31. toukokuuta 2014

Malja kesälle!



Kouluvuoden ja opettajan työn paras päivä on tänään: kevätjuhla. Ysiluokkalaiset lähtevät lentoon maailmalle, seiskat ja kasit harppaavat kesälomalle ja yhden pykälän eteenpäin. Koulumaailman pätkätyöläiselle tämä on paitsi kevyt ja kaunis myös todella haikea päivä. Pitää hyvästellä vuoden aikana tutuiksi tulleita ihmisiä, oppilaita ja työkavereita, nostaa kaulukset pystyyn ja olla valmiina taas uusiin haasteisiin. Aamu täyttyi halauksista, mukavista sanoista ja muutamista kyynelistä.

Opettajan työssä on se ihana puoli, että se ei lopu koskaan. Ja samalla se on turvallinen ja tuttu, sillä vuodenkierrossa totisesti tietää aina, mitä odottaa. Kevätjuhlan jälkeen tulee aina uusi syksy, uusi lukuvuosi, uudet nuoret, uudet kollegat.

Oma tilanteeni varmistui alkuviikosta. Jatkan matkaa elokuussa uuteen kouluun, erityisopettajan sijaisuuteen. Työn saaminen tuntuu tietenkin aivan mahtavalta! Juuri minä eikä kukaan toinen oli se oikea tyyppi tähän, juuri nyt. Odotan syksyä innolla, sillä vaikka työpaikka vaihtuu, työtehtävät ovat tällä kertaa tuttuja. Joten alkusyksyllä energian saa kohdistaa hieman laajemmallekin kuin ihan vain ydintehtävän ymmärtämiseen.

Ja nyt, kun syksy on selvä, voi kaikessa rauhassa keskittyä siihen olennaiseen: kesälomaan. Kirjoihin, bloggailuun, mökkeilyyn, ystävien tapaamiseen, oleiluun, pyöräretkiin, Helsinkiin, olemiseen. Maanantaina lentokone vie Pariisiin, muut seikkailut saavat sitten tulla omaan tahtiinsa, jos ovat tullakseen. Ja onhan niitä, kaikenlaisia, lähes kaiken aikaa.


Toivotan kaikille blogini lukijoille kuplivaa, kirkasta ja mitä mahtavinta kesää!

35 kommenttia:

  1. Onnea työpaikasta! Ja ihanaa kesää sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea työpaikasta ja rentouttavaa kesälomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna. Rentoutus on nimenomaan tämän kesän sana! ;)

      Poista
  3. Hei mahtavaa, onnea työpaikasta! Itse en ole vielä edes sisäistänyt, että loma alkoi -niin nopeasti on vuosi taas hurahtanut. Rentouttavaa kesälomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! En minäkään ole, mutta eiköhän siellä Pariisissa viimeistään ala tajuta tämänkin. Samoin sinne!

      Poista
  4. Jes upeaa! Niin työpaikka, loma, kesä, elämän kiertokulku kuin Pariisikin :) Minä en vielä tiedä, mitä teen lokakuun jälkeen, mutta kesä on siitä ihanaa aikaa, että tällainen stressierkkikin ymmärtää ottaa elämän sellaisena kuin se on, seikkailuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, yritetään pitää siitä kiinni. Kesällä on kyllä jotenkin ihan parhaimmillaan, kaikki. Nautitaan!

      Poista
  5. Kippis, kesälle, seikkailulle, kaikelle, onnelle!

    VastaaPoista
  6. Onnea uudesta työpaikasta! :) Nauti vapaasta kesästäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, iida! Kyllä tuntuu muikealta. Ja nautin, ehdottomasti.

      Poista
  7. Onnea uudesta työpaikasta ja kaunista kesää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annami. Samoin sinne mainioita kesäpäiviä!

      Poista
  8. Onpas kiva, että sait työpaikan, jossa voit tehdä jo tutuksi käynyttä työtä. Nyt täysillä kesän viettoon ja rentoutumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ihan innoissani! Melkein, mutta vain melkein, voisin aloittaa jo heti huomenna... ;) No ei nyt sentään, otetaan tämä kesä tähän väliin.

      Poista
  9. Onnea! Ihanaa kuulla, että pidät opettajan työstäsi. Mukavaa Pariisin reissua ja mukavaa kesälomaa Suomessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Tämä vuosi on ollut haasteita täynnä, mutta samalla tosi palkitseva. Olen viihtynyt työssäni ja oppinut hurjasti. Tästä on hyvä jatkaa uuteen. Ihanaa kesää sinullekin!

      Poista
  10. Onnea täältäkin! ^__^ Omaa lomaani saan odottaa kesäkuun loppuun, mutta hehkuttelen lomatunnelmia jo etukäteen teidän lomalaisten päivityksiä seuraamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tackar! Mutta onkin ihanaa sitten odottaa omaa lomaa vielä hetki, sitä ansaitummalta se sitten varmasti tuntuu, kun sen aika koittaa. Tämä kesäloma on kyllä kiistämättä opettajan työn parhaita puolia. Etenkin kun tänä kesänä saan nauttia ihan koko kesän palkasta, kuten kuuluukin.

      Poista
  11. Ooh, tulossa erinomainen kesä, kun jo nyt tietää, että syksyksi on töitä! Onnea siitä! Kaunista Pariisia ja ihanaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se antaa mahdollisuuden rentoutua kun ei tarvitse yhtään miettiä työnhakua ja olla epävarmassa tilanteessa. Ihanaa kesää sinulle myös, Kirsi-Maria!

      Poista
  12. Kesä + loma = ihanuus (2 viikkoa ja sitten se on jo todellisuutta minullekin..). :) Kiva, että työkuviot järjestyivät parhain päin. Lomasta varmasti nauttii eri tavalla, kun on mukavia työjuttuja tiedossa syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi viikkoa menee kuin siivillä! Työjuttujen selkeytyminen tosiaan helpottaa elämää tosi paljon. Ja aina on hienoa tulla valituksi muiden hakijoiden joukosta.

      Poista
  13. Kiva, kun sait tietää työpaikasta ennen lomaasi. Onnitteluni ja mukavaa Pariisin matkaa ja koko kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, nyt voi vaan relata. Kiitos Paula, Pariisi kutsuu aamulla, jännittää!

      Poista
  14. Onnea uuteen työpaikkaan ja rentouttavaa, kirjavaa sekä aurinkoista kesää :)

    (Olen ihan hieman kateellinen Pariisin matkastasi ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Villasukka! Nyt on ihan mahtavaa viettää kesää kaikessa rentoudessa.

      Pariisi oli i-ha-na. Reportaasi luvassa, kunhan saan kuvat ojoon ja matkapäiväkirjan ajan tasalle!

      Poista
  15. Hieno juttu, että syksyn työkuviot selkenivät! Ihanaa kesää ja loistavaa kesäistä Pariisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! Olo on hyvä ja helpottunut. Samoin ihanaa kesää Tintti!

      Poista

Kiitos kommentistasi!