyt päätöksiä suuntaan enkä toiseen, ja toki tiedostan, ettei liian "nirppanokkainen" sovi olla, ainakaan vielä tässä vaiheessa työuraa. (Vaikka oikeasti haluan vain oikeudenmukaisen kohtelun, en yhtään enempää.)

Mietin aika paljonkin sitä, missä vaiheessa työelämä alkaa olla hieman varmempaa kuin se nyt on. Joka kerta, kun uutisoidaan ammateista, joihin on pulaa tekijöistä, ärsyttää nähdä listalla "opettaja". Eninnäkin yleiskäsite "opettaja" on harhaanjohtava, eikä kukaan valmistu "opettajaksi" saati ole pätevä kaikkiin mahdollisiin "opettajan" ammatteihin. Opettajia on jos jonkinmoisia, minkä suurin osa varmaan aika hienosti ymmärtää. Jännää kuitenkin, ettei se mene esimerkiksi noita ammattipulajuttuja koostavien toimittajien päähän.

Toisekseen suurin pula on ehdottomasti lastentarhan-, erityis- ja erityisluokanopettajista. Sen sijaan historian- ja yhteiskuntaopin opettajista ei ole minkään sortin pulaa. Ja vaikka itse työskentelen nyt (ja luultavasti jatkossakin) erityisopettajana, minulla ei ole pätevyyttä tai halua hakea töitä esimerkiksi lastentarhanopettajana (muodollista pätevyyttä ei ole myöskään erityisopettajan työhön, mutta halua senkin edestä). Eli vaikka "opettajan" paikkoja on avoinna satoja (TE-palvelujen sivustolla tällä hetkellä 1401 paikkaa), se ei tarkoita, että jokainen "opettaja" voisi hakea niistä mihin tahansa. Minkä toki edelleenkin aika moni hiffaa.

Ja silti joutuu toisinaan selittelemään, ihan fiksuillekin ihmisille, että kyllä tässä ihan joutuu hartiavoimin tekemään töitä, että löytää töitä (sic). Näin historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajan näkökulmasta tilanne on kyllä ihan kamala. Olen hakenut kaikkia avoinna olevia tehtäviä pääkaupunkiseudulla ja hakijamäärät ovat luokkaa 60–80 pätevää hakijaa per tehtävä. Että tuota. Erotu siinä sitten eduksesi olemattomalla työkokemuksella. (Tai muutenkaan, koska usein paikat ovat valmiiksi pedattuja, mikä on ymmärrettävää, mutta ärsyttävää.)

Onneksi tykkään erityisopettajan työstä. Muuten voisi olla tuo leivänkäntty aika kapea, eikä voista sen päällä puhettakaan.

Työasioiden lisäksi en kauheasti muuta olekaan pohdiskellut. Tai no, kirjoja ja lukemista tietysti vähän ja raha-asioita ja sen sellaista. Käytin kissaa perjantaina eläinlääkärissä ja sinne sujahti sellainen rahasumma, että pahaa teki. Vaikka tuota elukkaa rakastankin, muutamaan kertaan piti kassalla silti nielaista ennen luottokortin höyläämistä.

Esittävää kulttuuriakin olen nauttinut, kävimme nimittäin miehen kanssa katsomassa vappuaattona Q-teatterin kohutun Kaspar Hauserin. Näytelmä oli kyllä hyvä, mutta en minä nyt ihan niiiiiin vaikuttunut siitä ollut, että pitäisin sitä "uuden vuosituhannen mullistavimpana teatteriesityksenä" tms.

Aika sirpaleistahan tämä oleminen näin kevään korvalla on. Mieli on jo kesässä ja kouluvuoden sykli on siinä vaiheessa, että parhaat paukut on käytetty (jos niitä on koskaan ollutkaan). Oppilaat tuovat toki iloa ja huumoria jokaiseen päivään, joskin myös surua ja murheita. Siinä mielessä on mukavaa päästä pian lomalle, koska maailma ei tule valmiiksi tänäkään keväänä. Katsellaan sitten syksyllä uudestaan, missä ikinä työtä jatkankaan.

12 kommenttia:

  1. Ei kyllä ole reilua tuo, että työsopimus päättyy toukokuussa. :( Jos koko lukuvuoden töitä tekee, pitäisi olla oikeutettu saamaan palkka koko lukuvuodelta, eli myös kesältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. No, selvitän, onko asiassa vielä neuvotteluvaraa. Millään tavallahan se ei ole perusteltua, sillä en edes ole kenenkään viransijainen, eli kukaan ei "palaa kesäksi töihin" sijastani. Onneksi siis nyt tulevana kesänä tilanne on asianmukainen ja palkkaa tulee heinäkuun loppuun. Kyllä tuo ensi lukuvuosi on tietynlainen signaali työnantajalta. Valitettavasti.

      Poista
  2. Tämän päivän HS:n Sunnuntai-osasta Ilkka Malmbergin jutusta "Olin väärässä, I was wrong" seuraava ote:
    "Jos jonkin aineen on edelleen oltava koulussa pakollista, niin ainakin historian.
    Että ymmärtäisi, mitä maailmassa tapahtuu. Historia on tunnettava, jotta ei eläisi menneessä."

    En tajua, miksi historiaa opetetaan niin vähän! Se jos mikä on yleissivistävää ja sellaista, jossa on ymmärrettävä kokonaisuus ennen kuin netistä googlattu yksittäinen tieto sanoo mitään.

    Toivon sydämestäni, että saisit mieluisan paikan! Tsemppimieltä edelleen, Suketus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnollisesti on helppoa olla samaa mieltä. ;) Tosin kyllä kaikilla aineilla on paikkansa, ja arvostan oppiainerajat ylittäviä teemoja ja aihekokonaisuuksia nykyisin todella paljon. Vielä kun olisi aikaa niiden huolelliselle suunnittelulle ja toteutukselle...

      Kiitos, Marjatta. Kyllä asiat sutviintuvat, luotan siihen.

      Poista
  3. Pidä puolesi työelämässä ja tee niin kuin itse tahdot, työelämästä on tullut kiusapeli.
    Hyvää kevään jatkoa sinulle, usko omaan unelmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja toivotuksista. Pää pystyssä eteenpäin! :)

      Poista
  4. Olen miettinyt ihan samaa, että missä vaiheessa työelämä alkaa olla varmempaa kuin nyt. Uskon, että jossain vaiheessa varmasti, mutta meneeköhän siihen vielä kovinkin monta vuotta? Mulla jatkuu nyt työt uudella pätkällä kesäkuun alusta ja aina ensi vuoden toukokuun loppuun asti eli tilanne on hyvä. Sen sijaan pätkätyöläisen on turha haaveilla lomasta, sillä olen samassa työpaikassa edelleen, mutta työnantaja vaihtuu tässä uuden pätkän alkaessa, mikä tarkoittaa sitä, että työt jatkuvat samantien, mutta lomat rupeavat rullaamaan nollasta. Se tarkoittaa siis viikon mittaista lomaa pätkien välissä, mutta muuten kesäni on tänäkin vuonna lähes lomaton. Täytyy olla ehdottomasti tyytyväinen, että töitä riittää, mutta kyllä rupean haaveilemaan jo siitä, että jossain vaiheessa rytmi olisi vakaa ja varma. Sitä kai me kaikki haaveillaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että aika kauan menee... Varmuus olisi ihanaa, mutta kestän kyllä epävarmuuden, jos vain muuten voin olla luottavainen tulevan ja mahdollisuuksien suhteen. Olotila vaihtelee päivittäin, nopeamminkin. Se on aika raastavaa.

      Kiva kuulla, että työsuhteesi jatkuu, mutta inhaa, että lomat jäävät haaveeksi. Onneksi on edes se viikko!

      Poista
  5. Tsemiä työnhakuun! Mä ehdin olla viisi vuotta äikänmaikkana, lykky kävi kun sain duunin, mutta joka vuosi piti jännätä, että riittääkö tunteja minullekin seuraavaksi vuodeksi ja joka vuosi mulle tehtiin uusi soppari. Onneksi sain kesäajan palkkaa, mikä todellakin kuuluu kaikille, olipa sitten sijaisuus kyseessä tai ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi-Maaria. Tuota on meidän koulussa aika paljonkin, ihan siis vakinaisessa tuntiopettajan tehtävässä olevilla. Ei ole herkkua ei. :(

      Katsotaan, miten tässä käy. Toivoa on, tietysti.

      Poista
  6. Tsemppiä kovasti, Suketus!
    Mietin, että eikö tällaista kirjoitustyötä, jota sinäkin olet jo vuosia tehnyt täällä blogin puolella, voisi laittaa CV:hen. Tulisi taatusti lisävoimaa erottautumiseen. Ehkä olet jo tehnytkin niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa Reetta. Fiilis vaihtelee päivittäin, mutta eiköhän tästä vielä positiivisen puolelle käänny. Toivottavasti!

      Toisinaan olen maininnut blogin harrastuksena työnhaussa, mutta koska haluan pysytellä nimimerkin suojissa, se ei ole yleinen käyntikorttini. Täytyy harkita asiaa jossain vaiheessa uudelleen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!